Ähtärin eläinpuistossa asuvan kahden isopandan Lumin ja Pyryn jatkosta tehdään päätös lähikuukausina. Eläinpuiston hallitus odottaa eri osapuolten lopullista kannanottoa.
Suomalainen virkatyöryhmä selvittää edelleen pandojen tilannetta. Työryhmässä on edustajia useista ministeriöistä.
-Odotamme työryhmän näkemystä, jonka jälkeen pystymme vasta tekemään oman lopullisen päätöksemme, kertoo Ähtärin eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen toteaa.
Lajiensuojelusopimukseen liittyvä päätös siirtyy yhtiöstä riippumattomista syistä.
Neuvotteluja eri osapuolten kanssa jatketaan asiassa ja yhteisen kannan muodostamiselle annetaan aikaa.
Kokonaisuuden keskeneräisyyden ja monitahoisuuden vuoksi Ähtärin eläinpuisto ei ota asiaan tämän enempää kantaa.