Viron ulkoministeri Margus Tsahkna kiirehti Suomeen heti Viron uuden hallituksen nimittämisen jälkeen. Vieraan ja Suomen ulkoministerin Pekka Haaviston (vihr.) yhteisessä tiedotustilaisuudessa muistutettiin, että Viro oli ensimmäisten joukossa ratifioimassa Suomen jäsenyyttä Natossa.
Haavisto sanoi, että Viron ilmavalvonnassa Suomi tulee kantamaan osan vastuusta. Hän arvioi Baltian maiden kuitenkin arvostavan sitä, että mahdollisimman moni Nato-maa osallistuu vuorollaan rotaatioon.
Tsahknan mukaan ilmavalvonta on yksi parhaista hankkeista Viron ilmatilan varjelemiseksi. Hän toivotti Suomen tervetulleeksi ottamaan siihen osaa.
Pääministerikaudelleen jatkon varmistaneen Kaja Kallaksen hallituksessa ulkoministerin pesti on Tshaknalle uusi. Helsingissä hän korosti tiukkoja toimia Venäjää vastaan, ja kehotti EU:ta yhteisiin toimiin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen presidentti Vladimir Putinille ja Venäjän lapsiasiainvaltuutetulle Marija Lvova-Belovalle langetettujen pidätysmääräysten toteuttamiseksi.
Helsingissä Tsahkna tapasi myös presidentti Sauli Niinistön, ja illalla oli vielä ohjelmassa hallitusta kokoavan Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon tapaaminen.
Viron tuki Ukrainalle jatkuu
Viro on tukenut voimakkaasti Ukrainaa Venäjän hyökättyä maahan. Tälle on luvassa jatkoa myös uuden ulkoministerin ohjauksessa. Tsahkna vakuutti jo Viron hallitusneuvotteluiden aikana, että erimielisyyksiä Ukrainan avusta ei tulla näkemään.
Helsingissä hän vaati Venäjän ulkomailla olevien jäädytettyjen varojen käyttämistä Ukrainan jälleenrakennuksen aloittamiseen.
Margus Tsahkna edustaa hallituksessa markkinaliberaalia Viro 200-liikettä. Hallitusneuvotteluissa hän peräsi valtion rahankäytön hillitsemistä, kutsuen itseään ”vanhaksi leikkaajakrokotiiliksi”.
Liberaalista linjasta kertovat lupaukset samaa sukupuolta olevien avioliiton, koulutusjärjestelmän uudistuksen ja vihreän siirtymän edistämiseksi.
46-vuotias Tsahkna on Viron vaihtelevassa puoluekentässä ehtinyt toimia kansanedustajana ja konservatiivisen Isänmaaliiton ja Res Publican liiton puheenjohtajana. Hävittyään puheenjohtajakisassa hän siirtyi sitoutumattomaksi, mutta uusi kotipesä löytyi Viro 200 -liikkestä.
2010-luvulla Tsahkna toimi sosiaaliministerinä, ja puolustusministerinä hän tuli tutuksi myös suomalaisille.