Olin hiljattain valokuvattavana tätä kolumnipalstaa varten (tuloksen voit nähdä yllä). Valokuvaaja istutti minut studiossa tuoliin ja kysyi ehkä hieman ironisesti ”saanko hetken miesselittää?” Kaikin mokomin, vastasin, ja aloin selittää kuinka itse asiassa juuri tässä tilanteessa ei ole kyse miesselittämisestä.
Useimmin vastaantuleva väärinymmärrys miesselittämiseen liittyen on, että kaikki tapaukset jolloin mieheksi oletettu henkilö selittää jotakin olisivat miesselittämistä. Näin ei kuitenkaan ole.
Miesselittäminen kuvaa tilannetta, jossa mies selittää asiantuntijanaiselle asiaa, josta tietää huomattavasti vähemmän kuin selityksen kohteeksi joutuva nainen. Miesselittämis-käsitteen taustoista ja siihen liittyvästä rakenteellisesta vallasta olen kirjoittanut tällä palstalla aiemmin.
Kun valokuvaaja kertoi minulle, miten minun tulee olla, että hän saa otettua hyvän kuvan, on kyse ihan vaan selittämisestä tai ohjeistamisesta. Hän on tilanteessa asiantuntija, minä en. Kun taas satunnainen mies tulee baaripöydässä tai internetissä kertomaan minulle miten meemejä pitäisi tutkia tai mitä feminismi on, on miesselittämisen todennäköisyys melko suuri.
Selittämisessä itsessään ei ole mitään pahaa. Eräs ystäväni on perehtynyt syvällisesti moniin asioihin valkosipulin kasvattamisesta salaliittoteorioihin ja erilaisiin drinkkiresepteihin. Rakastan kuunnella kun hän selittää mitä uskomatonta tai mahtavaa on taas internetistä löytänyt.
Selityksiä kuunnellessa opin monesti paljon uutta ja innostun eri aiheista.
Jotkut ystäväni ovat uskomattoman perillä erilaisista politiikkaan liittyvistä kiemuroista ja prosesseista. Toiset tietävät valtavia määriä musiikista, urheilusta tai taiteesta. Eivätkä he pelkää jakaa tietouttaan muille tai väitellä niihin liittyvistä aiheista. Hyvä väittelyhän on yhtä vuorotellen selittämistä.
Rakastan myös kuunnella kun läheiseni selittää parivuotiaalle lapselleen, miten erilaiset asiat ja maailma toimii. Selityksiä kuunnellessa opin monesti paljon uutta ja innostun eri aiheista.
Asiaansa tai erikoisalaansa intohimoisesti suhtautuvan ammattilaisen selitystä on upeaa kuunnella, jopa silloin kun itse en ole aiemmin pitänyt asiaa kovin mielenkiintoisena. Paneutunut ja innostunut selitys herättää minussa kuulijana kiinnostuksen uusiin asioihin.
Minulla ei ole kovinkaan hienostunut tai tarkka makuaisti, mutta viime kesänä eteeni avautui uusi maailma kun pääsin ystäväni siivellä illallisille. Siellä viinitilan edustaja kertoi perusteellisesti eri rypälelajikkeista, maaperästä, viinien tekoprosessista ja eritteli tuoksuja ja makuja, joita kussakin viinissä on.
Olen itsekin selittämiseen taipuvainen ihminen, enhän varmaan muuten olisi päätynyt tutkijaksi. Tutkijan työ on yhtä selittämistä – sekä itselle että muille.
Olen esimerkiksi joskus erehtynyt selittämään korona-asioita infektiolääkärille, onneksi en kovin pitkällisesti. Muitakin tarpeettomia ja jopa haitallisia selittämistilanteita elämäni varrelta muistuu mieleen: olen muun muassa selittänyt rasismia jatkuvasti kokevalle ihmiselle, kuinka minulle tuli paha mieli kun havaitsin rasistista käytöstä julkisessa liikennevälineessä enkä osannut siihen puuttua.
Kun selittämisinto iskee, kannattaa varmistaa kohteen suostumus. Ihan vaikka vaan kysymällä saanko selittää, kuten huikean ammattitaitoinen valokuvaaja teki.
Hyvä selittäminen on vähän kuin kunnon halaus - tuottaa iloa ja lämmittää mieltä. Jos huomaat toisen alkavan vetäytyä tilanteesta, kannattaa irrottaa ote tai lopettaa selittäminen. Väkisin halaaminen ja selittäminen on vaan yksinkertaisesti ahdistavaa.
Saara Särmä
Kirjoittaja on feministi ja meemien politiikkaan perehtynyt tutkijatohtori, joka on sekä halannut että selittänyt joskus väkisin.
Kolumnista voi keskustella 8.8. kello 23.00 saakka.