Miinat ja niiden raivaus ovat olennainen osa Suomen toisen maailmansodan jälkeistä historiaa.
Suomenlahdelle levitettiin toisen maailmansodan aikana noin 60 000 miinaa, koko Itämerelle noin 80 000.
Välirauhansopimus 1944 velvoitti suomalaiset raivaamaan miinat pois Suomenlahdesta.
Ehtojen mukaan raivausosastossa piti olla 200 alusta, mitä Suomella ei ollut.
Siksi Suomi joutui ostamaan lisää kalustoa ja päätyi hankkimaan esimerkiksi 24 dieselraivaajaa Yhdysvaltojen ylijäämävarastosta.
Yksi näistä aluksista tunnetaan nykyisin nimellä M/S Alpo, ja se on tällä hetkellä kunnostettavana telakalla Pietarsaaressa.
Maailman miinoitetuin merialue
Sodan jälkeen Suomenlahti ja Itämeri olivat maailman eniten miinoitettu merialue, jossa vaaraa aiheuttivat suomalaiset, saksalaiset, neuvostoliittolaiset, englantilaiset ja ruotsalaiset miinat.
Moskovan välirauhansopimuksen velvoittamana alue oli raivattava turvalliseksi .
Välirauha solmittiin 19. syyskuuta 1944, ja 40 jo päivän kuluessa oli raivattava laivaväyliä ja muita laajoja alueita.
Urakka oli suuri ja toteutettava kiireellä. Sen ennakoitiin kestävän vuosia.
Jo vuoden 1945 raivauskauden alkuun Suomen piti sopimuksen mukaan koota vähintään 200 aluksen ja 2 000 henkilön vahvuinen raivausjoukko.
Kuuntele ohesta ohjelmaa Suomenlahden miinanraivaus - hermojarepivä suururakka. (21.8.1985)
Kaikkiaan mereltä poistettiin noin 26 000 miinaa.
– Siitä voi laskea, että kyllä niitä jonkun verran mereen jäikin, ynnää Mikko Meronen, joka työskentelee tutkijana merenkulun valtakunnallisessa vastuumuseossa Forum Marinumissa Turussa.
Vanhat miinat ovat kuitenkin painuneet pohjaan, joten merenkulku on ollut turvallista yli 70 vuoden ajan.
Ajomiinoja ja miinavaroituksia
Suomenlahdella olleista miinoista raivaamatta jäi enimmäkseen kaikkein syvimmällä olevia miinoja.
Merosen mukaan niistä osa on tuhoutunut jäiden mukana. Jäljelle jääneet miinat ovat joko nousseet niin sanottuina ajomiinoina pintaan, minkä jälkeen ne on hävitetty, tai sitten ne ovat ruostuneet ja painuneet pohjaan.
1970-luvulla radiosta saattoi kuulla "ajomiina havaittu"-ilmoituksia, mutta enää niitä ei ole tullut.
Minun radiomuistoni -ohjelmasarjassa yhtenä aiheena olivat miinat ja radion miinavaroitukset, joita oheisessa vuodelta 2016 olevassa ohjelmassa muistelee Hannu Karpo.
Vanhoihin miinoihin saatetaan törmätä myös silloin, kun merellä tehdään pohjatöitä, esimerkiksi syvennetään väyliä, tehdään kaapeleita tai laitetaan kaasuputkia.
– Esimerkiksi ensimmäisen Nord Stream-kaasuputken linjalta raivattiin kymmeniä miinoja, Meronen kertoo.
Merosen mukaan Merivoimat tekee vuosittain useita kymmeniä miinoja vaarattomaksi, mutta asiasta ei kauhean isosti uutisoida. Viron rannikolla puolestaan miinoja raivataan nykyään Naton harjoituksissa.
Sukellusveneiden esteenä
Myös Pohjanlahdella on ollut miinoja, mutta mittakaava oli aivan toinen kuin Suomenlahdella.
Merosen mukaan Pohjanlahden miinat laskettiin kymmenissä, ja niitä oli lähinnä Ahvenanmerellä.
Pyrkimyksenä oli estää Neuvostoliiton sukellusveneiden kulku.
Talvisodan aikana Neuvostoliiton sukellusvene ajoikin miinaan Märketin kapeikossa Ahvenanmerellä ja on edelleen siellä pohjassa.
Sen sijaan ensimmäisen maailmansodan aikana oli pieniä miinakenttiä myös pohjoisempana, esimerkiksi Kokkolan edustalla, kun venäläiset pyrkivät estämään saksalaisten risteilijöiden ja sukellusveneiden pääsyn.
Myös saksalainen miinalaiva kävi kääntymässä Pohjanlahdella, kun se yritti sulkea liikenteen Ruotsiin päin.
Raivaaminen vaarallista työtä
Valtaosa Suomenlahden miinoista oli kosketuksesta räjähtäviä sarvimiinoja. Ne raivattiin siten, että raivauskalustoa vedettiin joko yhden aluksen perässä tai aluksen välissä.
Miinat olivat vaijerilla kiinni ankkurissa, joten kun raivauskalustolla saatiin ote vaijerista, se napsaistiin poikki, minkä jälkeen miina nousi pintaan.
Pinnalle saadut miinat räjäytettiin ampumalla niitä pienellä tykillä.
Kosketusmiinojen lisäksi meressä oli herätemiinoja, jotka räjähtivät esimerkiksi yli kulkeneen aluksen synnyttämästä magneettisesta häiriöstä miinan virtapiirissä. Herätemiinat raivattiin magneetti- ja äänikalustoin varustetuilla raivaajilla.
Raivauskalustoon juuttuneet tai muuten hankalassa paikassa olevat miinat oli tehtävä vaarattomiksi purkamalla eli poistamalla niistä sytytin ja räjäytin.
Purkaminen oli vaarallinen toimenpide, ja siinä sattui myös ihmishenkiä vaatineita onnettomuuksia.
– Jos havaittiin jotain uutta, se haluttiin purkaa malliksi ja opiksi. Se oli toki vielä vaarallisempaa, jos oli jotain, mitä ei oltu ennen nähty, Meronen kertoo.
Raivaamista tehtiin vuosina 1944–1950. Työ vaati 28 miehen hengen. Myös haavoittumisia tapahtui.
Aluksia operaatiossa tuhoutui Merosen mukaan reilut kymmenen, joskaan kaikki tapaukset eivät johtuneet miinoista. Esimerkiksi karilleajot ja tulipalot vaativat veronsa.
M/S Alpo oli aiemmin Dieselraivaaja nro 18
Yksi lukuisista Suomenlahden miinanraivaukseen osallistuneista aluksista oli Dieselraivaaja nro 18 (DR-18), joka tunnetaan siis nykyisin nimellä M/S Alpo.
Normandian maihinnousun 80-vuotistapahtumaan suuntaava alus osallistui varsinaisen maihinnousun lisäksi myös sen 60-vuotistapahtumaan.
Alpo ja 23 muuta hinaaja-alusta hankittiin Suomeen Yhdysvaltain asevoimien Englannissa sijainneesta ylijäämävarastosta, kun sodan päätyttyä liittoutuneet myivät kalustoaan ja tarvikkeitaan ylijäämähuutokaupoissa.
Suomi joutui laittamaan ostohousut jalkaan, sillä rauhanehtojen täyttäminen ei olisi onnistunut muuten.
Raivaustöissä vuosina 1945–1946 käytetyt sisävesihinaajat tarvittiin takaisin sisävesille teollisuuden tarpeisiin, kun puutavara- ja metsäteollisuuden kaupankäynti vilkastui.
Normandian maihinnousuun osallistunut DR-18 tuli Merivoimien käyttöön marraskuun lopussa 1946, mutta raivauskausi oli silloin jo loppunut.
Seuraavan vuoden toukokuussa alukselle tehtiin demagnetointiajo, kompassin tarkistus ja noudettiin raivauskalustot. Miinoja aluksella raivattiin lokakuuhun 1948.
Raivauskauden päätyttyä DR-18:sta tuli virallisesti M/S Alpo ja se siirtyi Ouluun, jossa se teki pitkän uran kaupungin satamissa. Merosen mukaan perinnealuksia on muuallakin, mutta hän arvostaa Alpon selviytymistä sodasta, raivauksesta ja kaikesta sen jälkeisestä.
– Onhan se aikamoinen juttu.
Voit kommentoida juttua maanantaihin 27. helmikuuta kello 23:een asti.