Itä-Suomen yliopistossa suoritettiin viime vuonna yli 3 000 korkeakoulututkintoa.
Alemman korkeakoulututkinnon suoritti runsaat 1 300 opiskelijaa ja ylemmän 1 600 opiskelijaa. Tohtoritutkinnon sai päätökseen noin 150 väitöskirjatutkijaa.
Alempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi eniten farmasiassa ja erityispedagogiikassa. Ylempiä korkeakoulututkintoja suoritettiin eniten lääketieteessä ja luokanopettajan koulutuksessa. Terveystieteiden tiedekunta korostui puolestaan tohtoritutkinnoissa.
Yliopiston englanninkielisistä maisteriohjelmista valmistui yhteensä 260 maisteria. Heistä lähes 80 prosenttia oli kansainvälisiä opiskelijoita. Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnassa jo lähes puolet maisteritutkinnon suorittaneista on kansainvälisiä opiskelijoita.
Itä-Suomen yliopiston akateemisen rehtorin Tapio Määtän mukaan tavoitteena on kolminkertaistaa englanninkielisten tutkinto-ohjelmien aloituspaikkamäärä vuosikymmenen loppuun mennessä.