Tänään perjantaina vietetään vallankumouksellista Jussi-gaalaa.
Kotimaisen elokuvan parhaat näyttelijät palkitaan tapahtumassa ensi kertaa sukupuoleen katsomatta. Samalla katkeaa lähes 80 vuotta jatkunut perinne.
Ensimmäiset mies- ja nais-Jussit jaettiin ravintola Adlonissa Helsingissä vuonna 1944.
Helsingin Kaapelitehtaalla illalla pidettävässä elokuva-alan tapahtumassa palkitaan viime vuoden parhaat kotimaiset elokuvat ja niiden tekijät, ja vielä viime vuonna naiset ja miehet palkittiin näyttelijöinä omissa sarjoissaan. Aika on kuitenkin ajanut kaksijakoisen sukupuoliajattelun ohi.
Sukupuolittuneista palkinnoista ovat Suomessa luopuneet ainakin jo musiikkialan Emma-gaala ja tv-alan Kultainen Venla -gaala.
Yle kysyi mies- ja naiskategorioiden mielekkyydestä jo yli kaksi vuotta sitten elokuva-alan ammattilaisilta. Silloin enemmistö kyselyyn vastanneista oli valmis luopumaan jaottelusta.
Nyt aika oli kypsä muutokselle.
Jussi-gaala näyttää päällisin puolin samalta kuin ennen, mutta tapahtumaan on perustettu kaksi uutta näyttelijäpalkintoa pääosa-Jussin ja sivuosa-Jussin rinnalle.
Niistä toinen on näyttelijätulokas. Se on tervetullut sarja uransa alussa oleville uuden polven näyttelijöille, ja ehdokasjoukko on valovoimainen: Eleonoora Kauhanen, Emma Kilpimaa, Stella Leppikorpi ja Elsi Sloan kisaavat pystistä.
Toinen uusista sarjoista herättää sitä vastoin kysymyksiä, ja jo sarjan nimestä tulee tunne, että ilta on loppunut kesken uusien Jussi-palkintojen suunnittelupalaverissa.
Valkokankaan valopilkku on yksi neljästä näyttelijäpalkinnosta, ja siitä kisaavat Iina Kuustonen, Linnea Leino, Eero Ritala ja Martti Suosalo. Leinoa lukuunottamatta he ovat paikkansa vakiinnuttaneita tekijöitä. Sarjaan on päässyt ehdokkaaksi näyttelemällä useassa viime vuonna julkaistussa kotimaisessa elokuvassa. Ehdokkaat ovat persoonallisia, mutta millaisista ansioista voittaja palkitaan?
Ei millään pahalla Filmiaura, mutta palkinnosta tulee mieleen Hymypatsas, joita jaetaan kouluissa kaikin tavoin miellyttäville oppilaille.
Filmiaura-niminen yhdistys jakaa Jussi-palkinnot, joista yhdistyksen jäsenet äänestävät. Jäseniä elokuva-alan yhdistyksellä on yli 500, ja olen yksi heistä.
Pääpalkinnoista käydään kova kisa.
Alli Haapasalon nuorisodraama Tytöt, tytöt, tytöt on yksi kisojen ennakkosuosikeista. Elokuvalla on peräti kahdeksan ehdokkuutta, joista yksi on ohjauksesta. Tytöt, tytöt, tytöt kertoo pakottomasti nuorten naisten bilettämisestä ja ihmissuhteista perjantai-iltana. Seksikohtaukset hengittävät, ja näyttelijäkunta tekee läpi elokuvan hienoa työtä. Haapasalo on ohjaajana vahvalla maaperällä.
Toinen ennakkosuosikki on Aleksi Salmenperän Kupla. Sitäkin voi kutsua nuorisoelokuvaksi. Salmenperä on taitava henkilöohjaaja, ja hän tuppaa lähtemään näistä juhlista usein Jussi kainalossa. Haapasalo ja Salmenperä kisaavat parhaan ohjauksen Jussista samoin kuin Klaus Härö elokuvallaan Rakkaani merikapteeni.
Kaikkien kolmen ohjaustyö on ehdolla myös parhaaksi elokuvaksi, kuten Aino Sunin Sydänpeto sekä Hanna Bergholmin Pahanhautoja.
Haapasalon Tytöt tytöt tytöt on muuten ensimmäinen suomalainen pitkä elokuva, joka pääsi amerikkalaisen Sundance-festivaalin kilpasarjaan viime vuonna. Bergholmin kauhuelokuva Pahanhautoja sai sekin myönteistä huomiota Yhdysvalloissa.
Tulossa on jännittävä ilta.
Ylen suora lähetys Jussi-gaalan punaiselta matolta kello 16.15 lähtien. Jonni Aromaa juontaa. Varsinainen Jussi-gaala on MTV3-kanavalla 19.30 alkaen.