Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Savo-Karjalassa vaalihäirintä on näyttäytynyt suurimmaksi osaksi vaalimainosten tärvelemisenä

Eduskuntavaalien kampanjointi on sujunut Savo-Karjalassa pääosin hyvässä hengessä.

Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilven ilkivaltaa kärsinyt vaalimainos.
Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilven vaalimainos kärsi ilkivaltaa Ylä-Savossa maaliskuussa. Kuva: Marko Kilpi
  • Karina Huttunen

Savo-Karjalan vaalipiirissä eduskuntavaaliehdokkaat ovat saaneet kampanjoida pääosin rauhassa.

Ylen tavoittamista puolueista kerrotaan, että Savo-Karjalassa vaalihäirintä on näyttäytynyt enimmäkseen vaalimainosten tärvelynä ja repimisenä.

Esimerkiksi kansanedustaja Marko Kilven mainosta ammuttiin useita kertoja maaliskuussa, mutta sen lisäksi vain yksittäisiin vaalimainoksiin on kohdistunut ilkivaltaa.

Osaan puolueista julisteiden tärvely ja repiminen on kohdistunut enemmän.

Kristillisdemokraattien julisteisiin on kajottu etenkin Heinävedellä. Perussuomalaisilla Heinäveden lisäksi vaalimainosten repiminen on ollut järjestelmällistä Joensuussa. Sosialidemokraattien mainoksia on revitty etenkin Lapinlahdella. Kaavilla kohteena ovat olleet keskustan mainokset.

Osassa puolueista vaalimainosten rikkomisesta on tekeillä rikosilmoituksia.

Vihreillä on ollut vaalimainosten tärvelyn lisäksi muutama uhkaava ehdokkaaseen kohdistunut häirintätilanne. Savo-Karjalan Vihreiden toiminnanjohtaja Ville Elonheimon mukaan huutelun lisäksi heidän ehdokasta on esimerkiksi lähdetty seuramaan.

– Vakavin tapaus oli, kun vaalipaneelin jälkeen joku henkilö oli tullut räyhäämään ehdokkaalle paneelissa käsitellystä aiheesta ja esittänyt yleisen meitä koskevan tappouhkauksen. Siinä mentiin rajan yli, Elonheimo kertoo.

Vihreät ovat ilmoittaneet häirintätapaukset poliisille. Savo-Karjalan Vasemmistossa on tehty rikosilmoitukset ehdokkaaseen sosiaalisessa mediassa kohdistuneista laittomista uhkauksista ja vaaliauton vahingoittamisesta.

Vaikka häirintä on ollut aikaisempia vuosia vakavampaa, Ville Elonheimo kokee, että tunnelma on muuten ollut vähemmän vihamielinen ja kampanjointi on sujunut hyvässä hengessä.

Myös muista puolueista kerrotaan, että vaalityötä on päästy tekemään pääosin rauhassa.

Juttuun lisätty 30.3. klo 12:04 tieto Savo-Karjalan Vasemmiston tekemistä rikosilmoituksista.