Ramsey Campbell nauraa paljon, ja hänellä on luontainen tarinaniskijän kyky. Ensivaikutelma on mutkaton ja hauska: ei uskoisi, että tässä on yksi maailman arvostetuimmista ja pelottavimmista kauhukirjailijoista.
Campbellin tuotanto kattaa satoja novelleja ja kymmeniä romaaneja peräti kuuden vuosikymmenen ajalta.
– Minulta kysellään joskus, miksi kirjoitan kauhua. Vastaan, että katsopa vain ympärillesi, miksi en kirjoittaisi, Campbell kuittaa.
Hän viittaa samalla vaikkapa digitaaliseen aikakauteemme, jossa toden ja epätoden yhä sumeampi rajapinta luo pahimmillaan vainoharhaista tunnelmaa.
Kun kauhu kohtaa surrealismin
Oman genrensä lähestulkoon kaikki mahdolliset kirjallisuuspalkinnot kahminut Ramsey Campbell (s. 1946) jäänyt Suomessa varsin vähälle huomiolle.
Vuonna 1986 häneltä ilmestyi Nimetön painajainen -romaani (The Nameless, 1981), josta Jaume Balagueró ohjasi menestyneen, useilla festivaaleilla palkitun samannimisen elokuvan vuonna 1999.
Seuraavaa Cambell-käännöstä onkin saatu odottaa aivan viime päiviin saakka: kirjailija on viikonlopun KauhuCon-tapahtuman kunniavieras, ja samalla julkaistaan Vanhat sarvet -novellikokoelma, joka esittelee Campbellin tyylinäytteitä 1970-luvun alusta aina vuoteen 2013.
Novelleissa tulevat hyvin esille kirjailijan tavaramerkit: hän luo kosmista ja psykologista kauhua sekä oudon häiritsevää surrealistista tunnelmaa tarkoin harkituin kielellisin keinoin. Stephen King on kutsunut Campbellin tuotantoa oivaltavasti ”hallusinogeeniseksi proosaksi”.
Ei siis ihme, että Ramsey Campbellia ovat innostaneet myös surrealismin suuret nimet.
– Ihastuin jo nuorena Salvador Daliin ja René Magritteen, ja liitän samaan genreen renessanssimaalari Hieronymus Boschin. Tiedän toki, että Maallisten ilojen puutarha -teos on allegorinen ja symbolinen, mutta kun sitä katsoo tuntuu siltä, kuin olisi jonkun toisen unessa.
Suurimmaksi innoittajakseen Campbell mainitsee yhdysvaltalaisen kauhu- ja fantasiakirjailija H.P. Lovecraftin (1890–1937).
– Jos minun pitäisi valita yksi ainoa kauhukirjailija, se olisi todennäköisesti H.P. Lovecraft. Yksikään kirjailija ei ole ollut niin hyvä moduloimaan proosaansa: se on upeasti orkestroitua, kaikkine kasvavine yksityiskohtineen.
Muumit lähettävät salaisia viestejä
Myös Ramsey Campbellin lapsuutta voisi luonnehtia enemmän tai vähemmän surrealistiseksi. Hänen vanhempansa erosivat jo varhain, ja Campbellistä huolehti pääsääntöisesti hänen äitinsä.
Isä jäi asumaan samaan taloon, mutta haalistui nopeasti näkymättömäksi hahmoksi, pelkiksi porraskäytävässä kaikuviksi askeleiksi tai oven aukaisun ääniksi.
Henkisesti tasapainottoman äidin harrastuksiin kuului scifi-novellien kirjoittaminen. Hänellä oli harhaisia jaksoja, jotka saattoivat johtua vaikkapa brittiläisissä sanomalehdissä tuolloin julkaistuista Tove Janssonin Muumi-sarjakuvista.
– Äitini oli vakuuttunut siitä, että Muumi-hahmot olivat jonkinlaisia koodattuja salaisia viestejä, jotka kohdistuivat juuri häneen. Äidin mielestä yksi naapureistamme piirsi salaa Muumeja ja lähetteli niitä sitten Tove Jansson -nimisenä lehtiin.
– Tällaista siis oli lapsuuteni, jossa oli kylläkin mukana myös paljon jonkinlaista mustaa komediaa.
Äidin oudon käyttäymisen lisäksi pienen Ramseyn maailmaan lipuivat muunkinlaiset makaaberit asiat. Hän ryhtyi ahmimaan Tales of Terrorin kaltaisia kauhujulkaisuja ja perehtyi H.C. Andersenin tuotantoon.
– Sanoisin, että H.C. Andersenin teokset eivät välttämättä ole mitään lastenkirjallisuutta. Esimerkiksi Pienessä merenneidossa on todella paljon julmuutta, ja kertomus on vaikuttanut minuun syvästi.
Campell kertoo lukeneensa lapsena myös paljon klassisia kummitustarinoita.
– On melko oletettavaa, että juuri tämän takia käännyin kirjailijana juuri tuohon suuntaan.
Sensuuri ei ole hyvä asia
Ramsey Campbell on käsitellyt teoksissaan myös sensuuria, joka on tuttu ilmiö kauhugenren kohdalla. 1980-luvun Iso-Britanniassa pääsi videolevitykseen useita kauhuelokuvia, joita oli sensuroitu vuosikymmenten ajan. Tämä aiheutti mediapaniikkia ja vastustusta myös brittiparlamentissa.
Tapahtumien keskiöön nousi etenkin Child's Play -elokuvasarja, jonka pääosassa huhkii Chucky-tappajanukke. Vuonna 1993 kaksi kymmenvuotiasta poikaa murhasi Liverpoolissa kaksivuotiaan James Bulgerin, ja iltapäivälehdistö ryhtyi syyttämään tapauksesta leffasarjaa, tosin ilman minkäänlaisia todisteita.
Ramsey Campbellin Chucky saapuu Liverpooliin -novellin tematiikka kietoutuu näiden tapahtumien ympärille.
– Minua pyydettiin kirjoittamaan novelli modernista urbaanista legendasta joten tartuin tähän. Kyse on siitä, kuinka sensuuri kääntyy itseään vastaan ja alkaa samalla luoda ympärilleen kauhua. Vastustan sensuuria ja mielestäni ihmiset saavat katsoa tai lukea mitä haluvat.
Viime aikoina Ramsey Campbell on kritisoinut myös poliittisen korrektiuden aaltoa, jossa vanhempaa kirjallisuutta muokataan uusiksi poistamalla ja korvaamalla epämieluisilta tuntuvia kohtia.
Tällaisten toimenpiteiden kohteeksi on joutunut yhä useampi brittiklassikko Roald Dahlista Agatha Christiehen. Uusimpana listaan on lisätty Jeeves-kirjoistaan tunnettu P.G. Wodehouse.
– Näitä kirjailijoita on ikään kuin siistitty modernia lukijaa varten, mutta jättäkää nyt ihmeessä heidän teoksensa sellaisiksi, kuin he ovat ne kirjoittaneetkin. Pelkään tässä, että mitähän mahtaakaan tapahtua Lovecraftille, oh my god!
Ramsey Campbellin mukaan jonkun vaarallisena pidetyn teoksen siirtäminen syrjään on ylipäänsäkin huono ratkaisu.
– Meidän pitäisi pystyä keskustelemaan ja väittelemään asioista ja tuomaan niihin uusia näkökulmia. Jos jokin teos pistetään pois näkyvistä, se ei suinkaan tuhoudu, vaan se on piilossa ja sitä voidaan myös tulkita mahdollisimman huonoilla tavoilla.
Kohtaaminen kummituksen kanssa
Mutta annetaanpa kauhukirjailijan kertoa tähän loppuun oma kauhuntäyteinen kokemuksensa.
Ramsey Campbell asuu vaimonsa Jenny Chandlerin kanssa Wallaseyssa viktoriaanisessa talossa, jossa – kummittelee. Campbellin mukaan talon vierashuoneessa tapahtuu jatkuvasti selittämättömiä ilmiöitä: kolikko saattaa pudota jostakin, vaikkei ketään ole paikalla.
Jenny Chandler työskenteli aikoinaan opettajana ja tarvitsi etenkin työn hektisinä kausina paljon yöunta. Koska Ramsey Campbellillä oli tapana kuorsata, hän nukkui silloin tällöin kummittelevassa vierashuoneessa. Eräänä yönä kello löi kahta. Campbell heräsi siihen, että hänen vaimonsa oli tullut huoneeseen.
– Tajusin kuitenkin nopeasti, ettei tuo henkilö ollut Jenny. Siluettimainen hahmo oli lähempänä minua kuin sinä siinä nyt. Toivoin että hahmo katoaisi, ja suljin silmäni. Minulla oli tunne, että jonkinlaiset kasvot lipuivat yhä lähemmäksi omiani – ja odottivat. En missään nimessä uskaltanut avata silmiäni, ja pitkän ajan kuluttua hahmo poistui.
– Tämä oli minulle aivan uudenlaisen kauhun tasoa!