Museovirasto on myöntänyt 31 400 euron avustuksen Petäjäveden vanhalle kirkolle.
Rahat on tarkoitus käyttää piha-alueen esteettömyyden kohennukseen ja maisemasuunnitelmaan.
Museovirasto jakaa vuosittain avustuksia maailmanperintökohteiden hoitoon ja kehittämiseen.
– Petäjäveden vanhan kirkon pihapiiri ei ole tällä hetkellä esteetön, mutta nyt tutkitaan, onko tilanne parannettavissa siten, että mahdollisimman monen olisi mahdollista kokea kirkko myös sisältä, kertoo Petäjäveden seurakunnan kirkkoherra Laura Laitinen.
Laitisen mukaan kirkon esteettömyyden parantaminen on tyypillinen restaurointitehtävä, jossa joudutaan punnitsemaan kohteeseen tehtävät lisäykset hyvin tarkkaan.
– Varmaa on, että kohdetta ei saada täysin esteettömäksi, mutta nykytilannetta on varmasti mahdollisuus parantaa erilaisin toimenpitein.
Petäjäveden vanhan kirkon lisäksi maailmanperintökohteita ovat Suomessa Suomenlinna, Vanha Rauma, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäki, Struven ketju sekä Merenkurkun saaristo.
Lisää uutisia ja ajankohtaisia aiheita Keski-Suomesta Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa.
Areenassa voi kuunnella myös tuoreimmat radiouutiset Keski-Suomesta ja katsella alueelliset tv-uutiset.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki jyvaskyla@yle.fi