Lappeenrannan seudun ympäristötoimi kartoittaa toimialueensa asukkaiden kokemuksia ja mielipiteitä tulisijojen käytöstä ilmanlaatuun.
Asukkaat ovat saattaneet sähkön hinnan nousun takia lämmittää kotejaan polttamalla puuta tulisijoissa aiempaa enemmän tänä talvena. Ympäristötoimi haluaa nyt selvittää, onko näin todellakin käynyt ja onko ahkerampi puiden polttaminen vaikuttanut ilmanlaatuun asuinalueilla.
– Siellä kysytään esimerkiksi, onko tänä talvena ollut enemmän aistittavissa savun hajua ja voiko tämmöisillä tekijöillä olla vaikutuksia omaan tai läheisten terveyteen, kertoo ympäristönsuojelupäällikkö Sara Piutunen.
Kysely on suunnattu Lappeenrannan, Lemin, Taipalsaaren ja Savitaipaleen asukkaille ja se löytyy verkosta. Kysely on avoinna 31. maaliskuuta saakka.
Tulisija voi olla merkittävä päästölähde
Piutusen mukaan kyselyn tavoitteena on tiedon keräämisen lisäksi herätellä ihmisiä kiinnittämään huomiota siihen, miten he tulisijoja käyttävät. Polttamisessa syntyy terveydelle haitallisia pienhiukkasia.
Lappeenrannassa tehtiin laajempi ilmanlaadun kysely keväällä 2022.
– Sieltä tuli sellaista kokemusta, että oman tai naapurin tulisijan käyttöä ei katsota merkittäväksi päästölähteeksi. Tulisijat voivat kuitenkin paikoitellen olla merkittäviä päästölähteitä, Piutunen sanoo.
Piutusen mukaan on tärkeää, että tulisijassa poltetaan kuivaa puhdasta puuta ja annetaan riittävästi happea siihen. Riittävän hapen turvin palaminen on puhtaampaa ja noki-, pienhiukkas- ja savuhaittaa muodostuu vähemmän.
Kostean puun ja jätteiden, kuten muovin polttamista tulisi myös välttää.
Tavoitteena hiukkaspäästöjen vähentäminen
Nyt alkanut kysely on osa yhteispohjoismaista hanketta. Sen tarkoituksena on saada asukkailta tietoa ilmanlaadusta ja kannustaa asukkaita osaltaan hiukkaspäästöjen vähentämiseen.
Hankkeessa tutkitaan myös ihmisten suhtautumista mittareihin, joilla voisi seurata oman tulisijan käytön vaikutusta ilmanlaatuun.
Lappeenrannan, Lemin, Taipalsaaren ja Savitaipaleen asukkailla on ollut tänä talvena käytössään 15 sensoria, joilla he ovat voineet seurata puun polton vaikutuksia ilmanlaatuun omalla pihallaan. Sensoreiden keräämät tiedot kerätään hankkeessa yhteen.