Viime aikoina kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa on kuohunut. Toissa viikolla Puffin Books -kustantamo teki kuuluisan brittikirjailija Roald Dahlin uusintapainoksiin huomattavia muutoksia.
Dahlin lapsille suunnatusta tuotannosta on poistettu tai muokattu muun muassa lihavuuteen, sukupuoleen, mielenterveyteen, etnisyyteen ja ihonväriin liittyviä kohtia. Esimerkiksi sana ”musta” ei enää kuvaa traktorihirviöitä, jotka esiintyvät alun perin vuonna 1970 julkaistussa The Fabulous Mr. Fox - eli Kekseliäs kettu -kirjassa. Nyt monsterit näyttävät enää ”julmilta” ja ”murhaavilta”. Tämänkaltaisen muutosten määrä lasketaan sadoissa.
Viime viikolla sensuurin kohteeksi joutui sarjakuvataiteilija Don Rosa: Disney-yhtiö ilmoitti, ettei se enää julkaise kahta Rosan Roope Ankka -tarinaa. Disney kertoi, että yhtiö on sitoutunut monimuotoisuuteen ja inklusiivisuuteen, eivätkä tarinat edusta sen arvoja. Disney ei ole missään vaiheessa yksilöinyt, mistä kenkä puristaa ja millaisista arvoista on kyse. Syyksi on arveltu tarinoissa esiintyvää Bombi Zombi -nimistä tummaihoista, romuluista zombi-hahmoa.
Ja jotta ajan henki piirtyisi entistäkin selkeämpänä, äskettäin sensuurin kohteeksi joutui ikoninen James Bond. Ian Flemingin alun perin 1950- ja 1960-luvuilla ilmestyneiden Bond-kirjojen uusista versioista on poistettu tai muutettu muun muassa ihonväriin viittaavia kohtia ja kirjailijan käyttämiä termejä on muokattu ”hyväksyttävämmiksi”. Lisäksi uusintapainosten alkuun on lisätty varoitusteksti, jossa kerrotaan, että jotkut saattavat kokea kirjojen sisällön loukkaavaksi.
– James Bondin rasismi on tiedetty jo kauan. Ensimmäisissä 1950-luvun Bond-käännöksissä puhutaan esimerkiksi mustarinnoista, ja aikoinaan tämä on mennyt ihan täydestä, 40 vuotta sananvapautta ja sensuuria tutkinut tietokirjailija Kai Ekholm toteaa.
Muokkauksia tehdään kuvitteellisen ihannekansalaisen parhaaksi
Kai Ekholmin mukaan äskeisessä sensuuriryöpsähdyksessä ei sinänsä ole mitään uutta tai ihmeellistä, sillä teosten muokkauksiin liittyvä historia on huomattavan laaja ja pitkä. Esimerkiksi Pentti Saarikoski jätti James Joycen haastavan Odysseus-romaanin käännöksestä vaikeimpia kohtia pois. Samoin teki aikoinaan Eeva-Liisa Manner.
– Tätä on tehty aina. Ei ole olemassa mitään editoimatonta todellisuutta, jota me seuraisimme. Jos ajatellaan vaikkapa klassisten lastenkirjojen käännöksiä, Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjasta ja Don Quijotesta on tehty 1900-luvulta lähtien käännöksiä kunkin aikakauden moraalin ja pedagogiikan ehdoilla.
Kotimaisen kirjallisuuden seura halusi aikoinaan sensuroida Kanteletartakin: kirjan toivottiin soveltuvan myös vallasväen rouvien lukuviihteeksi.
Vastaavanlainen tendenssi elää ja voi hyvin nyky-Suomessakin.
– Suomeen on syntynyt jonkinlainen ihmeellinen ihannekansalainen, jota halutaan kasvattaa ja jollaiseksi itse kukin haluaa myös muuttua. Kukaan ei tosin ole häntä koskaan tavannut. Kyse on myytistä, jonka avulla pyhitetään pedagoginen jalous: kaikki tehdään ihannekansalaisen nimissä ja ihannekansalaisen parhaaksi.
Käsitykset hyvästä ja huonosta toki muuttuvat jatkuvasti, mutta Kai Ekholmin mukaan presentismiä tulisi välttää.
– Se ei oikein toimi, että nykypäivästä arvioidaan menneisyyttä – editoidaan historiaa poistamalla rasismia ja kansanosia, jotta kaikki näyttäisi siistimmältä.
Yhdentekevä sisältö myy paremmin
Etenkin taannoinen Disney-sensuuri sai Aku Ankka -kansana tunnetut suomalaiset takajaloilleen. Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen ilmoitti Helsingin Sanomissa suoraan, että kyse on wokeismista ja hyvesignaloinnista.
Kai Ekholmin mukaan tämänkaltaisen hyvesignaloinnin syynä on pohjimmiltaan kaupallisuus ja sen maksimointi.
– Disney pelästyi rasismikohua, mutta se mikä näyttäytyy meille moraalisena sensuurina taitaa olla suurimmilta osiltaan kaupallista sopeuttamista ja liittyy rehtiin kaupalliseen tuloksentekoon. Mitä yhdentekevämpää ja laimeampaa sisältöä, sen paremmin kauppa käy.
Nykymittapuun mukaan arveluttaviksi leimattujen teosten piilottelusta ei Kai Ekholmin mukaan ole mitään hyötyä.
– Pikemminkin kääntäisin nutun nurin päin. Tietyissä fiksuissa maissa julkaistaan pysyvää 20 kielletyn kirjan sarjaa, jotta ihmiset tottuisivat ja siedättyisivät niihin ja alkaisivat kunnioittaa niitä. Kirjasarja saa ihmiset pohtimaan, miksi vaikkapa George Orwellin nimi löytyy tästä joukosta.
Kai Ekholmin mielestä esimerkiksi lapsia tulisi kirja-asioissa pikemminkin karaista kuin suojella. Lisäksi kyse on kontekstista eli siitä, missä yhteydessä vaikkapa väkivaltaa esitetään.
– Keskivertokodissa tapetaan koko ajan: lapset harrastavat tappamista peleissä ja formuloilla ajetaan niin lujaa, että henki meinaa lähteä. Elämästä löytyy kylläkin rajuutta, mutta kun joku tekee taiteen nimissä jotakin vähänkin sen suuntaista, niin se onkin sitten ihan kauheaa. Kyllähän fiksut ihmiset ymmärtävät, miloin porno on pornoa, milloin taas taiteellista erotiikkaa. Tai ainakin tällaiseen kontekstointiin olisi syytä kouliintua.
Kai Ekholm huomauttaa, että vaikka toisin voisi kuvitella, myös nykyinen sensuuribuumi limittyy omalla tavallaan sananvapauden piiriin.
– En ole nykytilanteesta kauhean huolestunut: sananvapauteen kuuluu oleellisena osana se, että sitä koetellaan ja testataan. Roald Dahl -uusintapainokset synnyttivät kiivasta keskustelua, ja sen tuloksena kustantamo taipui julkaisemaan kirjoista sekä alkuperäiset että uudet versiot. Juuri tällä tavalla sananvapaus ja moniarvoisuus toimivat.