Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Keskusliikenneaseman suunnittelu liikkeelle Imatralla

Imatran kaupunki joutui tarkentamaan keskusliikenneaseman suunnitelmaa, kun uudisrakennuksen rakennuskustannukset nousivat.

Havainnekuva Imatran uuden rautatieaseman sisätiloista. Näkymä asemahallista ravintolasaliin.
Imatran keskusliikenneasemasta on julkaistu kaikkiaan kolmet havainnekuvat. Tämänkin kuvan jälkeen suunnitelmat ovat muuttuneet. Kuvituskuva. Kuva: Futudesign Oy
  • Tanja Hannus

Imatran kaupunginhallitus päättää maanantaina uuden keskusliikenneaseman suunnittelun aloittamisesta.

Esityksen mukaan kaupungin tytäryhtiö Mitra käynnistäisi hankkeen suunnittelun. Rakennuksen tarkemmasta muodosta päätettäisiin myöhemmin.

Imatran kaupunki joutui tarkentamaan keskusliikenneaseman suunnitelmaa, kun uudisrakennuksen rakennuskustannukset nousivat.

Karsitun juna-aseman uusin hinta-arvio on 5–6 miljoonaa euroa. Rakentaminen voisi alkaa vuoden kuluttua.

Suunnitelmana on purkaa nykyisen aseman Tainionkoskentien suuntainen siipi, jonka tilalle tulisi parkkipaikkoja.

Nykyisen rakennuksen säilytettävästä osasta purettaisiin asemalaiturille kohoava ylin kerros. Tilalle tulisi odotuskatos. Muu osa säilytettävästä kiinteistöstä uudistettaisiin.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.