Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Turun sataman matkustajaliikenne palautui koronaa edeltävään aikaan

Rahtiliikenne sen sijaan väheni. Osasyynä on Tallinkin risteilyaluksen poistuminen Turku–Tukholma-reitiltä.

hamn
Turun satama 25. tammikuuta. Kuva: Arash Matin / Yle
  • Tarja Hiltunen

Koronapandemian jälkeinen matkustajaliikenteen palautuminen toi Turun Satamakonsernille lähes viiden miljoonan liikevoiton.

Liikevaihto viime vuonna oli noin 28 miljoonaa euroa. Emoyhtiö Turun Sataman liikevaihto nousi vuoteen 2021 verrattuna yli kymmenen prosenttia.

Matkustajien määrä kaksinkertaistui edellisvuodesta 2,7 miljoonaan matkustajaan.

Sataman rahtiliikenne väheni 15 prosenttia hieman yli kahteen miljoonaan tonniin.

Ruotsinliikenteen kapasiteetti pieneni, koska Tallinkin alus poistui liikenteestä syyskuussa.

– Poistunutta kapasiteettia korvasi osittain maaliskuussa liikennöinnin aloittanut Viking Glory, joka tarjoaa noin 600 metriä enemmän kaistametrejä kuin sitä edeltänyt Amorella. Kokonaisuudessaan sataman kautta kulkeneiden rekkojen ja trailerien kokonaismäärä vuonna 2022 oli noin 103 500, kun edellisenä vuonna yllettiin yli 123 000 yksikköön, kertoo Turun satama tiedotteessaan.

Turun Sataman tytäryhtiö Turun Vapaavarasto ylsi viime vuonna ennätykseen. Yhtiön liikevaihto nousi 3,5 miljoonaan euroon, missä kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 25 prosenttia.

Satamakonsernin investoinnit olivat yhteensä 5,3 miljoonaa euroa. Tärkeimmät investoinnit olivat yhtiön mukaan Ferry Terminal Turku -investointikokonaisuuteen liittyvät suunnittelutyöt sekä Pansion alueelle rakennettu uusi kevytrakenteinen varastorakennus, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Turun Satama Oy on Turun kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö.