Suomella on heti Nato-taipaleensa alkumetreillä edessään iso päätös, sanoo johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vierailee parhaillaan Yhdysvalloissa. Matka päättyy huomenna perjantaina, jolloin Niinistö käy Norfolkin sotilastukikohdassa Virginiassa. Paikka on Naton – ja Suomen – kannalta tärkeä.
Natossa on kaksi niin sanottua ylätason johtoesikuntaa, selittää Salonius-Pasternak. Toinen sijaitsee Brunssumissa Alankomaissa ja toinen juuri Norfolkissa.
Nato-jäsenyyden alussa Suomen on hyvin nopeasti tehtävä päätös siitä, kumman leirissä Suomi seisoo, kertoo Ylen aamussa torstaina vieraillut Salonius-Pasternak. Valinta vaikuttaa siihen, missä ja miten jatkossa tehdään suunnitelmia Suomen puolustamisesta.
– Norja kuuluu Norfolk-osioon, ja monet ovat puhuneet, että olisi rationaalista, että Norja, Suomi ja Ruotsi kuuluisivat yhteen pakettiin.
Salonius-Pasternakin mukaan Niinistön Yhdysvaltain-vierailulla keskustellaan luultavasti myös siitä, kumpaan leireistä Suomi on ajatellut liittyä. Vastaus kiinnostaa muuallakin.
– Voin kuvitella, että Puolassa ja Baltiassa, jotka kuuluvat Brunssumiin, varmaan nähtäisiin mieluusti Ruotsi ja ehkä Suomikin siellä.
Naton strategisen puolustuksen kannalta Norjan rooli on ollut osaltaan varmistaa pohjoisen Atlantin turvallisuutta, muistuttaa Salonius-Pasternak. Joukkojen ja tarvikkeiden sujuva kuljettaminen meren yli Yhdysvalloista on keskeistä myös Suomelle.
– Suomi voisi aika maltillisella lisäpanoksella ehkä saada isomman roolin Norfolkissa verrattuna Brunssumiin, joka on paljon laajempi paletti, siinä on paljon enemmän jäsenmaita, arvioi Salonius-Pasternak.
Voit keskustella aiheesta 10.3. kello 23:een saakka.