Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kolme erilaista tarinaa hallituksen muodostamisesta – Petteri Orpon vuoro yrittää

Hallitustunnusteluista hallituksen nimittämiseen on kulunut vaihtelevasti aikaa. Juha Sipilä (kesk.) kokosi hallituksen kuukaudessa. Jyrki Kataiselta (kok.) meni aikaa lähes kaksi kuukautta.

Orpo.
Pitkä odotus on ohi. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo pääsee yrittämään hallituksen muodostamista. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Pekka Kinnunen

Kokoomus voitti eduskuntavaalit, ja kokoomusjohtaja Petteri Orpo lähtee kokoamaan uutta hallitusta. Orpo aloittaa hallitustunnustelut perjantaina 14. huhtikuuta.

Eduskuntavetoisten hallitusneuvottelujen aikakaudella vaalien ykkönen on tähän saakka aina onnistunut muodostamaan enemmistöhallituksen.

Orpo aloittaa hallitustunnustelut esittämällä kaikille eduskuntaryhmille listan kysymyksiä taloudesta, työllisyydestä ja muista tulevan hallituskauden keskeisistä aiheista. Orpo kysyy myös eduskuntaryhmien valmiutta osallistua hänen johtamaansa hallitukseen.

Talouslinjat kysymyslistojen kärjessä

Neljä vuotta sitten Antti Rinteen (sd.) kysymyspatteri sisälsi yksitoista teemaa ja kahdeksan vuotta sitten hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) esitti viisitoista kysymystä. Puolueilta kysyttiin silloinkin muun muassa talouslinjauksia.

Rinteeltä kului tunnusteluvaiheeseen aikaa kaksi viikkoa. Sipilälle riitti puolitoista viikkoa hallituspohjan selvittämiseen.

Hallitukseen oli halukkaita ja hallitustunnustelijat saivat poimia suosikkinsa mukaan hallitusneuvotteluihin. Sipilä karsi pois SDP:n ja RKP:n. Rinne hylkäsi kokoomuksen.

Hallitusneuvotteluihin Sipilä käytti aikaa runsaat kaksi viikkoa ja Rinne lähes neljä viikkoa. Sipilän hallitus nimitettiin 28.5.2015 ja Rinteen hallitus aloitti työnsä 6.6.2019.

Sipilän vetämissä neuvotteluissa kolme ässää eli Sipilä, Timo Soini (ps.) ja Alexander Stubb (kok.) sopivat sujuvasti hallitusohjelmasta ja salkkujaosta. Rinne sai omissa neuvotteluissaan vetoapua Sipilältä, joka oli ilmoittanut jo etukäteen luopuvansa keskustan puheenjohtajan tehtävästä ja jäävänsä hallituksen ulkopuolelle.

Rinteen hallituksen ohjelmasta tuli lopulta kaikkien aikojen pisin, 190 sivua. Sipilän hallituksen ohjelma oli selvästi tiiviimpi ja ennen Rinteen hallitusta ennätys oli ollut Jyrki Kataisen (kok.) kesällä 2011 aloittaneen hallituksen nimissä.

Kataisen vaikeudet Orpon muistissa

Petteri Orpo valittiin kevään 2011 eduskuntavaaleissa toiselle kaudelle eduskuntaan, ja Kataisen hallituksen tarina on hänellä varmasti vielä hyvin muistissa.

Katainen joutui hieromaan hallituspohjaa yli kolme viikkoa. Varsinaiset hallitusneuvottelut pääsivät alkamaan 19. toukokuuta 2011.

Vaikea tunnusteluvaihe ennakoi Kataisen kuuden puolueen hallituksen tuskaista taivalta.

Kataisen vetämiin hallitusneuvotteluihin kului aikaa yli kuukausi. Hallitusneuvottelut ehtivät välillä katketa ja Katainen yritti vaihtaa hallituspohjaa, mutta lopulta alkuperäinen kuusikko palasi neuvottelupöytään kesäkuun alussa. Kataisen hallitus voitiin nimittää vihdoin hieman ennen juhannusta.

Kataisen vastaparina sinipunahallituksen rakentamisessa oli SDP:n silloinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen. Sekä Katainen että Urpilainen jättivät hallitustyön kesken ja hallituksen perineet Alexander Stubb ja Antti Rinne veivät yhteistyön rippeet kevään 2015 eduskuntavaaleihin.

Orpon hallitus koossa toukokuussa?

Eduskuntavaalit olivat tällä kertaa jo huhtikuun alussa, joten Petteri Orpo saa parin viikon etumatkan Rinteen, Sipilän ja Kataisen startteihin.

Orpon vetämien hallitustunnustelujen ja tulevien hallitusneuvottelujen lopullisen aikataulun ratkaisee kuitenkin puolueiden valmius hallitusyhteistyöhön.

Vaalitaistelun vastakkainasettelusta on pitkä matka enemmistöhallituksen yhteiseen ohjelmaan. Puolueet katsovat vielä kyräillen toisiaan, eikä hallitukseen ole näkynyt tungosta.

Hallituspohjan selvittäminen on Petteri Orpon ensimmäinen haaste. Vaihtoehtoina on pidetty esillä kokoomuksen ja perussuomalaisten rungolle rakentuvaa oikeistohallitusta tai kokoomuksen ja SDP:n sinipunahallitusta. Molempiin tarvitaan mukaan myös muita puolueita.

Jos hallituspalapelin osat liikahtavat hyvin paikoilleen, niin Orpon hallitus voisi olla nimitysvalmis toukokuun aikana.

Voit keskustella tästä artikkelista 12.4.2023 kello 23 saakka.