Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Yli 200 kuntaa jäi ilman omaa kansanedustajaa – kartta näyttää, mitkä ne ovat

Etelä-Pohjanmaalla Suupohjan seutukunta jäi ilman omaa kansanedustajaa toista vaalikautta peräkkäin. Kurikkalaisia huolettaa vaikutusvallan katoaminen pois alueelta.

  • Tuomo Rintamaa

Kevään eduskuntavaalien jälkeen Manner-Suomessa on 225 kuntaa, joista niin sanottu oma kansanedustaja puuttuu.

Kuntaliiton mukaan Suomessa on yhteensä 309 kuntaa. Suomen eduskunnassa on 200 kansanedustajapaikkaa, joten selvää on, ettei jokaisesta kunnasta voi tulla edustajaa.

Eniten kansanedustajia tulee suurimmista kaupungeista. Helsingistä on 24 kansanedustajaa ja Espoosta 13.

Asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimmasta kaupungista Tampereelta valittiin 12 kansanedustajaa, kun taas neljänneksi suurimmasta kaupungista Vantaalta valittiin vain 4 edustajaa.

Listalle mahtuu erikoisia poikkeuksia, kuten Kainuun maakunnassa sijaitseva noin 8 000 asukkaan Kuhmo, josta valittiin kaksi kansanedustajaa.

Etelä-Pohjanmaan Suupohja jäi ilman edustajaa

Vaasan vaalipiiristä valitaan eduskuntaan 16 kansanedustajaa. Tällä kertaa valituksi tuli 8 henkilöä Pohjanmaan maakunnasta, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta valittiin kummastakin neljä henkilöä.

Etelä-Pohjanmaalla Suupohjan seutukunta jäi kokonaan ilman kansanedustajaa nyt toista vaalikautta peräkkäin.

Kurikan kaupungin edellinen kansanedustaja oli Vesa-Matti Saarakkala, joka istui eduskunnassa vuosina 2011–2019 Perussuomalaisten ja siitä eronneessa Sinisessä eduskuntaryhmässä.

Kurikkalainen hiihtäjälegenda Juha Mieto istui eduskunnassa yhden kauden vuosina 2007–2011.