Supersankareita, Disney-prinsessoja ja kauhulegendan paluu – listasimme loppukevään tärppejä elokuvateattereissa

Elokuvien tuotanto ja esitys on alkanut elpyä korona-ajoista. Viime pääsiäisen katsojaluvut Suomen elokuvateattereissa olivat parhaat jopa yli viiteen vuoteen, Suomen Filmikamarilta kerrotaan.

Merenneito luodolla laulamassa.
Halle Bailey esittää Arielia Disneyn Pienen merenneidon uudessa versiossa. Kuva: DISNEY
  • Olli-Pekka Toivanen

Hiljan ensi-iltaan tulleista elokuvista ykkössijaa pitää parhaillaan videopelifilmatisointi The Super Mario Bros. Movie. Maailmalla ennätyksellisen tilin tehnyt elokuva on Suomessa saanut yli 166 000 katsojaa ja on vuoden kolmanneksi katsotuin elokuva jo vajaassa kuukaudessa, kertoo Suomen elokuvasäätiö (SES).

Keräsimme muutamia loppukevään odotettuja ja muuten huomionarvoisia ensi-iltoja. Artikkelissa kerrotut ensi-iltapäivät saattavat vielä muuttua.

Marvel-vuosi jatkuu galaksin vartijoilla

Marvel-elokuvien osalta vuosi 2023 avattiin helmikuussa Ant-Manilla, ja seuraavaksi on vuorossa Guardians of the Galaxyn kolmas osa.

Edellisestä elokuvasta on kulunut jo kuusi vuotta, kolmannen osan valmistumista viivästytti ohjaaja-käsikirjoittaja James Gunnin ja Marvelin hetkellinen välirikko.

Marvel irtisanoi Gunnin tuotannon alkuvaiheessa 2018, kun tämän vuosia aiemmin julkaisemat Twitter-kirjoitukset nostettiin uudelleen esiin. Twiiteissä vitsailtiin muun muassa pedofilialla ja raiskauksilla, uutisoi esimerkiksi Deadline.

Koko Guardians-elokuvien päänäyttelijäkaarti asettui kuitenkin julkisesti Gunnin tueksi. Yhtä päärooleista esittävä Dave Bautista kertoi julkisuudessa mahdollisesti jättävänsä elokuvan ohjaajan erottamisen vuoksi.

Peter Quill och Drax på väg mot ännu en sammandrabbning.
Chris Pratt (vas.) ja Dave Bautista palaavat rooleihinsa uudessa Guardians of the Galaxyssa. Kuva sarjan toisesta elokuvasta. Kuva: Marvel Studios

Maaliskuussa 2019 Gunnin kerrottiin palanneen kolmososan ohjaajaksi. Sitä ennen tämä kuitenkin ohjasi Marvelin kilpailijan DC:n hahmoista kertovan The Suicide Squadin.

Myös Hämähäkkimiehen uusi elokuva saapuu teattereihin, tosin elokuva ei kuulu Guardiansin tavoin samaan elokuvauniversumiin. Animoitu Spider-Man: Across the Spiderverse jatkaa vuoden 2018 edeltäjänsä tarinaa Hämähäkkimiehen rinnakkaisulottuvuuksissa elävien versioiden seikkailuista.

Elokuva saa Suomen ensi-iltansa tämänhetkisten tietojen mukaan jo ennen Yhdysvaltoja.

Guardians of the Galaxy 3, Ensi-ilta 3.5. Spider-Man: Across the Spiderverse, ensi-ilta 31.5.

Disney-elokuvan päänäyttelijästä nousi somekohu

Disneyn piirroselokuvien uusintaversiot ovat jakaneet mielipiteitä, mutta uponneet maksavaan yleisöön. Leijonakuninkaan ja Aladdinin vuoden 2019 versiot olivat vuoden 2019 menestyimpien elokuvien joukossa.

Listalla seuraavaksi on Pieni merenneito. Vuoden 1989 Disneyn uuden kultakauden aloittaneen animaation nimiroolissa merenneito Arielina nähdään paremmin laulajana tunnettu Halle Bailey.

Baileyn valinta alun perin valkoihoisen Arielin rooliin nostatti somekohun. Näyttelijää on kritisoitu aihetunnisteilla #NotMyAriel (Ei minun Arielini) ja #NotMyMermaid (Ei minun merenneitoni).

Disneyn omistama Freeform-tv-kanava julkaisi Instagramissa avoimen kirjeen Baileyn puolustukseksi. Kirjeessä todettiin, että Ariel on fiktiivinen hahmo, jossa olennaista ei ole ihonväri tai kansallisuus.

– Jos ette tämänkään jälkeen pääse yli Baileyn valinnasta, koska hän ei näytä samalta kuin piirretyssä, niin se kertoo jotain teistä itsestänne, kirje päättyy.

Alkuperäisen elokuvan säveltäjä Alan Menken tekee paluun ja on säveltänyt myös uusia kappaleita. Baileyn lisäksi elokuvassa näyttelevät Javier Bardem (Menetetty maa, Skyfall) ja Melissa McCarthy (Bridesmaids).

Pieni merenneito, ensi ilta 26.5.

Halle Bailey.
Halle Baileyn valinta Pienen merenneidon rooliin on saanut kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Kuva: Caroline Brehman / EPA

Kevät tuo kauhun teattereihin

Vuoden 1981 kauhuklassikko Evil Dead on kasvanut kokonaiseksi elokuvasarjaksi, joka kattaa kaksi jatko-osaa, tv-sarjan ja vuonna 2013 julkaistun samannimisen uusintaversion.

Sarjan neljäs osa Evil Dead Rise tuo mukanaan muutamia muutoksia. Alkuperäisten elokuvien ohjaajan Sam Raimin tilalle on vaihtunut Lee Cronin Raimin siirtyessä tuottajan paikalle.

Croninin edellinen kauhuelokuva The Hole in the Ground tehtiin osittain suomalaisin voimin, esimerkiksi Kati Outinen nähtiin yhdessä elokuvan keskeisistä rooleista. Elokuva kiinnitti myös Raimin huomion, minkä johdosta Cronin päätyi uuden Evil Deadin ohjaajaksi.

Tapahtumapaikka siirtyy aiempien elokuvien syrjäisestä mökistä Los Angelesin kaupunkimiljööseen. Myöskään edellisten elokuvien tähteä, kulttisankari Ashia näytellyttä Bruce Campbellia ei pitäisi näkyä elokuvassa pientä cameo-roolia enempää.

Punasilmäinen nainen verisen linssin läpi kuvattuna.
Demonit vaanivat taas ihmisiä elokuvassa Evil Dead Rise. Kuva: Warner Bros/Courtesy Everett Collection/All Over Press

Tuttuina elementteinä sen sijaan ovat ihmisiä riivaavat demonit ja graafinen sisältö. Elokuva on Suomessa kielletty alle 16-vuotiailta.

Evil Dead Rise keräsikin avausviikonloppunaan jo reilut 8 200 katsojaa Suomessa.

Uuden sukupolven kauhuohjaajiista Ari Aster jatkaa uraansa kolmannella elokuvallaan. Hereditarysta ja Midsommarista kehuja keräneen Asterin uutuutta Beau is Afraid tähdittää Jokerista palkittu Joaquin Phoenix.

”Painajaiskomediaksi” kutsuttu kolmetuntinen elokuva kertoo Phoenixin esittämän keski-ikäisen miehen surrealistisesta matkasta äitinsä luo.

Esimerkiksi Rolling Stonen arvostelija kuvaili elokuvaa filosofisen scifi-elokuvan Everything Everywhere All at Oncen ”pahaksi kaksosveljeksi”.

Evil Dead Rise, ensi-ilta 21.4. Beau is Afraid, ensi-ilta 28.4.

Hollywood-tuotannot edelleen vaikeuksissa koronan jäljiltä

Vuosien 2020–2022 koronapandemia aiheutti useiden elokuvatuotantojen keskeytymisen tai siirtymisen. Koronan vaikutukset näkyvät vieläkin esimerkiksi Los Angelesin alueella kuvatuissa tuotannoissa.

Paikallisia elokuva- ja tv-tuotantoja seuraavan FilmLA:n viimeisimmän neljännesvuosikatsauksen mukaan kuvauspäivien määrä Los Angelesissa laski 24 prosentilla vuodesta 2022 hetkellisen elpymiseen jälkeen.

Tuotantosulun aiheuttama Hollywood-elokuvien puute näkyy vielä Suomessakin, sanoo Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen. Sen sijaan kotimaisten ensi-iltojen suma alkaisi olla suurimmaksi osaksi ohi, hän kertoo sähköpostitse.

Elokuvateatterien kävijämäärien osalta Suomessa on palattu jo normaaliin Koistisen mukaan. Asiat ovat jopa korona-aikaa paremmin.

– Pääsiäispyhät (kiirastorstaista 2. pääsiäispäivään) olivat kävijämäärillä mitattuna parhaat sitten vuoden 2017, eli paremmat kuin koronattomat vuodet 2018–2019, Koistinen kertoo.

Kehuttu elokuva Aftersun on kerännyt viime viikkoina mukavasti katsojia Suomessakin. Katso videolta, mitä elokuvan ohjaaja kertoo omakohtaisesta aiheesta.

Videolla ohjaaja Charlotte Wells pohtii omaelämäkerrallisten elokuvien trendiä

Lue lisää:

Tällainen on valtaisan kiitelty Aftersun-elokuva, joka on osa hittileffojen uutta aaltoa

Analyysi: Pelit ovat leffojen tekijöille uusi kirja