Helsinkiläinen palomies Jari Saario saapui tiistaiaamuna Suomen aikaa Karibianmerellä sijaitsevalle Antiguan saarelle soudettuaan noin 5 350 kilometrin matkan Atlantin valtameren yli.
Paljon huomiota herättänyt suoritus on kuitenkin vasta puolivälissä: kesäkuussa Saarion on tarkoitus lähteä paluumatkalle, eli soutaen New Yorkista Lontooseen.
Tavoitimme Jari Saarion Antiguasta. Hän vastaili kysymyksiin Whatsapp-ääniviesteillä.
Urakkasi alkoi 23. tammikuuta Gran Canarialta Kanariansaarilta ja kesti siis yli kaksi kuukautta. Saavuit perille Antigualle tiistaiaamuna Suomen aikaa. Mitä olet sen jälkeen tehnyt?
Soutu-urakkasi loppuosuus oli hurja, ei ihan sellainen kuin olit suunnitellut. Ajauduit sivuun suunnitellulta reitiltä ja jouduit taistelemaan tiesi perille kovassa vastatuulessa. Mitä siis tarkalleen ottaen tapahtui ja millainen koettelemus se oli?
Yli kaksi kuukautta on mennyt pelkällä kuivamuonalla. Mikä oli ensimmäinen ateria, minkä Antigualla söit?
Millainen fiilis on nyt – siis kuinka voit fyysisesti ja henkisesti?
Miten hyvin yli kahden kuukauden soutu-urakka vastasi ennakkokäsitystäsi? Mitkä asiat olivat toisin kuin olit ajatellut ja suunnitellut?
Kesäkuussa aiot soutaa vielä takaisin, eli New Yorkista Lontooseen. Vieläkö suunnitelma on ennallaan, mitä ajatuksia tämä tässä vaiheessa herättää?
Onko vielä jotain, mitä haluaisit sanoa?