Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt avustusta useille lappilaisille kulttuurihankkeille.
Harvaan asutun maaseudun kulttuuritoimintaan jaettiin toisella hakukierroksella yhteensä 834 000 euroa. Avustuksia jaettiin muun muassa erilaisten kulttuuri- ja taidetapahtumien järjestämiseen, yhteisö- ja ympäristötaiteeseen sekä esitystaiteeseen.
Lapissa suurimman potin saivat rovaniemeläinen monitaideyhdistys Piste ry ja kolarilainen Rohki Hyä Sirkus ry, joille molemmille myönnettiin 48 000 euroa.
Tukea saivat myös sodankyläläinen Kieringin kehitys ry, pellolainen Oranki Art ry, inarilainen Pottumaa ry, kolarilainen Elokuvakerho Napapiirin Sankarit ry, rovaniemeläinen Kaltio Creative Oy, Pellon kunta, torniolainen Rasan Collectiven kannatusyhdistys ry ja kittiläläinen Solekko tehä ry.
Lisäksi helsinkiläiselle Illume Oy:lle myönnettiin 58 000 euroa Inarin Sevettijärvellä toteutettavaan Totuudenmetsästäjät -projektiin ja Oulun sarjakuvaseura ry:lle 33 000 euroa sarjakuvan lukemisen tukemiseen Lapissa.
Saatua rahoitusta voi käyttää ensi vuoden loppuun.
Maa- ja metsätalousministeriön koordinoiman harvaan asuttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän päätöksellä jaetaan yhteensä noin viisi miljoonaa euroa kolmella eri hakukierroksella. Viimeinen hakukierros päättyy huomenna keskiviikkona.
Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.