Lähetys SM-hallien toisesta kilpailupäivästä sunnuntaina Yle Areenassa kello 9.55 alkaen. Kooste sunnuntain kisoista TV2:ssa kello 17.15.
Viljami Kaasalainen lunasti odotukset kipeänäkin yleisurheilun halli-SM kisoissa Helsingin Liikuntamyllyssä lauantaina, kun hän juoksi 400 metrillä uransa toiseen hallimestaruuteen.
Viime vuonna Kuopiossa kulta irtosi ajalla 47,18 ja nyt kello pysähtyi aikaan 48,59.
Juoksun jälkeen Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Kaasalainen paljasti jo harkinneensa vakavissaan kilpailusta vetäytymistä, kun olo heikkeni yllättäen.
– Olen ollut neljä päivää pienessä lämmössä, ei ollut ihan paras olo. Äänestäkin ehkä kuulee, Kaasalainen aloitti.
– Ei tässä ollut mitään järkeä, älkää nuoret ottako mallia. Jos olette kipeitä, ei kannata kisata. Olisi voinut huonostikin käydä...
Kaasalainen voitti kesällä 2020 SM-kultaa 100 metrin juoksussa. Sen jälkeen hän on keskittynyt pääasiassa 400 metrille. Projekti on edennyt toivotusti, ja tällä kaudella Kaasalainen tavoittelee jo 46 sekunnin alittamista.
SM-hopealle ylsi lopulta Liedon Parman Tuomas Lehtonen (48,85) ja pronssia otti Tampereen Pyrinnön Jere Haapalainen, joka kellotti saman ajan.
Naisten 400 metrillä mestaruus meni niin ikään odotettuun osoitteeseen. Jyväskylän kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen haastoi kuitenkin Viivi Lehikoisen tosissaan. Lopulta HIFK:ta edustava Lehikoinen nappasi kultaa ajalla 52,96, kun Pulkkinen ylitti maaliviivan kaksi sadasosaa myöhemmin.
– Oli tosi tiukka ja erilainen kisa, mitä olin ajatellut. Minulla on yleensä ihan hyvä loppu, luotin, että se kestää ja ihan hyvin se kesti, Lehikoinen vakuutti.
Lehikoinen juoksi viikko sitten 400 metrin sileällä uuden ennätyksensä 52,52. Hän kertoi Instagramissa aiemmin tällä viikolla yllättyneensä ennätyksestä suuresti, sillä hänellä oli loppuvuodesta takareisivamma, etureisiongelmia ja vielä jouluna keuhkoputkentulehdus.
Hän kertoi olleensa jo sitä mieltä, ettei hallikaudella kannattaisi kilpailla. Nyt hän pystyi kuitenkin toistamiseen 53 sekunnin alitukseen.
Kantapäävammasta toipuva Nooralotta Neziri kiri 60 metrillä SM-hopealle. Anna Pursiainen nappasi SM-kultaa seitsemän sadasosan turvin ajalla 7,39.
– Odotin vähän kovempaa. Viime viikonloppuna oli ensimmäinen kisa, ja kun sai siellä niin paljon irti, luulen, että ei ollutkaan paras päivä tänään. Se veti vähän vastapalloon, kun on niin vähän juoksuharjoittelua alla leikkauksen jälkeen. Olen todella tyytyväinen, tilastoissa taisin olla kolmas ja nyt sitten hopeaa, en ainakaan alisuorittanut, JKU:ta edustava Neziri iloitsi.
Aidoissa Neziri povasi kilpailevansa toukokuun lopulla.
– Pääsin joulukuun puolessa välissä laittamaan ensimmäisen kerran piikkarit jalkaan. Päätimme, että laitetaan juoksu kuntoon ja kroppa siihen malliin, että se kestää ensin sileällä juoksun. Ensi viikko on vielä lepoa, mutta sitten alamme harjoittelemaan normaalisti eli otan aidat mukaan, Neziri kertoi.
Joka tapauksessa paluu kilparadoille lämmitti Nezirin mieltä.
– Oli rohkea mutta hyvä veto juosta pari kisaa. Tämä antoi minulle todella paljon uskoa, en ikinä treneeissä juokse niin hyvin kuin kisoissa. Ehdottomasti tämä lupaa tosi hyvää ja antaa signaalin, että teemme oikeita asioita.
Sairastelusta ja vammoista kärsinyt pika-aituri Annimari Korte selviytyi niin ikään 60 metrillä loppukilpailuun. Finaalin aika 7,59 riitti lopulta kuudenteen eli loppukilpailun viimeiseen sijaan. Välierissä Korte juoksi kuitenkin ennätyksensä 7,55.
Miesten 60 metrillä Samuli Samuelsson juoksi SM-kultaan ajalla 6,65 ja jäi vain sadasosan päähän ennätyksestään. Ikaalisten Urheilijoita edustava Samuelsson juoksi jo viidenteen 60 metrin mestaruuteensa.
– Se tässä lämmittää eniten mieltä, että pääsi historian kirjoihin. Siinä on joillekin rikkomista. Kiva, että aikakin parani, kauden paras ja sadasosa ennätyksestä tietää hyvää EM-kisoja varten. Ajasta on varmasti varaa vielä nipistää, reaktio oli aika hemmetin hyvä, vähän ehkä jotkut askeleet menivät huonosti. Suoritus ei ollut täydellinen, mutta loppu tulee kuudellakympillä hyvin, Samuelsson kommentoi.
Elina Lampela jatkoi vakuuttavaa hallikauttaan, kun hän vei seiväshypyn SM-kullan tuloksella 451. Wilma Murron vetäytyminen siirsi ennakkosuosikin paineet syntymäpäiviään viettäneelle Lampelalle, joka oli töpeksiä kilpailunsa avauskorkeuteen 420.
– Alku oli vähän kankea, juoksu kulki tosi hyvin, meni vähän seipäät löysäksi. Tosi hyvältä tuntui, olisi ollut ihan mahdollisuus hypätä ennätys tänään, Lampela harmitteli.
Oulun Pyrinnön urheilija kertoi, että hallikaudet ovat olleet hänelle vaikeita, mutta tänä talvena hyppy on kulkenut mallikkaasti. Siitä on näyttönä tuoreen kullan ohella ennätys 455, joka on kaksi senttiä parempi kuin ulkoradoilla.
Lampela paljasti, että kehitystä on tullut sattumankin kautta.
– Alkusyksyn olkapäävamma pakotti keskittymään pelkästään juoksuun. Paremmalla vauhdilla ja uudella otteella pystyn tuomaan hyppyä ylemmäs, Lampela kommentoi.
Jos Lampela olisi sössinyt aloituskorkeutensa, Anderssonin seivässiskot Saga ja Silja olisivat juhlineet kaksoisvoittoa. Saga Andersson sai hopeaa kauden parhaallaan 444 ja Silja Andersson pronssia tuloksella 420.
Ikäpolvien mailitaistot
Lauantaille oli kaavailtu kaksi nuoruuden ja kokemuksen kohtaamista 1 500 metrillä: naisissa Nathalie Blomqvist vastaan Sara Lappalainen (ent. Kuivisto) ja miehissä Santtu Heikkinen vastaan Joonas Rinne.
Lappalaisen valmistautuminen oli mennyt mönkään, kun hänen Urhean kampuksella sijaitseva vuoristo-olosuhteita muistuttava huoneensa oli virheellisesti simuloinut 3 000 metrin korkeutta 2 000 metrin sijaan. Lappalainen ei ollut lähtöviivalla, ja Blomqvist lasketteli voittoon yli 17 sekunnin erolla seuraavaan.
Miesten tonnivitosen Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa Heikkinen ja Rinne ovat sijoilla kaksi ja kolme, mutta Antti Loikkasen lähes 45 vuotta vanha ennätys 3.38,16 ei ollut Liikuntamyllyssä vaarassa. Rinne ylitti rajun loppukirin jälkeen maaliviivan ensimmäisenä ajassa 3.46,97, eikä pitkään edellä ollut Heikkinen mahtanut mitään viime kesän 800 metrin EM-edustajalle.
Lähetys SM-hallien toisesta kilpailupäivästä sunnuntaina Yle Areenassa kello 9.55 alkaen. Kooste sunnuntain kisoista TV2:ssa kello 17.15.
Juttua muokattu 21.04: Lappalaisen huone oli säädetty väärälle korkeudelle, ei juoksulaite. Blomqvist voitti reilun 17 sekunnin erolla, ei 15:n.