KARKKILA Aurinko porottaa Högforsin ruukin entisellä asuinalueella omakotitalon pihaan. Viime viikkojen kylmä sää on hidastanut kevään tuloa, mutta nyt se on puhjennut vihdoin kukkaan.
Elokuvaohjaaja Aleksi Salmenperä, 45, esittelee tekemäänsä grilliä. Se on kasattu pihalle tiilistä. Hän on siitä ylpeä, ja samalla sen yksinkertainen rakenne huvittaa häntä. Melkein kaikilla muilla on kaasugrillit.
Salmenperä on saanut hiljan valmiiksi yhden Suomen kalleimman tv-sarjan kuvaukset. Seitsemän miljoonan euron budjetilla tehty White Wall on Ylen ja SVT:n, Ruotsin yleisradion yhteistuotanto. Ensi-ilta on kaavailtu syksyyn 2020.
Jännityssarja perustuu Salmenperän alkuperäisideaan ja se on kuvattu kaivoksessa Pyhäjärvellä. Kahdeksanosaisen sarjan päärooleissa nähdään kovan luokan pohjoismaalaisia näyttelijöitä, kuten Aika on meidän -sarjasta tuttu Mattias Nordkvist ja Bonusperheessä näytellyt Vera Vitali sekä Aksel Hennie. Hänet tunnetaan Netflixin minisarjasta Nobel. Suomesta mukana ovat Eero Milonoff ja Anna Paavilainen.
Salmenperälle pohjoismainen näyttelijäkunta ei ole tuottanut erityistä päänvaivaa, sillä näyttelijöiden kanssa työskentely on samanlaista kuin Suomessa. Ulkomaalaisilla näyttelijöillä on ollut kuvauksissa “jalat maassa” ja siihen on vaikuttanut merkittävästi myös sarjan toinen ohjaaja, ruotsalainen Anna Zackrisson, jonka ruotsalaisnäyttelijät tunsivat entuudestaan.
Salmenperä viihtyi pohjoismaalaisten näyttelijöiden kanssa.
– Eihän ohjaajalle koskaan valiteta mistään. Tuotannon muut portaat saavat kuraa niskaan, jos siihen on aihetta, Salmenperä selventää.
On aika laskeutua maan alle.
Kaikki hidastuu kaivoksessa
Kostea ja lämmin ilma tulvahti vastaan, kun Salmenperä, näyttelijät ja White Wall -sarjan tuotantotiimi laskeutuivat 700 metrin syvyyteen. Alhaalla oli pimeää ja mutaista. Kaivoksessa kaikui ja happea oli vähemmän kuin maan päällä, mutta elokuvaväki on tottunut ääriolosuhteisiin. Niissä elokuvia usein tehdään.
Kaivokseen laskeuduttiin autolla puoli tuntia kiemuraista tietä, ja alhaalla oli yli 20 astetta, vaikka ulkona oli talvi. Töitä paiskittiin enimmillään 10 tuntia päivässä, mutta työnteko oli hidasta, sillä kaikki on hankalaa satojen metrien syvyydessä.
Tuotannossa oli mukana sekä terveydenhoitaja että psykologi siltä varalta, että jotain sattuu. Salmenperän mukaan haavereilta vältyttiin, eivätkä kenenkään hermot pettäneet kuvauksissa.
Tunteet tulivat pintaan vapaa-ajalla.
Näyttelijät asuivat Pyhäjärven ainoassa hotellissa, mutta Salmenperä nukkui yönsä “leveästi” rantamökissä. Hän myöntää, että hotellimajoitus oli näyttelijöille haastava, koska hotelli Pyhäsalmi “ei ole mikään Hilton”.
– Porukka oli siitä välillä vähän shokissa. Pyhäjärvi on kohtuullisen iso kontrasti Oslolle ja Tukholmalle, Salmenperä hymyilee.
Virikkeet olivat Pyhäjärvellä vähissä, sillä kaupungin keskusta on nopeasti katsottu. Palvelut on ripoteltu pääraitin molemmin puolin, ja tarjolla on pitsaa ja kebabia. Pub Lyhdyssä voi käydä laulamassa karaokea.
Pyhäjärvellä sijaitsevaan kaivokseen porukka päätyi tanskalaisen dokumenttielokuvan seurauksena.
Sadan tuhannen vuoden takuu
Muutamia vuosia sitten Salmenperä havahtui pysäyttävään dokumenttielokuvaan. Se oli tanskalaisen Michael Madsenin ohjaama Onkalo – säteilevä hauta, joka kertoo Eurajoen Olkiluotoon louhittavasta ydinjätteen loppusijoituspaikasta. Sitä puuhaa Teollisuuden voiman ja Fortumin omistama Posiva.
Dokumenttielokuvassa kerrotaan, että luolaston, “Onkalon”, pitäisi pysyä koskemattomana 100 000 vuotta, eikä sinne saa koskaan päästä vettä.
Salmenperä alkoi ihmetellä asian mittakaavaa ja aikakäsitystä.
Miten “Onkalon” turvallisuus varmistetaan 100 000 vuodeksi ja miten paikka merkitään tuleville sukupolville ilman, että viestiketju joskus katkeaa?
Tarina alkoi kehittyä ohjaajan päässä. Mitä jos “Onkalo” kaivetaan joskus tulevaisuudessa esiin, ja vastassa on jotain, mitä ihminen ei ymmärrä?
Tietämättömyyden sietämätön vaikeus on White Wall -sarjan kantava teema. Se on Salmenperän, käsikirjoittaja Mikko Pöllän ja tuottaja Roope Lehtisen luomus.
Salmenperä kirjoitti sarjan alun perin niin, ettei hän ajatellut itseään sen ohjaajana, mutta toisin kävi.
White Wall -sarjassa rakennetaan maailman suurinta ydinjätteiden loppuvarastoa hylättyyn kaivokseen, jossa tapahtuu onnettomuus. Sen seurauksena maan alta paljastuu outo, tunnistamaton löydös, joka sekoittaa kaikkien kuviot. Jännityssarja sijoittuu Pohjois-Ruotsiin, vaikka se on kuvattu Suomessa.
Tv-sarjan taustalla on Salmenperän ihmetys siitä, miksi ihmiskunnalla on pakonomainen tarve nostaa itsensä kaiken yläpuolelle?
– Minua kiinnostaa, voimmeko elää sen asian kanssa, ettemme tajua kaikkea, Salmenperä sanoo.
Noustaan takaisin maan pinnalle.
Intohimo pakenee
Tyhjiöstä parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan Jussin tänä vuonna saanut Salmenperä on arvostettu ja taiteellisesti menestynyt elokuvaohjaaja. Silti hänestä tuntuu, että intohimo elokuvien tekemiseen on joskus kateissa.
– Olen kamppaillut koko urani ajan sen asian kanssa, Salmenperä selventää.
Silti intohimon pitäisi Salmenperän mielestä löytyä.
Ehkä elokuvien katselu auttaisi? Salmenperä kertoo olevansa siinä huono. Toisaalta vastikään kuvattu White Wall sai alkunsa juuri toisen tekijän elokuvasta.
Elokuvantekijöiden työhön liittyy jatkuva epävarmuus seuraavan projektin rahoituksesta ja se vaikuttaa mielialoihin. Siitä Salmenperällä on liikaa kokemusta.
Hän kuvitteli ohjaavansa elokuvan Juha Jokelan Fundamentalisti -näytelmästä, mutta projekti jämähti elokuvasäätiöön ja Salmenperältä paloi pinna. Sen seurauksena syntyi tyylipuhdas art house -elokuva Tyhjiö (2018), joka nappasi tänä vuonna yhteensä neljä Jussia. Elokuvaan ei edes haettu säätiöltä etukäteen tukea.
Se tehtiin talkootyöllä, ja taiteellinen tiimi pani intohimonsa peliin. Myös Salmenperä oli onnellinen, sillä Tyhjiössä oli vain taivas rajana.
Hän haluaa olla aina täysin rehellinen kulloisellekin työlle.
“Ei kai minua vaan rahan ruikuttamisesta palkittu”
Kamerat pyyhkivät juhlaväkeä MTV3:n televisioimassa Jussi-gaalassa Helsingin Kaapelitehtaalla. Salmenperä istui salissa muiden joukossa tumma puku päällä.
Tällä kertaa hänestä tuli voittaja. Tyhjiö sai yhteensä neljä Jussia ja sen lisäksi Salmenperä ja leikkaaja Samu Heikkilä pokkasivat siitä Suomen historian ensimmäisen Nordisk Film -elokuvapalkinnon, 20 000 euroa.
Tunnustukset, kehut ja aplodit herättivät Salmenperässä hänelle niin tyypillisen reaktion. Ohjaaja oli vakuuttunut, etteivät palkinnot tulleet itse elokuvasta vaan jostain muusta.
– Minulla heräsi heti vainoharha siitä, että palkinnot tulivat rahan vähyyden ruikuttamisesta ja talkootyön korostamisesta, Salmenperä sanoo.
Tyhjiön keräämät Jussit olivat joka tapauksessa yllätys, ja Salmenperä odotti, että elokuvasta palkitaan ehkä Laura Birn, joka oli ehdolla parhaasta naispääroolista.
Salmenperä ei ole oikein koskaan viihtynyt elokuva-alan tapahtumissa, ja Jussi-gaala on yksi niistä.
– Olen jännittänyt gaalassa omia ehdokkuuksiani ja hävinnyt niitä muille, Salmenperä sanoo.
Koko tapahtuma on tuntunut ahdistavalta, mutta tänä vuonna Salmenperä tunsi ensi kertaa olonsa vapautuneemmaksi. Hän muutti perheensä kanssa Karkkilaan yli 10 vuotta sitten osin siksi, että elokuva-alaan piti saada etäisyyttä.
Perheeseen kuuluu puoliso, elokuvaohjaaja Mia Halme sekä kolme lasta.
Salmenperä kertoo, että hän istuu toisinaan pihassa ja tuijottaa tyhjää grilliä.
Salmenperästä tuntuu, ettei hän ole tehnyt tarpeeksi
Ruukin entisen paloaseman sisällä on pysähtynyt tunnelma. Salmenperällä ja hänen puolisollaan on rakennuksen toisessa kerroksessa työhuoneet.
Salmenperä on laittanut omien elokuviensa julisteita häveliäästi esille. Lattialla on itämainen matto ja hyllykön päällä levysoitin. Kirjahyllyssä on dvd-kokoelma.
Täällä Salmenperä kirjoittaa tulevia projektejaan, ja täällä iskee myös paniikki.
Tilanne on Salmenperän mukaan herkkä etenkin silloin, kun muut tuntuvat tekevän töitä elokuviensa parissa, mutta Salmenperällä ei ole tulossa mitään tuotantoon.
– Sellainen ei ole kovin luova tila, Salmenperä toteaa.
Teema on tuttu Tyhjiöstä.
Tilanne voi laukaista ajatuksen siitä, voiko elämässä tehdä myös jotain muuta kuin elokuvia.
Salmenperästä piti alun perin tulla arkkitehti, kuten hänen veljestään, mutta nuori mies vaihtoi Teknillisen korkeakoulun opinnot neljän vuoden jälkeen Taideteollisen korkeakoulun elokuvaopintoihin.
Vaikka Salmenperä on ohjannut kuusi pitkää elokuvaa, hänestä tuntuu, ettei hän ole saanut mitään aikaan. Hän on aina tyytymätön omiin suorituksiinsa. Töitä hän ei ainakaan ole omasta mielestään tehnyt.
– Tiedän, että puoliso kärsii siitä aika paljon, kun marmatan jatkuvasti asiasta, Salmenperä sanoo.
Tyhjinä hetkinä ohjaaja miettii, olisiko hänestä hyönteistutkijaksi. Salmenperä on myös leikitellyt ajatuksella, että hän alkaisi graafikoksi, koska piirtäminen on ollut aina helppoa.
– Olen tosin niin ruosteessa, ettei se ole enää mahdollista.
Salmenperän äiti oli kuvaamataidon opettaja Keravalla.
Saako miehen häpeälle nauraa?
Salmenperä nousi heti uransa alussa yhdeksi Suomen kiinnostavista elokuvaohjaajista. Hänen tarinansa poikkesivat muista. Salmenperän elokuvat ovat käsitelleet perhedynamiikkaa ja sukupuolirooleja, mutta myös poikkeuksia on, kuten Q-teatterin näytelmästä tehty Häiriötekijä (2015) ja tositapahtumiin perustuva, Talvivaarasta kertova Jättiläinen (2016).
Ohjaaja käsittelee elokuvissaan usein häpeän tunnetta, sillä hän uskoo, että häpeä vapauttaa lopulta ihmisen. Häpeä tarkoittaa ohjaajalle sekä komediaa että tragediaa, ja Salmenperä pitää elokuviaan suurina komedioina, vaikka yleisö ei niitä aina siksi tunnista.
Hänen töissään on naurettu miehen surkeudelle ja tämän kyvyttömyydelle käsitellä omaa elämäänsä ja omia tunteitaan.
Ohjaaja on miettinyt, voisiko hän kääntää kirjoittamansa miesroolin naiselle, mutta se tuntuu falskilta. Salmenperä ei voi mielestään täysin tietää, miten ja missä nainen kokee häpeää.
– Kirjoitan mieshahmoni kunnolla kölin ali, ja sitä en osaa tehdä naisille, Salmenperä toteaa.
Itse hän kokee häpeää monissa tilanteissa. Se liittyy sekä vanhemmuuteen että puolisona olemiseen.
Salmenperä uskoo pystyvänsä nauramaan itselleen, mutta jää kiinni siitä, että hän hän tulistuu kritiikistä, vaikka arvostelijat ovat perheenjäseniä ja kritiikki on sävyltään lämmintä.
– Välillä oikein hävettää, että miten voin olla näin alkeellinen ja loukkaantua niin helposti, Salmenperä hymyilee.
Hän nauraa monen monta kertaa haastattelun aikana. Aina itselleen.
Katsojaluvuista tuli mörkö
Ylen ja SVT:n jännityssarjasta White Wall voi tulla Salmenperälle merkittävä “käyntikortti”, jos kaikki menee hyvin. Salmenperä ei itse ajattele niin. Häntä kyllä kiinnostavat katsojaluvut, sillä sarjasta on Salmenperän mukaan kirjoitettu vetävä, jännittävä, kiinnostava ja älykäs, joten potentiaalia riittää. Tv-sarja on Salmenperän mukaan tarinallisesti jotain aivan muuta kuin hänen omat elokuvansa. Kyse on jännitysdraamasta, ja ne voivat kerätä onnistuessaan valtavasti katsojia.
Omaan tapaansa Salmenperä on kuitenkin varuillaan. Ohjaaja miettii, onnistuuko hän taas kerran tekemään jotain, joka karkottaa katsojat, vaikka kriitikoilta sataisi kiitosta.
Katsojaluvuista on kehkeytynyt hänelle mörkö. Esimerkiksi viime vuoden elokuvatapaus Tyhjiö keräsi noin 14 500 katsojaa ja Talvivaarasta kertova Jättiläinen hieman yli 40 000.
– Katsojaluvuista on tullut minulle jonkinlainen nemesis, perivihollinen, Salmenperä sanoo.
Ehkä hän vielä onnistuu pääsemään suuren yleisön suosioon.
Salmenperällä on valmiina projekti, joka odottaa elokuvasäätiön rahoituspäätöstä. Suunnitellussa elokuvassa ohjaaja tuo ilmeisen kiinnostavat nimet esiin “historian hämäristä”, sillä hän uskoo, että 100 000 katsojaraja voisi tällä kertaa mennä rikki. Se on selvästi Salmenperän seuraava tavoite.
Ja jos kaikki menee pieleen, hän voi jatkaa haaveilua hyönteistutkijan elämästä. Tai tuijottaa tyhjään grilliin.
