Tulevana lauantaina useissa suomalaisissa elokuvateattereissa vietetään suurta leffapäivää.
Mukana ovat myös Savon kinot, joihin kuuluvat Pohjois-Karjalasta Joensuun Kino Tapio ja Kiteen Kino-Hovi, Pohjois-Savosta Varkauden Maxim ja Iisalmen Kuvalipas sekä savonlinnalaiset elokuvateatterit Killa ja Kuvalinna. Mikkelissä elokuvateatterit Kinolinna ja Ritz osallistuvat myös tapahtumaan.
Lauantaina esimerkiksi päiväkohtaiset elokuvaliput maksavat puolet normaalista hinnasta. Suuren leffapäivän liput tulevat myyntiin tänään tiistaina.
Vastaavaa teemapäivää on järjestetty myös muissa Pohjoismaissa, mutta Suomessa päivä järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.
Kampanjan järjestää elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö Suomen Filmikamari, jonka jäseniä ovat Suomen elokuvateatteriliitto sekä Suomen elokuvatoimistojen liitto.