Venäjän entinen presidentti Dmitri Medvedev on herättänyt huomiota törkeillä ulostuloillaan jo jonkin aikaa. Hänen viestinsä sosiaalisessa mediassa ovat muuttuneet yhä järkyttävämmiksi ja sekopäisemmiksi kuluneen runsaan vuoden aikana.
Medvedev on muun muassa kehottanut Japanin pääministeriä tekemään itsemurhan ja uhannut Hollannin Haagia pommituksilla. Haagissa sijaitsee kansainvälinen rikostuomioistuin ICC, joka teki presidentti Vladimir Putinista pidätysmääräyksen maaliskuussa.
Ukrainan suhteen Medvedevin puheissa on nähtävissä suoranaista kansanmurhaan kiihottamista. Näin hän kirjoitti pikaviestipalvelu Telegramissa kesällä 2022:
– Vihaan heitä. He ovat paskiaisia ja friikkejä. Niin kauan kuin minussa henki pihisee, aion tehdä kaikkeni, jotta heidät pyyhitään maailmankartalta.
Medvedev ei erittele viestissään, kenestä hän puhuu, mutta esimerkiksi EU:ssa toimiva, Venäjän disinformaatiota paljastava EUvsDisinfo -ryhmä pitää selvänä, että Medvedev tarkoittaa ukrainalaisia.
Venäjän hallitus hankaloitti Twitterin käyttöä ja julisti Facebookin ja Instagramin omistavan Metan ”äärijärjestöksi” viime vuoden huhtikuussa, mutta Medvedeviä se ei ole estänyt tviittaamasta ahkerasti.
Tuoreessa tviitissään hän perustelee kuuden kohdan listalla, ”miksi Ukraina häviää maailmankartalta”. Medvedev käy läpi, kuinka ”kukaan ei tarvitse Ukrainaa”.
Hän myös väittää, että ukrainalaisetkaan eivät tarvitse ”natsi-Ukrainaa”. Hän kutsuu ukrainalaisia verta imeviksi parasiiteiksi ja ehdottaa, että jäljelle jääneet ukrainalaiset voisivat liittyä Antarktikseen pingviinien seuraksi.
Suomalaiset muistavat Medvedevin 15 vuoden takaa nuorekkaana, hyväkäytöksisenä ja Putinille uskollisena miehenä. Putin nosti hänet presidentiksi vuonna 2008.
Seurasi erikoinen veivaus. Putin siirtyi pääministeriksi, ja kun Putin nousi jälleen presidentiksi vuonna 2012, Medvedevistä puolestaan tuli pääministeri.
Siinä tehtävässä Medvedev oli aina vuoteen 2020 saakka, jolloin hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajaksi.
Presidenttinä ollessaan Medvedeviä pidettiin venäläisellä mittapuulla liberaalina poliitikkona.
– Medvedevin kommentit hänen presidenttiaikanaan olivat hyvin toisenlaisia. Hän oli profiloitunut pehmeämpänä ja liberaalina, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila sanoo.
Mitä ihmettä Medvedeville siis oikein tapahtui, ja mitä hänestä pitäisi nyt ajatella?
Radikaali lojaalius ajoi hovinarriksi
Lassila pureutuu ensimmäiseksi Medvedevin nykyasemaan.
Medvedevillä on varapuheenjohtajuus tärkeässä neuvostossa, mutta Lassilan mukaan hän on tosiasiassa ajautunut täysin sivuraiteelle Venäjän päätöksenteosta.
– Jos miettii, että hän on ollut pääministeri ja presidentti, niin aseman romahdus on huomattava, Lassila sanoo.
Heikko asema ja uskollisuus Putinille ovat Lassilan mukaan yhdistelmä, joka on syössyt Medvedevin hänen nykyiseen rooliinsa.
– Yleinen selitys on, että hänen heikko asemansa ja radikaali lojaaliutensa Putinille ovat ajaneet hänet Putinin hovinarriksi.
Lassila ei kuitenkaan voi olla hämmästelemättä Medvedevin ”ylenpalttista räyhäämistä”.
– Vaikea sanoa, onko alkoholin tai psyyken kanssa ongelmia, ehkä molempia. Näin jumalattoman radikaali ja läpeensä fasistinen sävy on kuitenkin avoin kysymys.
Venäjän silovikeissa eli ulkopolitiikan kovanaamoissa on erittäin tylyä asenneta Ukrainaa kohtaan, mutta Medvedevin ulostulot ovat törkeydessään omaa luokkaansa.
Lassilan mukaan voi päätellä, että Medvedev kokee asemansa epätoivoiseksi. Räyhäämisen takaa näyttäisi siis paistavan pelko.
Medvedeviä painaa Lassilan mukaan hänen aiempi roolinsa liberaalina poliitikkona.
– Kaikki ovat epäilyksen alaisina Venäjällä, ja Medvedevillä on suuri liberaali painolasti. Se ei ole missään arvossa. Se voi selittää, miksi hän puhuu sisäisistä pettureista ja länsimyönteisistä tahoista erittäin rajusti.
Pidetystä yliopisto-opettajasta Putinin marionetiksi
Medvedev varttui sivistyneessä perheessä ainoana lapsena. Hänen isänsä Anatoli Medvedev työskenteli opettajana Leningradin teknillisessä instituutissa. Äiti Julija Medvedeva opetti kieliä ja kirjallisuutta Herzenin korkeakoulussa.
Dmitri valmistui asianajajaksi Leningradin valtion yliopistosta. Hänkin työskenteli aluksi opetustehtävissä opettaen roomalaista oikeutta Pietarin yliopistossa. Medvedev oli Lassilan mukaan varsin pidetty opettaja, joka oli hyvin perillä oikeudesta ja juridiikasta.
Nyt hän on profiloitunut sotalakien ja poikkeuslakien puolustajana.
– Medvedevin mukaan perustuslaeista ei tarvitse välittää, ja kaiken maailman petturit voidaan tappaa. Muutos hänen ajattelussaan on todella radikaali.
Lassilan mukaan Medvedevin tietoinen päätös asettua Putinin sotaretoriikan puolestapuhujaksi paljastaa hänen olleen myös presidenttinä ollessaan vain Putinin marionetti.
– Hänellähän olisi ollut perustuslaillinen oikeus erottaa Putin ja lähettää hänet halutessaan Siperiaan. Tämä osoittaa, että hän on erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa Putinille poliittisesta uranousustaan.
Lassila pitää mahdollisena, että Medvedev voisi haikailla vielä presidentin asemaa. Jotkut Venäjän eliitin jäsenet ovat hakeneet uskottavuutta itselleen matkustamalla Itä-Ukrainan Donbasiin, mutta Medvedev ei ole tehnyt sinne ensimmäistäkään reissua. Eikä häntä myöskään ole nähty Putinin seurassa pitkään aikaan.
Tutkijan mukaan siitäkin voi päätellä, että Medvedev on joutunut statistin rooliin.
Medvedevin suosio on muutenkin ollut Venäjällä pohjamudissa jo kauan, ja hänen asemansa on todennäköisesti vain huonontunut kirjoitteluiden seurauksena, Lassila arvioi.
– Hän on narri. Kaikki tajuavat, mikä tällaisen mölyämisen taustalla on.
Lisäys 26.4. kello 16: Lisätty lause: Medvedev ei erittele viestissään, kenestä hän puhuu, mutta esimerkiksi EU:ssa toimiva, Venäjän disinformaatiota paljastava EUvsDisinfo -ryhmä pitää selvänä, että Medvedev tarkoittaa ukrainalaisia.
Millaisia ajatuksia Medvedevin viestintä herättää? Voit keskustella aiheesta ti 25.4. kello 23:een asti.