Ville Rannan pilapiirrosten suuren suosion takia voisi luulla, että alalla menee hyvin. Viiden tunnetuimman pilapiirtäjän joukon varassa koko alan tyylikirjo on kuitenkin monien mielestä liian kapea-alainen. Myös naispiirtäjät ovat jääneet marginaaliin.
– Pilapiirros voi huonosti lajina, se on tukehtumisvaarassa, Ville Ranta yllättää menestyksestään huolimatta.
Ville Ranta kertoi näkemyksestään Kultturiykkösen keskustelussa tiistaina.
Ranta on noussut parissa vuodessa kotimaisten pilapiirtäjien tunnetuimmaksi ja menestyneimmäksi tekijäksi Suomessa. Iltalehteen piirtävällä Rannalla löytyy rohkeutta pistellä satiirisesti kaikkiin poliittisiin suuntiin. Erdoganin loukkaamishinnasto -piirros oli vähällä vaikuttaa jopa Suomen Nato-tiehen.
Rannan mukaan sarjakuvan laajaan tyylien kirjoon verrattuna pilapiirroksissa aiheet ja käsittelytavat ovat kapea-alaisia ja rutiininomaisia ja niistä puuttuu moninaisuus.
Ville Ranta ei pelkää haukkua ruokkivaa kättä eli yleisöä huonosta mausta. Maun kapeutumisen yksi syy on Helsingin Sanomien pilapiirtäjän Kari Suomalaisen pitkä ura, joka loi ahtaan tyyli-ihanteen myös median toimituksille.
– Suomessa pilapiirrosten yleisön maku on kapea-alaista. Se näkyy myös siten, että me kaikki viisi pilapiirtäjää, eli lisäkseni Timo Mäkelä, Jyrki Vainio, Heikki Paakkanen ja Pertti Jarla, piirrämme samalla tavalla.
Keskustelu alan naisista kuohahti
Suurten sanomalehtien pilapiirtäjien ammattikunta on miespuolista ja suurimmaksi osaksi keski-ikäistä. Alalla on käyty juuri läpi sukupolvenvaihdos, mutta naiset loistavat yhä poissaolollaan suuressa näkyvyydessä.
Ylen Kulttuuriykkösen Perjantaistudio -ohjelmassa keskusteltiin 10. maaliskuuta Ville Rannan saamasta journalistipalkinnosta. Keskustelussa sarjakuva-asiantuntija Ville Hänninen pahoitteli, että alalla ei ole tällä hetkellä yhtäkään naista. Lyhyt kommentti herätti kitkerän somereaktion Instagramissa ja Twitterissä.
Tiedonantajaan piirtävä Sira Moksi oli juuri työhuoneellaan piirtämässä poliittista pilakuvaa.
– Tämä katkaisi kamelin selän. Olen aikaisemminkin kuullut tätä samaa enkä enää jaksa. Minähän olen täällä ja teen tätä! Kyllä on naisia, jotka piirtävät, Moksi sanoi keskustelussa tiistaina.
Twitterissä livekuvittaja ja yrittäjä Lindan Saukko-Raudan salamannopeasti radiolähetyksen aikana tekemä pilapiirros naisten huonosta asemasta pilapiirroskentällä sai 100 000 näyttökertaa ja valtavan määrän kommentointia.
Myös Instagramissa 60 000 seuraajan Tympeät tytöt -tilillä piirtäjä Riina Tanskanen vuodatti mielipahaansa ja sai paljon tukea.
Sarjakuva-asiantuntija Ville Hänninen on sittemmin pahoitellut epätäsmällistä sanavalintaansa Kulttuuriykkösen suorassa lähetyksessä. Hänen esiinnostamansa ilmiö on kuitenkin todellinen. Pilapiirtäjänaisia on, mutta he eivät ole juurikaan päässeet esiin suurimpaan julkisuuteen.
Sarjakuvaneuvos Johanna Rojola miettii, että naisten tekemän pilapiirroksen aiheet ovat erilaisia kuin mihin politiikkaan keskittyneessä genressä on totuttu, kuten arjen politiikkaa.
– Jos suuri yleisö ei tunnista niitä vitsikkäiksi? Aiheet voivat olla esimerkiksi arjen, työn ja perheen yhdistämisestä nousevia juttuja.
Ville Ranta ja Sira Moksi totesivat keskustelussa, että pilapiirtäjät joutuvat usein, varsinkin uransa alussa, maalitetuksi ja vihapuheen kohteeksi. Tämä voi pelottaa monia naisia lähtemästä alalle.
– Kaikkeen tottuu, jopa tappouhkauksiin. Mutta ajan kuluessa nahka parkkiintuu ja saan näkyvyyttä ikävillä kokemuksilla, sanoi Sira Moksi.
Esimerkiksi someen pilapiirroksia tekevä freelancer voi myös olla oikeudellisesti hyvin turvattomassa asemassa. Ville Rannan piirroksesta tehtiin hiljattain rikosilmoitus.
– Onneksi minulla on Iltalehden juristit puolellani. Ilman sitä olisin ollut todella hankalassa tilanteessa.
Suosio vaatii työtä ja onnea
Suosituksi pilapiirtäjäksi nouseminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja hyvää onnea. Muun muassa Ilta-Sanomiin piirtävä Jyrki Vainio kirjoitti Twitterissä, että tähtäsi 10 vuotta määrätietoisesti ammattimaisen uran luomiseen.
Parinkymmen vuoden uran aikana Ville Rannalle on puolestaan usein tarjottu pilapiirtäjän hommia, mutta huippupaikalle Iltalehteen hän pyrki aktiivisesti rahapulassa.
Netti avaa uusia mahdollisuuksia. Riina Tanskanen on hankkinut Instagramissa Tympeät tytöt -kuvituksillaan valtavan ison yleisön, ja hänen albúminsa myyvät hyvin. Tanskanen myös palkittiin viime vuonna tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla.
Naistekijöiden nousu olisi mahdollista aivan kuten suomalaisen stand-up-komiikan parissa on tapahtunut. Mutta ensin on voitettava ennakkoluulot.
Sira Moksi on saanut usein palautetta valtavirrasta poikkeavasta groteskista tyylistään, ettei se ole sopivaa poliittiseen satiiriin.
– Myös lehtien puolella tarvitaan rohkeutta tarttua poikkeavaan visuaaliseen tyyliin. Kuvani järkyttivät ensin ihmisiä, kun niissä oksennetaan ja synnytetään ja poliitikot ovat puoliksi eläimiä. Mutta provosoiminen on auttanut minua eteenpäin uralla.
Millaisia ajatuksia uutinen herättää? Voit keskustella pilapiirroksista 6.4.2023 kello 23:een saakka.
Korjaus 5.4.2023 kello 15.43: Uutisessa luki aiemmin virheellisesti, että Sira Moksi tekisi pilapiirroksia myös Kansan Uutisiin.
Korjaus 5.4. kello 21.17: Ville Rantaa ei ole haastettu oikeuteen, vaan hänen piirroksestaan on tehty rikosilmoitus.
Korjaus 6.4. kello 10.12: Uutisesta poistettu lause, jossa virheellisesti mainittiin, että yksityishenkilö voisi haastaa piirtäjän oikeuteen.
Kuuntele Kulttuuriykkösen keskustelu tästä:
Lisää aiheesta:
Katso henkilökuva Kari Suomalaisesta: