Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ensihoitotyöntekijät kohtaavat työssään entistä enemmän väkivaltaa – Etelä-Savon alueella potilaiden väkivaltaisuus lisääntynyt

Potilaiden väkivaltaisuus hoitohenkilökuntaa kohtaan on lisääntynyt Suomessa, niin myös Etelä-Savossa. Väkivalta ilmenee uhkailuna, nimittelynä ja pahimmassa tapauksessa fyysisenä väkivaltana.

Ensihoitaja työpuvussaan seisoo paarien vieressä selkä kameraan päin.
Ensihoidon- ja päivystyksen henkilökunta kohtaa työssään entistä enemmän väkivaltaisia tilanteita. Kuvituskuva. Kuva: Helmi Holopainen / Yle
  • Henni Jokinen

Hoitohenkilökunnan kohtaamat uhka- ja väkivaltatilanteet ovat lisääntyneet koko Suomessa. Näin on myös Etelä-Savossa – etenkin ensihoidossa ja päivystyksissä.

Hätäkeskus hälyttää tehtävälle tarvittaessa myös poliisin. Ensihoitokeskuksen palvelupäällikkö Marko Pylkkänen kertoo työturvallisuusilmoituksia tulevan vuodessa noin 80.

– Kyllähän se valitettavaa on. Yhtenä syynä tähän on mielenterveysongelmien kasvu. Ensihoitohenkilöstölle järjestetään ensihoitotyöhön suunnattua Avekki-koulutusta, joka antaa lisävalmiuksia uhkaavien tilanteiden hoitamiseen, Pylkkänen kertoo.

Koulutuksen on tarkoitus auttaa hoitoalan työntekijöitä ennakoimaan, hallitsemaan sekä kokonaisvaltaisesti toimimaan uhkaavissa tilanteissa. Työturvallisuuden huomiointi on keskeinen osa koulutusta.

Väkivaltatilanteita tulee ensihoitotehtävien kokonaismäärää katsottaessa vastaan harvoin.

Yksiköt suorittavat vuositasolla noin 32 000 ensihoitotehtävää, mitä kohden työturvallisuusilmoituksia tehdään noin 80. Pylkkänen sanoo näistä ilmoituksista noin 20-25 prosentin liittyvän väkivaltatilanteisiin.

– Ei voi tietysti sanoa, että ne on sillä tavalla arkipäivää. Meillä on vaaratapahtumien raportointiin työkalu, jolla työntekijät voivat tehdä ilmoituksen. On se sitten sanallista uhkailua tai fyysistä väkivaltaa auttajia kohtaan, läheltä piti -tilanne tai sitten konkreettinen uhkatilanne.

Usein päihteet liittyvät väkivaltaisuuteen

Pylkkäsen mukaan tyypillisimpiä tilanteita joissa väkivaltaa ilmenee, on kun potilas tai muu paikallaolija on päihtynyt. Toinen esimerkki on terveydentilasta johtuva uhkaava käytös.

Väkivalta ilmenee sanallisena uhkailuna, nimittelynä ja solvaamisena, sekä pahimmassa tapauksessa fyysisenä väkivaltana. Potilaat saattavat tarttua ensihoitajasta kiinni, lyödä ja potkia.

Pylkkäsen mukaan olisi hyödyllistä herätellä laajempaa keskustelua paikallisuuden sijaan. Ongelman ollessa laaja, myös keskustelun olisi järkevää tapahtua kansallisella tasolla.

– Sote-henkilöstön työturvallisuutta tulisi lähteä edistämään ministeriötasolla. Terveydenhuollossa näitä väkivaltatilanteita valitettavasti tapahtuu. On erittäin tärkeää, että meillä on sitten toimintaohjeet ja prosessit kuinka näitä käsitellään. Tärkeää on myös, että tilanteiden jälkeen ammattilaiset saavat hoitoa, tapaukset puretaan ja vakavat tilanteet voidaan hoitohenkilökunnan kanssa käydä läpi.