17 vuoden uran kansanedustajana tehnyt Sirpa Paatero yllättyi, kun putosi eduskunnasta: “Tein omasta mielestäni hyvää työtä”

Sirpa Paatero (sd.) jättää kansanedustajan tehtävät haikein mielin.

Nainen seisoo aurinkoisella torilla ihmisten keskellä ja katsoo kameraan.
Sirpa Paatero piti kahvitilaisuuden Karhulan torilla. Kuva: Kirsi-Marja Lönnblad / Yle
  • Hanna Hottola
  • Kirsi Lönnblad

Kotkalainen kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoo, että eduskunnasta tippuminen harmittaa häntä ja tuli yllätyksenä. Paateron paikka jäi seitsemän äänen päähän.

Paatero järjesti sunnuntaina kannattajilleen kahvitilaisuuden Kotkassa Karhulan torilla.

– Kun olin varustautunut siihen, että tein omasta mielestäni hyvää vaalityötä sekä hyvää työtä ministerinä ja kansanedustajana, niin oli tietysti yllätys.

Paatero on kiitollinen siitä, että hän sai vaaleissa yli viisituhatta ääntä, mutta haikeana siitä, että joutuu jättämään kansanedustajan tehtävät.

Kunnon kesäloma

Paaterolla ei ole vielä tulevaisuuden suunnitelmia. Hänellä ei ollut mitään valmista suunnitelmaa, koska hän oli ajatellut, että jatkaa kansanedustajana.

– Tällä hetkellä ajatuksena on, että hoidan ministerin pestin loppuun, kunnes uudet ministerit on valittu. Sen jälkeen vietän kunnon kesäloman monen vuoden jälkeen ja mietin sitten ehkä uudestaan, että mitä teen.

Paatero sanoo, ettei jossittele, mitä hän tai hänen taustatiiminsä olisi voinut tehdä vaaleissa toisin. Hän toimi 17 vuotta kansanedustajana ja kolmessa eri ministerin pestissä. Paatero kertoo, että eduskunnan työhuoneen tyhjentäminen jätti hänelle haikean ja vähän tyhjän olon.

Kuuntele alta, kun Sirpa Paatero kertoo vaalitappiostaan ja pitkästä urastaan eduskunnassa. Toimittajana Kirsi Lönnblad.

Sirpa Paatero tyhjensi työhuoneensa eduskunnassa - tulevat työkuviot vielä auki

Pysähtyminen oli tarpeen

Paatero pyysi vuonna 2019 eroa kunta- ja omistusohjausministerin tehtävästä Postin omistusohjaus-kiistan takia. Hän sanoo kokeneensa silloin osittain samoja tunteita kuin nyt.

– Oli sellainen olo, että mitä nyt tapahtui. Osin oli kuitenkin erilainen tunne, koska siinä kohtaa minun kansanedustajan tehtäväni oli jatkumassa. Silloin sitä rumbaa oli viimeiset viikot aika täysillä aamut ja yöt ja illat ja päivät ympäriinsä, eli täydellinen pysähtyminen oli tarpeen.

Tekstaripalstoilla Paaterolle on tullut kritiikkiä siitä, että hän ei ole joidenkin mielestä saanut tarpeeksi hyvää aikaiseksi Kotkan seudulle.

– Kyllä viestit ovat vähän rankkoja, minä yritän niitä olla lukematta, mutta toisaalta minun läheiseni lukevat niitä ja he ottavat ne aika rankasti. Toisaalta tiedän, että kommentteja kirjoittavat eivät tiedä, mitä on oikeasti tehty. Ihmiset tämän alueen yrityspuolella, satamassa, kaupungin johdossa ynnä Kuntaliitossa tietävät, mitä on tehty, ja heiltä tulee kiitosta.

Ihmisiä torilla vaaliteltan edessä.
Sirpa Paatero jutteli sunnuntaina ihmisten kanssa Karhulan torilla. Kuva: Kirsi-Marja Lönnblad / Yle

Omilta tukea

Paatero epäilee, että ihan kaikki äänestäjät eivät välttämättä ymmärrä, millaista kansanedustajan työ on.

– Minulta kysyttiin täällä torilla, että miksen minä puhu kyselytunnilla. Kyselytunnilla kysymykset tekee oppositio, he valitsevat, minkä kysymyksen he tekevät ja sitten puhemies antaa puheenvuoron kyseiselle ministerille vastattavaksi. Ei ole vaihtoehto itse miettiä, että mitä siellä puhutaan.

Paatero kokee saaneensa tarpeeksi tukea työhönsä omalta puolueeltaan ja omilta kannattajiltaan.

– Minulla on ollut ilo ja kunnia saada toimia puolueen johdossa lähes parikymmentä vuotta erilaisissa rooleissa puoluehallituksen jäsenenä ja vielä puoluevaltuuston puheenjohtajana. Olen päässyt useamman kerran ministeriksi, joten onhan se todella suuri tuki puolueelta, kaikilta puolueaktiiveilta, puoluehallitukselta, eduskuntaryhmältä ja puoluekokoukselta.

Voit keskustella aiheesta 18.4. kello 23 asti.