Luonnonperintösäätiön Punkalaitumelta saama metsäalue sijaitsee Oriniemen kylässä. Alueen lahjoitti säätiölle pääsiäisviikolla Voimistelu- ja urheiluseura Tuisku. Metsäpalsta on kooltaan 1,25 hehtaaria.
Paikalle kaavailtiin aikanaan urheilukenttää seuran omien urheilijoiden tarpeisiin. ”Tuiskun poikien” menestys piirikunnallisissa saattoi jopa tyssätä harjoitusradan puutteeseen.
Oma kenttä oli saatava
Oman urheilukentän saaminen oli Tuiskulle tärkeä asia. Tämä seikka todettiin varsinkin Vammalassa maalaisseurojen 5x2000 metrin viestissä. Tuiskun pojat olivat harjoitelleet maantiellä, eivätkä olleet juoksurataa nähneetkään. Kun Vammalan urheilukentän juoksurata oli jyrkkäkaarteinen, eivät viestinviejät siinä osanneet kunnolla juosta ja seurauksena oli häviö paremmille. Oma kenttä on saatava. (Kahdeksan vuosikymmentä Tuiskun perustamisesta, Punkalaitumen Sanomat 25.11. 1993)
Kenttä saatiin. Tuisku vuokrasi tontin työväenyhdistykseltä, ja työt tehtiin talkoilla.
– Sitten maailma muuttui, maaseutu tyhjeni ja kenttä jäi puskemaan metsää, sanoo Katriina Salmi.
Salmi viihtyi kentällä lapsena, samoin hänen veljensä Juhani Savikko. Heidän pappansa kuului kentän perustajiin, myös isä oli Tuiskun aktiiveja.
Voimistelu- ja urheiluseura Tuisku jää elämään siinä metsässä
Katriina Salmi
Nyt käyttämättä jäänyt kenttä kasvaa metsää. Tuiskun vielä elossa olevat aktiivit halusivat varmistaa, että niin kasvaa vastedeskin. He halusivat lahjoittaa alueen Luonnonperintösäätiölle, jotta metsä säästyy muun muassa hakkuilta.
– Ensi syksynä 110 täyttävää urheiluseuraa ollaan lopettamassa. Sen jälkeen Voimistelu- ja urheiluseura Tuisku jää elämään siinä metsässä, Katriina Salmi sanoo.
Maapohjan kartoitukset keväällä
Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg arvioi Tuiskun metsän hyvin vanhaksi ja arvokkaaksi.
– Oletan, että alueella on hömötiaisten viimeisiä turvapaikkoja. Olemme tavanneet lähialueella myös liito-oravia, kertoo Forsberg.
– Kunhan lumi sulaa, menemme tutkimaan Tuiskun metsää lähemmin. Siellä on joka tapauksessa hyvin vanhoja havupuita, kuusia ja petäjiä, sekä monenikäistä sekametsää. Keväällä pääsemme kartoittamaan koko eliöstöä tarkemmin.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.