Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kokoomus menetti kärkipaikkansa imagovertailussa – SDP ja perussuomalaiset kirivät ohitse

Puoluebarometrin vertailussa vastaajat kokivat SDP:n johtajat vetovoimaisimmiksi. Taitamattomimmiksi arvioitiin keskustan ja vihreiden johtajat.

Riikka Purra, Sanna Marin ja Petteri Orpo Helsingin Sanomien vaalitentissä.
Perussuomalaisten Riikka Purra (vas.), SDP:n Sanna Marin, kokoomuksen Petteri Orpo ja keskustan Annika Saarikko ilmastoon ja luontoon keskittyvässä Helsingin Sanomain vaalitentissä 15. helmikuuta. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
  • Ari Hakahuhta

Kokoomus on menettänyt kärkipaikkansa puolueiden imagovertailussa SDP:lle. Myös perussuomalaiset ohitti kokoomuksen puolueiden teettämässä kyselyssä.

Kokoomus oli kokonaisimagon arvioinnissa kolmella edellisellä kyselykerralla ykkönen. Helmikuussa SDP nousi ykköseksi kahden vuoden tauon jälkeen.

Myös perussuomalaiset ohitti kokoomuksen imagoarvioinneissa. Perussuomalaiset oli viimeksi arvioinneissa toinen kaksi vuotta sitten. Silloin kokoomuksen kokonaisimago oli viidenneksi paras.

Tulokset selviävät kuuden suurimman puolueen teettämästä puoluebarometrista, jonka Kantar Public on tehnyt. Puoluebarometrin imagovertailun tulokset eivät ole julkisia, mutta Yle on saanut ne käyttöönsä.

Kuuden suurimman puolueen arvioinnissa keskusta putosi viimeiseksi. Vihreät nousi keskustan edelle ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen.

Kantar Publicin mukaan useiden puolueiden väliset erot ovat imagovertailussa pienet. Kolmen suurimman puolueen arvioinnit ovat aiempaa lähempänä toisiaan.

Puolueiden imagokysely perustuu viiteentoista osa-alueeseen ja niistä muodostettuun yhteistulokseen. Vastaajilta on kysytty esimerkiksi arviota puolueen johtajien vetovoimaisuudesta tai taitamattomuudesta, luottamuksesta puolueeseen sekä mielipidettä puolueen kyvystä esittää järkeviä ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia.

SDP:llä ja kokoomuksella on imagovertailun eri osa-alueiden ykkössijoja yhtä paljon.

Kokoomus arvioidaan ylimielisimmäksi

Kokoomuksella on kuitenkin puolueiden huonoimpia sijoja kahdella osa-alueella. Kokoomus saa eniten mainintoja puolueen toiminnan ylimielisyydestä (46 %) kuuden suurimman puolueen joukosta. Puolue saa lisäksi vähiten mainintoja toimintansa ihmiskeskeisyydestä (18 %).

SDP:n kokee ylimieliseksi 30 prosenttia vastaajista ja toiminnassaan ihmiskeskeiseksi 42 prosenttia. Perussuomalaisia arvioi ylimieliseksi 35 prosenttia vastaajista ja ihmiskeskeiseksi 29 prosenttia.

SDP:llä ja perussuomalaisilla ei ole viimeisiä sijoja millään osa-alueella.

Viime syksyyn verrattuna SDP:n imago on säilynyt ennallaan, mutta kokoomuksen heikentynyt. Perussuomalaisten kuva vastaajien silmissä on raportin mukaan ”kohentunut melko paljon”.

SDP:n johto koetaan vetovoimaisimmaksi

Kyselyn perusteella SDP:n saa eniten mainintoja vetovoimaisista johtajista. Vastaajista 43 prosenttia mainitsi SDP:n tässä yhteydessä. Vastaajat saivat valita kyselyssä useamman kuin yhden vaihtoehdon.

Todennäköistä on, että vastaajien mielikuvaan on vaikuttanut eniten käsitys kunkin puolueen puheenjohtajasta.

Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton johtajat mainitsi 22 prosenttia vastaajista. Neljänneksi vetovoimaisuudessa koettiin kokoomuksen johto, vastaajista 18 prosenttia mainitsi kokoomuksen.

SDP:n tulos vetovoimaisten johtajien osalta on parantunut kolmessa viime kyselyssä. Perussuomalaisten tulos on parantunut verrattuna kolmeen aiempaan kyselyyn. Kokoomuksen tulos on heikentynyt kahdessa viime kyselyssä.

Keskustan ja vihreiden johtajat arvioidaan taitamattomimmiksi

Keskusta sai eniten mainintoja taitamattomista johtajista. Näin arvioi 40 prosenttia vastaajista.

Toisena listalla on lähes samalla osuudella vihreiden johto, mainintoja 38 prosentilta vastaajista. Vastaajista 35 prosenttia kokee perussuomalaisten johdon taitamattomaksi.

Taitamattomuusarviot ovat lisääntyneet keskustan kohdalla kahden viime kyselyn aikana. Vihreiden osalta muutos on ollut vähäisempää.

Perussuomalaisten osalta taitamattomuusmainintojen osuus on vähentynyt kolmeen aiempaan kyselyyn verrattuna.

Sanna Marin paalutti puheenjohtajatentissä kovat taloustavoitteet – SDP:n miljardien tulosopeutus epävarma
Kuuntele Ylen Politiikkaradion keskiviikon puheenjohtajatentti, vieraana SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin.

Kokoomuksen ja SDP:n ehdotuksilla eniten suosiota

Puoluebarometrissä kokoomus (30 %) saa suurimman osuuden maininnoista järkevien ja toteuttamiskelpoisten ehdotusten tekijänä.

SDP (28 %) on toisena listalla lähes samalla osuudella. Kolmantena on perussuomalaiset (26 %).

Vihreiden ja vasemmistoliiton ehdotuksiin suhtautuu myötämielisesti 18 prosenttia vastaajista. Keskustan ehdotukset saavat heikoimman vastaanoton 14 prosentilla.

Tässäkin kysymyksessä vastaajat ovat voineet valita halutessaan useamman kuin yhden vaihtoehdon.

Petteri Orpo puheenjohtajatentissä: Ilmastotavoitteet ja talouden sopeutus kynnyskysymyksiä
Kuuntele Ylen Politiikkaradion tiistain puheenjohtajatentti, vieraana kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Kokoomukseen ja SDP:hen suhtaudutaan myönteisimmin

Puoluebarometrin tulosten julkisessa osassa vastaajilta on kysytty suhtautumista eduskuntaan valittuihin puoleisiin. Myönteisimmin suhtaudutaan kokoomukseen ja SDP:hen.

Kokoomukseen suhtautuu erittain tai melko myönteisesti 44 prosenttia vastaajista. SDP:n vastaava luku on 43 prosenttia.

Vihreisiin suhtautuu myönteisesti 41 prosenttia vastaajista. Perussuomalaisiin suhtautuu myönteisesti 37 prosenttia ja RKP:hen 36 prosenttia vastaajista.

Vasemmistoliitosta ja kristillisdemokraateista ajattelee myönteisesti kolmasosa vastaajista (33 %).

Vähiten myönteisesti suhtauduttiin nyt-liikkeeseen (30 prosenttia vastaajista) ja keskustaan (31 %).

Riikka Purra väisteli puheenjohtajatentissä leikkauksia – perussuomalaisten säästölista lyheni jälleen
Kuuntele Ylen Politiikkaradion viime viikon tiistain puheenjohtajatentti, vieraana perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

Kantar Publicin puoluebarometrin imagokäsityksistä kertoi aiemmin Iltalehti.

Voit keskustella puolueiden imagokyselystä 17.3.2023 kello 23 asti. Napauta keskustele-painiketta jutun jälkeen.