Vuonna 2021 Postin pääjohtaja Turkka Kuusisto sai palkkaa 910 993 euroa. Kuukausipalkaksi muutettuna tämä tekee noin 73 000 euroa. Samaan aikaan postinjakajan palkka oli reilut 2 600 euroa kuukaudessa. Miten on mahdollista, että postissa pääjohtajan aika on liki 28 kertaa arvokkaampaa kuin rankkaa ulkotyötä tekevän postinjakajan aika?
Syynä ei välttämättä ole pidemmät työajat. Lehtihaastattelussa pääjohtaja kertoi, ettei häntä saa häiritä työasioilla kello kuuden jälkeen illalla eikä viikonloppuisin.
Kyse ei myöskään oman kokemukseni mukaan ole siitäkään, että Postin palvelu olisi kovasti parantunut. Posti tuntuu tulevan kotiin koko ajan harvemmin, hitaammin ja virheitäkin sattuu paljon. Kuitenkin Kuusiston palkassa oli vuonna 2021 yli puolet erilaisia lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinpalkkioita.
Tuntuu kuin ylimmät johtajat olisivat muun yhteiskunnan ulkopuolella jättimäisine palkkoineen, joiden tasolla ei ole ylärajaa.
Kuusiston palkka herätti pientä kohua vuoden alussa. Muutamat poliitikot ja hieman useammat kansalaiset esittivät närkästyksensä. Reaktio oli kuitenkin jotenkin väsynyt. Kohu valtionyhtiöiden – ja myös pörssiyhtiöiden – johtajien palkoista ei ole muuttanut mitään. Tuntuu kuin nämä ylimmät johtajat olisivat muun yhteiskunnan ulkopuolella jättimäisine palkkoineen, joiden tasolla ei ole ylärajaa ja jolle kukaan ei tunnu mahtavan mitään.
Yritysten ylimmät johtajat ovat periaatteessa palkansaajia siinä missä duunaritkin, mutta heidän palkkaneuvottelunsa käydään aivan eri periaattein. Siinä missä duunarien palkat sovitaan työnantajien tai työnantajajärjestön ja työntekijöiden kesken, yrityksen johtaja neuvottelee yleensä vain yhtiön hallituksen puheenjohtajan kanssa. Toisin kuin duunareilla yritysjohtajan vastapuoli on yleensä samaan eliittiin kuuluva henkilö.
Kuusiston palkkakohussa Postin hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae riensi heti puolustamaan palkkapäätöstään. Puheenjohtajan mukaan tulospalkkiot eivät olleet ylimitoitettuja vaan pikemminkin laihoja.
Ylimpien johtajien palkkojen moninkertaistuminen viime vuosikymmeninä ei ole kotimainen ilmiö. Yhdeksän vuotta sitten ilmestyneessä ja paljon huomiota saaneessa kirjassaan ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty osoitti, että tulonsaajien ylimpään prosenttiin kuuluvilla henkilöillä tulot muodostuvat yhä useammin palkkatuloista.
Kehitystä on selitetty Ronald Reaganin ja Magaret Thatcherin aloittamalla uusliberalismilla, jossa uskotaan markkinoiden ratkaisevan kaikki yhteiskunnalliset ongelmat. Nyt muussa taloudessa uusliberalismi on väistynyt globaalin talouskriisin jälkeen, mutta yritysjohtajien palkoissa se elää ja voi hyvin.
Yritysjohtajien palkkakierre syntyy pienen eliitin keskinäisestä kateudesta.
Mutta kaikki ei selity vain uusliberalismilla. Postin tapauksessa paljastuu tärkeä mekanismi. Lehtihaastattelussa hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae kertoi, että Postin hallitus vertaa yhtiön palkkatasoa ”ulkopuolisen toimijan avulla”. Puheenjohtaja viittaa mitä ilmeisemmin palkkiokonsulttiin.
Yritysjohtajien palkkakierre syntyy pienen eliitin keskinäisestä kateudesta: jos yksi johtaja saa enemmän kuin toinen, on toisenkin pian saatava sama. Palkkiokonsultit levittävät tietoa siitä, millaisia karkkeja kaverit saavat ja mitä toistenkin kannattaa pyytää. Tieto leviää myös siksi, että huippujohtajat istuvat usein toisten yritysten hallituksissa ja siellä palkitsevat tuttaviaan.
Vähän aikaa sitten palkkiokonsultit rakentelivat yrityksiin optiojärjestelyitä. Nyt muotia ovat erilaiset lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinohjelmat, joissa yritysjohdolle annetaan paitsi taloudellisiin tunnuslukuihin myös vastuullisuuteen ja asiakastyytyväisyyteen liittyviä tavoitteita.
Ylimpien johtajien poikkeukselliset kyvyt ovat eliitin kuvitelma, jossa etuoikeuksien jakamista selitettään parhain päin.
Ei vastuullisuudessa mitään vikaa ole, mutta kannustinohjelmista syntyy helposti se vaikutelma, että yritysjohto ei tee mitään järkevää, jos siitä ei palkita erikseen.
Yritysten hallitukset perustelevat – kuten myös Postin tapauksessa – poskettomia korvauksia sillä, että niiden avulla saadaan parhaat kyvyt yritysten palvelukseen. Todellisuudessa johtotehtäviin on tarjolla runsaasti kyvykkäitä henkilöitä – varsinkin nykyään, kun yritysjohtajaksi voidaan valita myös naisia.
Ylimpien johtajien poikkeukselliset kyvyt ovat eliitin kuvitelma, jossa etuoikeuksien jakamista yritetään selittää parhain päin. Tuore hollantilaistutkimus muun muassa osoittaa, etteivät kaikkein korkeimpia tuloja saaneiden tiedolliset kyvyt ole sen parempia kuin muillakaan kohtuullisen hyvin toimeen tulevilla.
Veronmaksajat menettävät rahaa ylisuuriin valtionyhtiöiden johtajapalkkioihin. Samaan aikaan ne ruokkivat kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta. Valtionyhtiöissä hallituksiin pitäisi valita hallitusammattilaisia, jotka uskaltavat nähdä tämän epäterveen palkitsemiskulttuurin läpi.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina.
Kolumnista voi keskustella 25.2. kello 23.00 saakka.