Seinäjoen Energian asiakkaat tulevat saamaan korkeiden sähkölaskujen hyvitykset ajallaan kevään aikana.
Seinäjoen Energia on yksi yhtiöistä, joka on pyytänyt Energiavirastolta lisäaikaa maksuille ja saanut lykkäystä heinäkuun 19. päivään saakka.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että yhtiö saa järjestelmänsä toimimaan jo nyt.
– Siinä vaiheessa, kun sitä harkittiin, ei oltu ihan varmoja pystyykö it-järjestelmätoimittaja ja pystytäänkö me, mutta nyt näyttää siltä, että pysytään aikataulussa. Halusimme varmuuden vuoksi hakea lisäaikaa, sanoo Seinäjoen Energian sähköenergiayksikön johtaja Kari Roos.
Yhtiö arvelee nyt maksavansa hyvitykset seuraavissa sähkölaskuissa.
Hyvitysten kanssa tehty töitä
Viime vuonna sähkön hinta nousi energiakriisin takia rajusti ja hallitus päätti, että valtion tehtävä on tukea kansalaisia. Silloin päätettiin sähköhyvityksestä, jonka mukaan kuluttajat voivat saada takautuvasti tukea isoihin sähkölaskuihin. Sähköyhtiöt hoitavat hyvitysten maksamisen.
Se on teettänyt yhtiöissä töitä.
– Se on teettänyt paljon ylimääräistä työtä, mutta ei kai siinä oikein muutakaan konstia ole. Näyttää siltä kuitenkin, että toimiala on selvinnyt ihan hyvin tästä, sanoo Roos.
Hyvitystä voi saada tietyin ehdoin yli 90 euron suuruisista sähkölaskuista. Sähköyhtiö hyvittää laissa määritetyn summan automaattisesti sähkölaskussa. Kuluttajien kannattaa kuitenkin tarkistaa laskunsa.
Hyvitystä maksetaan 50 prosenttia omavastuun eli 90 euron yli menevästä osasta. Hyvitystä maksetaan vähintään 5 euroa ja enintään 700 euroa kuukaudessa.
Uhkakuvat eivät toteutuneet
Myös talven sähkökriisistä tuli paljon pelättyä pienempi. Nyt sähköenergian markkinatilanne näyttää jopa hyvälle.
– Se on menossa todella hyvään suuntaan ja markkinahinnat ovat tipahtaneet. Semmonen tuntuma on, että tämä vuosi mennään näin. Sen verran on oppinut, että kun tässä on ollut monenlaisia kriisejä, koskaan ei voi tietää, sanoo Roos.
Siksi hän ei pidä sähkön hinnankorotuksia ja viime syksyn liki paniikinomaista varautumista liioitteluna.
– Ei ne siihen tilanteeseen nähden olleet. Nyt katsottuna vähemmälläkin olisi pärjännyt, mutta silloin puhuttiin sähkön säännöstelystä ja loppumisesta. Ne eivät vain toteutuneet ja hyvä niin, toteaa Roos.