Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Yksityishenkilö patistaa päijäthämäläisiä laihdutuskuurille – porkkanana kolme miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen

Sama miljonääri rahoitti aiemmin mittavan mainoskampanjan, jolla houkuteltiin helsinkiläisiä muuttamaan Lahteen. Taustalla on rakkaus vanhaa kotikaupunkia kohtaan.

Vatsan ympärillä oleva mittanauha ja kuvan vasemmassa laidassa on teksti: Suomen Florida.
Lahtelaistaustainen Annamari Jukko kannustaa päijäthämäläisiä painonpudotustalkoisiin. Edellisessä kampanjassaan hän markkinoi vanhaa kotikaupunkiansa helsinkiläisille. Kuvaa on käsitelty. Kuva: Suomenflorida.fi ja Toni Pitkänen / Yle
  • Mika Moksu

Suomen Florida -kampanjasta otsikoihin noussut Annamari Jukko on käynnistänyt hyväntekeväsyyskampanjan, jonka tarkoitus on tukea ammatillista koulutusta Ugandassa ja saada päijäthämäläiset laihtumaan. Jukko on sitoutunut maksamaan Kirkon ulkomaanavulle jokaisesta laihdutetusta kilosta. Jukko on lähettänyt seurakuntien kirkkoherroille viestin, jossa pyytää seurakuntia lähtemään mukaan kampnajana ja järjestämään punnitukset. Seurakunnat ratkaisevat aikanaan itse, osallistuvatko kampanjaan.

– Suomessa kymmenen prosenttia terveydenhuollon kustannuksista johtuu ylipainosta. Kun paino putoaa, valtion on helpompi selvitä sote-kustannuksista. Samalla autetaan ugandalaisia ja maahan tulleita pakolaisnuoria kouluttautumaan. Kenties kaikista isoin ajatus minulla on yhteisöllisyyden lisääminen. Kun painoa pudottaa yhdessä muiden kanssa, yksinäisyys vähenee, Jukko sanoo.

Hyväntekeväisyyskampanja on aiheuttanut myös vastustusta. Hän on saanut viestejä, joissa häntä syytetään lahtelaisten kiusaamisesta. Jukko kiistää, että mistään sellaisesta olisi hänen kampanjoissaan kyse. Hän on surullinen samastaan kritiikistä.

– Florida-kampanjan yhteydessä kiinnyin uudelleen vanhaan kotikaupunkiini, ja siksi halusin tehdä tämän laihdutuskampanjan siellä, hän perustelee.

Etualalla on teksti "Suomen Florida, tuplaa eläkkeesi!". Taustalla näkyy kuva Vesijärven rannasta: oikealla puolella näkyy taloja, joiden edessä on venesatama.
Annamari Jukon Florida-kampanja houkutteli helsinkiläisiä muuttamaan Lahteen. Kuva: Kuvakaappaus suomenflorida.fi -verkkosivuilta.

Jukko on varannut kampanjaan kolme miljoonaa euroa, mutta olisi tyytyväinen, jos rahaa kuluu vaikkapa kolmasosa. Kampanjaan osallistuvat voivat mennä kampanjaan osallistuviin seurakuntiin punnittaviksi, ja uusi punnitus tehtäisiin touko-kesäkuussa. Erotuksen mukaan Jukko maksaa Kirkon ulkomaanavulle. Jukko kannustaa keräämään kokoon porukan, jonka kanssa voi vaikka lenkkeillä.

– Painonpudottaminen yksi on usein hankalaa, eikä siihen kannata lähteä, jos elämäntilanne on stressaava. Olen itsekin yrittänyt elämänmuutosta, kun olin stressaantunut, eikä se onnistunut.

Kampanjasta uutisoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Hyväntekeväisyyskampanja kannustaa laihduttamaan ja torjuu yksinäisyyttä
Annamari Jukko kertoo kampanjansa taustoista ja tavoitteista. Mika Moksu haastattelee.

Juttua muokattu 21.2.2023 klo 10: Lisätty juttuun tieto siitä, että kampanjan käynnistyminen riippuu seurakuntien halukkuudesta.