Valtiosyyttäjä ei saa valituslupaa liittyen Jari Aarnion hovioikeuden vapauttavaan päätökseen. Ilman valituslupaa viime vuoden alun Helsingin hovioikeuden päätös jää voimaan.
Valtiosyyttäjä halusi käsitellä Aarnion murhasyytettä korkeimmassa oikeudessa. Syyttäjä vaati, että Aarnio tuomitaan murhasta tai taposta, tai avunannosta rikokseen.
Viime vuoden helmikuussa hovioikeus vapautti Aarnion elinkautisesta murhatuomiosta, jonka hän oli saanut käräjäoikeudessa vuonna 2020.
Käräjäoikeus oli katsonut selvitetyksi, että Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisariona ja huumerikosyksikön johtajana toiminut Aarnio oli laiminlyönyt tehtävänsä estää Helsingin Vuosaaressa vuonna 2003 tehdyn Volkan Ünsalin murhan. Käräjäoikeuden mukaan Aarnio oli tiennyt murhasta ennalta ja hänellä olisi poliisina ollut velvollisuus estää se.
Hovioikeus hylkäsi syytteen ja vapautti Aarnion tuomitusta rangaistuksesta. Hovioikeus katsoi, ettei Aarniolla ollut erityistä oikeudellista velvollisuutta estää uhrin kuolemaa. Aarnio ei hovioikeuden mukaan ollut tiennyt, että uhri olisi välittömässä hengenvaarassa. Hän ei myöskään tiennyt missä ja milloin tai millä tavoin henkirikos tapahtuisi.