Ramadan päättyy – sitä juhlistava eid on kuin sekoitus pääsiäistä ja joulua

Paaston jälkeen tiedossa on kolmen päivän ajan herkkuaterioita ja yhdessäoloa läheisten kanssa.

Kuvassa mies lihakaupassa.
Zeynel Gunbeyi kertoo, että paasto on tuonut hyvän olon henkisesti. Kuva: Olli-Pekka Kursi
  • Katri Tihilä
  • Olli-Pekka Kursi

30 päivää kestänyt ramadan on päättymässä.

Ramadanin varsinainen päättymisaika riippuu kuun vaiheiden havaitsemisesta. Kun uusi kuu havaitaan, ramadan päättyy.

Muslimien pyhä kuukausi tunnetaan erityisesti paastoamisesta, mutta se on myös yhdessäolon aikaa. Päätös huipentuu Id al-fitr -juhlaan, jota kutsutaan myös eid-juhlaksi. Suomen islamilainen yhdyskunta juhlii sitä huomenna perjantaina. Juhlinta voi kestää kolme päivää.

Helsingin Itäkeskuksen Puhoksen ostoskeskuksessa pitää kiirettä, sillä monet tekevät ostoksia eid-juhlaa varten.

Alanya Marketin esihenkilö ja lihamestari Zeynel Gunbeyi valmistelee huomisen hintakylttejä kaupassaan.

– Aiomme laittaa suurena päivänä lihat tarjoukseen, että asiakkaat voivat kokata lihaa kotonaan.

Gunbeyi itse aikoo herätä huomenna perjantaina aamuneljän jälkeen ja mennä ensimmäiseksi moskeijaan rukoilemaan. Tämän jälkeen jokainen menee kotiinsa aamuiselle juhla-aterialle. Juhlan aikana luvassa on myös vierailuja sukulaisten ja ystävien luona, mutta Gunbeyi palaa aterian jälkeen töihin.

Hän on kokenut kuukauden paaston puhdistavana sekä henkisesti että fyysisesti.

– Koko vuosi odotetaan tätä kuukautta. Kun se tulee, niin se menee nopeasti.

Gunbeyin mukaan osa saattaa jatkaa paastoruokavaliolla pidempään, sillä rutiiniin on totuttu kuukauden aikana.

Mies asettamassa kaupan hintakylttiä
Zeynel Gunbeyi asettelee kaupan tarjouksia esille juhlavalmisteluja tekeville asiakkaille. Kuva: Olli-Pekka Kursi

Juhlassa on pääsiäisen ja joulun vivahteita

Gunbeyi kertoo, että erityisesti liha on isossa osassa eid-juhlan ruokatarjoilua. Monet valmistavat myös esimerkiksi viininlehtikääryleitä, papukeittoa ja riisiä. Lisäksi vieraille tarjotaan makeisia, kuten baklava-leivonnaisia.

– Nyt on jo ansaittukin nämä ruuat 30 päivän jälkeen, Gunbeyi sanoo ja naurahtaa.

Hänen mukaansa juhlapäivät menevät enimmäkseen sukulaisten ja ystävien luona kiertäessä. Vieraita voi tulla ulkomailta asti. Gunbeyi kertoo ramadanin yhdistävän maailmanlaajuisesti koko islamilaista yhteisöä.

– Jos vertaan ramadania perinteisiin suomalaisiin juhlapyhiin, niin se on kuin sekoitus joulua ja pääsiäistä, hän sanoo.

Pääsiäisestä muistuttaa se, että lapset käyvät ovelta ovelle toivottamassa hyvää eid-juhlaa ja pyytämässä karkkia.

– Jos vertaan taas jouluun, niin on kunnon juhlapöytä ja syödään yhdessä. Toivotaan toisille vain hyvää.

Gunbeyi sanoo, että tällä hetkellä hänellä on kevyt olo, mutta naurahtaa ja lisää, että maanantaina voi tuntua raskaalta kolmen päivän herkuttelun jälkeen.

Voit keskustella aiheesta 21.4. kello 23:een saakka.