Menin muutama viikko sitten tuhansien muiden ihmisten tavoin lankaan. Törmäsin sosiaalisessa mediassa kiertäneeseen valokuvaan Paavi Franciksesta yllään muotitalo Balenciagan pöyheä, valkoinen toppatakki.
En tajunnut epäillä kuvan aitoutta – kai paavillakin voi olla swägää? Myöhemmin sain tietää, että kuva ei ollutkaan katolisen kirkon kasvojenkohotusoperaatio, vaan chicagolaisen rakennustyöntekijän keinoälyn avulla tuottama täysin fiktiivinen luomus.
Olen visuaalisen alan ammattilainen. Herkkäuskoisuuteni myöntäminen teki kipeää. Nuolin kuitenkin nopeasti haavani, ja päätin tutustua teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin. Loin tunnukset kuvageneraattori Midjourneyn palvelimelle, ja otin ensimmäiset askeleeni keinoälytaiteilijana.
Kuvien tuottaminen Midjourneyssa tapahtuu Discord-nimisellä keskustelualustalla. Kuvageneraattori tulkitsee käyttäjien antamia tekstisyötteitä, ja suoltaa niiden pohjalta chattiin loputonta kuvavirtaa: valokuva itseään poliisiaseman edustalla paljastavasta Donald Trumpista, tyrannosaurus Rex syömässä lounasta nelihenkisen perheen keittiössä ja öljyvärimaalaus kauniista naisesta rannalla elävät täällä sulassa sovussa keskenään. Midjourneyssa olemme kaikki taiteilijoita.
Keinoälyn algoritmit on koulutettu korvauksetta samojen taiteilijoiden töillä, joiden elinkeino on nyt uhattuna.
Midjourneyn kaltaiset kuvageneraattorit ovat herättäneet huolta luovien alojen ammattilaisissa. Kuka tahansa voi luoda sekunneissa kuvastoa, joka vielä hetki sitten olisi vaatinut vuosien opiskelua. Miksi maksaa jostain, jonka voi saada ilmaiseksi? Kaiken lisäksi keinoälyn algoritmit on koulutettu korvauksetta niiden samojen taiteilijoiden töillä, jotka nyt kokevat elinkeinonsa uhatuksi.
Silti eksyessäni Midjourneyn maailmaan uhkakuvat unohtuvat nopeasti. Katson huumaantuneena juuri luomaani, täysin aidon näköistä potrettia keski-ikäisestä, mustasta poronkasvattajasta keskellä talvista Lappi-idylliä. Kaikkien on nähtävä tämä!
Palasin nopeasti maan pinnalle: eihän tämä ole minun ottama valokuva. En päässyt eroon tunteesta, että omalla panoksellani oli oikeastaan todella vähän tekemistä lopputuloksen kanssa.
Keinoälytaiteessa taiteen luomisen ja kuratoinnin (valitsemisen) ero sumentuu. Kun seulon Midjourneyn tuottamia kuvia, poimin syötteiden joukosta itseäni eniten puhuttelevat tuotokset. Vaikka alkuperäinen konsepti on minun, se muovautuu vuoropuhelussa algoritmin kanssa. Siinä mielessä päätösvalta valinnoista on minulla, ja teoksen taiteellinen arvo määrittyy tämän prosessin seurauksena.
Kovaäänisimmät kriitikot ovat kaivautuneet poteroihin ja tuominneet keinoälyn avulla tuotetun sisällön taiteen vastakohdaksi.
Mutta minun on uudelleenmääriteltävä suhteeni koko valokuvaajan ammattiin. Keinoälyn mahdollistama irtaantuminen valokuvauksen fyysisistä ja sosiaalisista rajoitteista luo täysin uudenlaisen toimintaympäristön. Monet vuosien varrella vaivalla rakentamistani työkaluista – ja myös minä itse – tuntuvat Midjourneyn maailmassa turhilta.
Kovaäänisimmät kriitikot ovat kaivautuneet poteroihin ja tuominneet keinoälyn avulla tuotetun sisällön taiteen vastakohtana. Mutta teknologiset murrokset ovat synnyttäneet aina vastarintaa.
Jo 1800-luvulla kiisteltiin siitä, voiko taidetta luoda koneavusteisesti – nyt keskiössä on omistajuus.
Kun kuuluisa ranskalainen taidemaalari Paul Delaroche näki vuonna 1840 valokuvan ensimmäisen kerran, hän julisti: maalaustaide on kuollut. Hänen aikalaisensa väittävät niin ikään, että valokuvaus ei ollut taidetta, koska nappia painamalla kuka tahansa saattoi taltioida näkemänsä. Kumpikaan väitteistä ei kestänyt aikaa.
Jos 1800-luvulla kiisteltiin siitä, voiko taidetta luoda koneavusteisesti – nyt keskiössä on omistajuus. Oikeussaleissa puidaan, ovatko teokset keinoälyä hyödyntävän taiteilijan vai ohjelmistot kehittäneen yrityksen omaisuutta. Joidenkin mielestä keinoälytaide ei kuulu tekijänoikeussuojan piiriin alkuunkaan.
Voiko kukaan omistaa jotain, joka heijastaa ihmiskunnan kollektiivista mielikuvitusta, ja jonka kokoaa yhteen keinoälyn algoritmi, joka on tuhansien ohjelmoijien ja tutkijoiden elämäntyön tulos?
Nykytilanteessa, jossa luovuutemme hedelmät korjaa dollareina joukko korporaatioita, ajatus yhteisomistuksesta kuulostaa utopistiselta. Omistusoikeuden konsepti on iskostettu meihin niin syvälle, että jopa oma vastareaktioni keinoälypotrettiin liittyi haluuni ”omistaa” tuo keinoälyn tuottama kuva.
Kun valokuvaan, olen oppinut pitämään kameraa itsestäänselvyytenä. Otan ilomielin ja kyseenalaistamatta kunnian itselleni, miettimättä kaikkea sitä kehitystyötä ja niitä edelläkävijöitä, jotka ovat mahdollistaneet työskentelyni. Midjourneyssa olen kasvokkain sen totuuden kanssa, että olen vain pieni osa itseäni paljon suurempaa kokonaisuutta.
Uwa Iduozee
Kirjoittaja on kuvaaja – ainakin vielä.
Voit keskustella kolumnista 25.4. kello 23.00 asti.