Kainuussa korkeaksi kohonnut polttopuun hinta on karkottanut osalta yrittäjistä asiakkaat.
Kuhmossa toimiva Pasi Karppinen epäilee hinnoittelunsa olevan esteenä kaupankäynnille. Karppinen perii heittokuutiosta 90 euroa ja pinokuutiosta 155 euroa.
Kajaanilainen polttopuuyrittäjä Pasi Suutari pelkäsi syksyllä hintojensa olevan liian korkealla, mutta talvi on näyttänyt, että polttopuukauppa käy, vaikka hinnat ovat 20 prosenttia kalliimmat kuin viime vuonna. Suutari perii heittokuutiosta 74 euroa, johon lisätään kuljetus. Pinokuutiota hän ei ole myynyt.
Suutarista hinnan nostamiseen on vaikuttanut korkea sähkön hinta, puu on kallistunut ja myös polttoaine.
– Menen kipurajoilla, ei tämä koskaan ole ollut sellainen toimiala, jolla lyödään köyhyyttä päähän.
Koivupuun saamisesta on Suutarin mukaan käynnissä valtava kilpailu, koska myös selluteollisuus joutuu kilpailemaan koivusta.
– Se nostaa hintaa ja väkisellä kotimaiselle maanomistajalle on jouduttu maksamaan korkeampaa hintaa. Se vaikuttaa kaikkiin toimialoihin. Olen saanut ostettua koivua, mutta ei se ole mikään itsestäänselvyys. Ennen puuta sai paljon helpommin.
Suomussalmelainen monialayhtiö Kainuun kuutamokeikkojen tuotantopäällikkö Risto Kemppainen puhuu polttopuusta jo kansallisena huolena.
– Tulisijoja on laitettu niin paljon energianhinnan myötä ja puun hinta nousee jatkuvasti.
Kemppainen summaa. ettei puuta tahdo edes saada, nytkin hänellä on vetämässä tarjouspyyntöjä koivua toimittaviin yrityksiin. Niistä ei ole tullut edes vastausta.
– Jos joku meiltä varaisi talvelle 2024 halkoja, emme voi niitä luvata. Aikaisempina vuosina puun hankinta hoitui yhdellä puhelinsoitolla.
Korjattu 10.3.2023 klo 10.35 Kuhmossa yrittäjänä toimivan Pasi Karppisen perimän heittokuution hinta 70 eurosta 90 euroon.
Voit keskustella aiheesta 11. maaliskuuta kello 23 saakka.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.