The Hole in the Ground -kauhuelokuvassa nuori äiti alkaa epäillä, että hänen poikansa ei ole hänen oikea lapsensa. Englanninkielisen elokuvan pelottavimpiin kohtauksiin lukeutuu Kati Outisen näyttelemän hahmon hyökkäys perheen autoon. Irlannissa kuvatussa kauhuelokuvassa on Outisen lisäksi taustajoukoissa useita suomalaisia.
Osatuottaja Ulla Simonen kuvaa elokuvaa kansanperinnetarinan uudelleentulkinnaksi. Vaihdokastarina on tuttu niin Suomessa kuin Irlannissakin.
– Kävi ilmi, että Irlannissa on samanlaisia kertomuksia kuin meilläkin. Joku vie lapsen ja vaihtaa hänet. Toki tarussa on juuret synnytyksen jälkeisessä masennuksesta, mutta meidän elokuvamme ei nyt kerro siitä, sanoo Simonen.
Outinen pelottelee katsojia
Simonen työskenteli elokuvan ohjaajan Lee Croninin kanssa lyhytelokuvassa, joten kaksikko jatkoi yhteistyötä ohjaajan ensimmäisessä pitkässä elokuvassa. Samalla mukaan tuli muita suomalaisia. Cronin ei ollut aluksi uskoa, että saisi Aki Kaurismäen luottonäyttelijän Outisen elokuvaansa.
Outisen sivuosan hahmo on riivatunnäköinen nainen, jota muut pitävät mielenvikaisena. Paljon jää kuitenkin katsojan pääteltäväksi.
Puvustaja Saija Siekkinen puki Outisen likaiseen yöpaitaan.
– Puvustus on aika rouheaa, realistista ja maanläheistä. Kati Outinen nähdään likaisessa yöpuvussa. Hahmo on pitänyt sitä jo ikuisuuden. Hän ei enää välitä muiden mielipiteistä.
Kiittävä arvio kiihdyttää elokuvan myyntiä
Elokuvaa on kiitelty erityisesti arvostetun The Guardian -lehden elokuva-arviossa. Neljän tähden arvio on merkittävä etenkin The Hole in the Ground -elokuvan levitykselle. Elokuvaa on levitetty maaliskuun alusta Britanniassa, Irlannissa ja Yhdysvalloissa.
– Arvio merkitsee paljon. Koko ajan tulee lisää maita, joihin elokuva päästään levittämään. Arvostelu lisäsi teattereita englanninkielisillä alueilla ja pidensi aikaa, jonka elokuva pysyy teattereissa.
Elokuvan budjetti oli alussa 2,3 miljoonaa euroa, mutta kasvoi lopulta 3 miljoonaan. Erityisesti tässä irlantilainen elokuvantekotapa poikkesi suomalaisesta tavasta. Simosen mukaan on harvinaista, että Suomessa elokuvan loppuvaiheeseen saadaan lisää rahaa. Elokuvaan kuvattiin myös lisämateriaalia, kun Yhdysvalloista saatiin merkittävä levittäjä mukaan.
Suomalaistiimi pisti merkille myös sijaisnäyttelijän ahkeran käytön.
– Lapsinäyttelijällä oli koko ajan sijaisnäyttelijä. Hän sijaisti näyttelijää ne ajat, kun kuvausta järjesteltiin. Näyttelijä tuli aina paikalle vasta kuvatessa, sanoo Siekkinen.
Night Visions -elokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 10.-14.4.2019.