Tuttavani kutsui minut kerran mukaansa Espoon modernin taiteen museoon, EMMA:an. Huomasin nopeasti, että hän tiesi taiteilijoista paljon enemmän kuin minä. Tunsin oloni epävarmaksi.
Katsoimme yhdessä taulua, joka esitti punaista neliötä valkoisella kanvaksella. Tuttava kysyi, mitä ajattelin taulusta. Vastasin, ”ihan kiva”, vaikka samalla mietin itsekseni, ettei mitäänsanomaton teos ollut oikeasti julkisen esittämisen arvoinen.
Pidin mölyt mahassani. En halunnut paljastaa tietämättömyyttäni, ja kyseessä oli merkittävä, taidemaailmassa arvostusta nauttiva teos. Siitä kertoi miljoonissa pyörivä hinta-arvio ja kunniapaikka taidemuseon seinällä.
Epäsuositun mielipiteen kertomisesta on seurauksia, siksi valitsemme polun, jolla kohtaa vähiten vastarintaa.
Arkemme on täynnä tilanteita, joissa vääristelemme mielipiteitämme tai jätämme asioita sanomatta. Syy voi olla heikko itsetunto, haluttomuus loukata, tai sitten tilanteen valta-asetelma ei ole puolellamme.
Koska epäsuositun mielipiteen kertomisesta voi olla seurauksia, valitsemme polun, jolla kohtaa vähiten vastarintaa. Arjessa tällainen ”väistely” ei haittaa, mutta siitä tulee ongelma, kun sama logiikka ohjaa kokonaisia ihmisryhmiä.
Turkkilais-amerikkalainen taloustieteilijä, Timur Kuran, käyttää ilmiöstä termiä preference falsification, vapaasti suomennettuna mieltymysten vääristäminen. Kuran viittaa käsitteellään toimintamalliin, jossa ihmiset salaavat todellisen mielipiteensä sosiaalisen paineen vuoksi.
Esimerkkinä Kuran mainitsee neuvostotasavalloissa 1980-luvun lopussa tapahtuneen murroksen. Yhtäkkiä järkkymättöminä pidetyt kommunistihallitukset luhistuivat toinen toisensa jälkeen. Jopa valtion virkamiehet sanoutuivat kilpaa irti ideologiasta, jota olivat hetkeä ennen ylläpitäneet. Mullistus tuli yllätyksenä, koska autoritaaristen hallintojen ikeessä eläneet ihmiset salasivat todelliset mielipiteensä jopa naapureiltaan.
Mielipiteitä sensuroidaan myös demokratioissa. Niissä vapauden sijaan vaakalaudalla on maine.
Jos kielletyistä mielipiteistä voi joutua maksamaan hengellään tai vapaudellaan, ihmiset ilmaisevat niitä tietysti varovasti. Mutta Kuran huomauttaa, että poliittisia mielipiteitä sensuroidaan myös demokraattisissa valtioissa. Niissä mielipiteitä ohjaa sosiaalinen paine – vapauden sijaan vaakalaudalla on maine.
Arkinen esimerkki voisi olla suhteemme Israeliin.
Hiljattain mediassa keskusteltiin Kiasman tukisäätiössä vaikuttavan miljardöörin, Chaim ”Poju” Zabludowiczin, osallisuudesta Israelin valtion palestiinalaisiin kohdistuvaan sortoon. Debatin avanneet taiteilijat pyrkivät herättämään keskustelua Israelin sotarikoksista sekä Suomen yhteistyöstä hallituksen kanssa, jonka toimet sekä YK, että useat ihmisoikeusjärjestöt ovat luokitelleet apartheidiksi.
Keskustelu luiskahti kuitenkin nopeasti pohdintaan kritiikkiä esittäneiden taiteilijoiden motiiveista. Useat vaikutusvaltaiset suomalaiset syyttivät kampanjan alullepanijoita antisemitismistä.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, yhteistyön lopettamiseen ei hukattu hetkeäkään, mutta kritiikkiin palestiinalaisten kohtelusta otettiin nopeasti etäisyyttä.
Toisaalta suomalaiset kulttuuri-instituutiot ja mielipidejohtajat eivät hukanneet hetkeäkään lopettaessaan yhteistyön venäläisten kollegojensa kanssa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Silti kritiikkiin palestiinalaisten kohtelusta otettiin nopeasti etäisyyttä.
Toinen esimerkki: muun muassa Helsingin sanomat analysoi muutama kuukausi sitten Suomen asekauppoja Israelin kanssa. Jutussa pohdittiin, onko välirikkoa Venäjän kanssa pelkäävä Israel Suomelle luotettava asetoimittaja. Siitä näemme sen sijaan mediassa harvoin analyyseja, onko oikein ostaa aseita maalta, joka käytännössä testaa niitä palestiinalaisia vastaan.
Olemme yhteisesti tuominneet – täysin oikeutetusti – Venäjän sotatoimet Ukrainassa. Voimme keskustella avoimesti Putinin hallinnon vääryyksistä ilman pelkoa siitä, että maineemme olisi vaakalaudalla. Yksityinen mielipiteemme vastaa asiassa yleistä konsensusta. Yhtä sujuvasti olemme vaiti palestiinalaisten sorron edessä.
Sanomme, että pelkäämme, ettemme ole tarpeeksi perehtyneitä aiheeseen. Olemme varovaisia, koska Israeliin kohdistuvaa kritiikkiä käytetään myös aidosti antisemitististen ja stereotyyppeihin nojaavien mielipiteiden levittämiseen.
Ihmisoikeuksien puolustaminen heiveröisinkään tiedoin ei estä meitä, kun yleinen mielipide vastaa omaamme
Ja sanottakoon sekin, että antisemitismin vastustaminen ja palestiinalaisten ihmisoikeuksien puolustaminen ovat osa samaa kamppailua, eikä Israelin hallituksen toimien rinnastaminen juutalaisiin palvele ketään muuta, kuin maassa valtaa pitävää äärioikeistolaista hallitusta.
Mutta ihmisoikeuksien puolustaminen heiveröisinkään tiedoin ei silti estä meitä, kun yleinen mielipide vastaa omaamme, eikä kannan ottamisesta ole meille seurauksia. Yleinen mielipide vaikuttaa siihen, kuinka ilmaisemme omamme.
Jos jokainen kertoisi tinkimättä rehellisen oman mielipiteensä, ehkä valkoiselle kankaalle maalattu punainen neliö ei olisi koskaan päätynyt espoolaiseen taidemuseoon. Mutta, vaikka päätyikin, vahinkoa tuskin syntyi.
Sen sijaan kun kyse on ihmiselämästä ja ihmisoikeuksista, seuraukset sosiaalisen paineen alla vaikenemisesta ovat valtavat.
Uwa Iduozee
Kirjoittaja päätti vihdoin sanoa suoraan, mitä mieltä on punaisista neliöistä.
Voit keskustella kolumnista 14.3. kello 23.00 asti.