Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tietyöt aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä liikenteeseen ensi kesänä Lappeenrannassa ja Imatralla

Lappeenrannan kaupunki ilmoittaa myöhemmin, miten esimerkiksi Koulukadun saneeraus vaikuttaa liikennejärjestelyihin.

Pääsy kielletty -kyltti Koulukatu 10:n purkutyömaan aidassa.
Lappeenrannan keskustassa on tehty erilaisia purku- ja katutöitä jo aiempina kesinä ja tänä kesänä työt jatkuvat esimerkiksi Koulukadulla. Kuvituskuva. Kuva: Kalle Purhonen / Yle
  • Tanja Hannus

Etelä-Karjalan kaupungit käyttävät katutöihin tänä kesänä saman verran rahaa kuin edellisinä kesinä.

Lappeenrannassa yhdyskuntatekniikan vuosittainen määräraha on 7,2 miljoonaa euroa. Lisäksi joillekin kohteille on muuta erillisrahoitusta käytettävissä. Tämän lisäksi tulevat vielä kunnossapidon asfaltin pintaukset ja paikkaukset, joilla on erillinen rahoitus.

Imatralla katujen saneeraukseen käytetään päällysteineen kesällä noin 4,5 miljoonaa euroa.

Tämän vuoden merkittävän katuhanke Lappeenrannassa on myös ensi vuonna jatkuva Koulukadun saneeraus. Lisäksi kaupunkia työllistävät Sammontalon rakentamiseen liittyvät toimenpiteet.

Koulukadun saneerauksen aikana keskustaan tulee kiertotiejärjestelyjä ja esimerkiksi joukkoliikenne siirtyy poikkeusreitille. Kaupunki tiedottaa liikennejärjestelyistä myöhemmin.

Vesi- ja viemäriverkkoa korjataan samalla

Imatran merkittävimmät aluesaneeraukset tehdään kesällä Meltolassa ja Vintterissä.

– Paperharjuntien loppupätkälle rakennetaan pyörätie, mikä lisää merkittävästi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta. Tätä on toivottu aikanaan paljon, kertoo Imatran liikenneinsinööri Aino Vuopio.

Imatralla jatkuu myös Mansikkakosken vanhan ratasillan saneeraus, jota hoitaa Väylä. Liikenne on poikki syksyyn 2023 asti.

Imatralla saneeraukset sijoittuvat asuinalueille, joten työmaa-aikaiset poikkeukselliset liikennejärjestelyt koskevat lähinnä asuntokatuja.

Sekä Imatralla että Lappeenrannassa katujen saneeraukset pyritään yhdistämään vesi- ja viemärisaneerauksiin. Katujen saneerauskohteiden valintaan vaikuttavat myös vesi- ja viemäriverkoston kunto.

Katutyöt tehdään pääasiassa kesällä, koska talvella routaa jouduttaisiin sulattamaan ja työt tulisivat muutenkin kalliiksi lumen takia.

– Ihmisiltä tulee palautetta tietöistä jonkin verran joka kesä, mutta palautteen määrä on vähentynyt, kertoo Lappeenrannan kaupungin tuotantopäällikkö Sanni Simonen.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.