”Sata vuotta sitten”. Näin ikääntynyt nainen vastaa, kun nuorempi kysyy, milloin tämä on käynyt lapsuudenkodissaan viimeksi.
Jeʹvida-elokuva kertoo saamelaisuutensa ja pohjoisen kotiseutunsa pakkosuomalaistamisen paineessa hylänneestä naisesta, jonka tarinaa seurataan kolmessa eri ajassa.
Elokuvaohjaaja Katja Gauriloff on tehnyt historiaa: hänen ohjaamansa, maailman ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Jeʹvida on nyt valmis. Samalla hän on toteuttanut pitkäaikaisen unelmansa tehdä fiktiivinen elokuva kolttasaamelaisen sukunsa kielellä, jota vain harvat puhuvat.
– Onkin tässä jo odoteltu, milloin elokuvan saisi julkistettua. Todella hyvät fiilikset nyt, kertoo Gauriloff tunnelmistaan.
Jeʹvida-elokuva saa ensiesityksensä kesäkuussa Tribecan elokuvajuhlilla New Yorkissa International Narrative Competition -sarjassa. Suomen valkokankaille elokuva saapuu syksyllä.
– Toivotaan, että saadaan syksyllä järjestettyä Saamenmaalle oma ensi-ilta, koska mehän olemme hartaasti tätä tehneet Sevettijärvellä.
Jeʹvida-elokuvan ovat käsikirjoittaneet Katja Gauriloff ja Niillas Holmberg. Elokuvan on tuottanut Oktober Oy.
Gauriloffin edellinen pitkä elokuva oli Sofi Oksasen romaaniin perustuva Baby Jane (2019). Hän on aiemmin käsitellyt kolttasaamelaisuutta dokumenttielokuvissaan Huuto Tuuleen (2006) ja Kuun metsän Kaisa (2016), joka on palkittu parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnolla sekä monilla kansainvälisillä palkinnoilla.
Näyttelijäkaartissa suomalaisia konkareita ja kolttasaamelaisia untuvikkoja
Jeʹvida-tyttö elää onnellista lapsuutta kolttakylän yhteisöllisessä ilmapiirissä, kunnes tulee aika lähteä kouluun. Koulussa Jeʹvidan mieleen iskostuu häpeä omista juurista. Tytön aikuistuttua nimi on lyhentynyt suomalaiseksi Iidaksi, ja menolippu maailmalle löytyy Ivalon majatalosta eteläsuomalaisen Laurin muodossa.
Elokuva kertoo kulttuurin, kielen ja muistojen merkityksestä sekä ennen kaikkea kolttasaamelaisesta yhteisöstä pakkosuomalaistamisen aikana 1950–60-luvuilla.
Juoni pohjautuu tositapahtumina kerrottuihin tarinoihin, joita Katja Gauriloff on kuullut äidiltään ja sukulaisiltaan.
Jeʹvida on siinäkin mielessä historiallinen elokuva, että suuren osan tärkeimmistä rooleista esittävät kolttasaamelaiset näyttelijät, joilla ei ole aiempaa kokemusta kameran edessä työskentelystä. Lisäksi elokuvassa nähdään eturivin suomalaisia näyttelijöitä, kuten Sanna-Kaisa Palo, Seidi Haarla, Emmi Parviainen, Jarkko Lahti ja Johannes Holopainen.
Päähenkilö Jeʹvidan roolissa esiintyy kolme eri-ikäistä näyttelijää: lapsikohtaukset esittää Agafia Niemenmaa, nuoren aikuisen roolissa nähdään Heidi Juliana Gauriloff ja ikääntynyttä, nimensä Iidaksi vaihtanutta Jeʹvidaa näyttelee Sanna-Kaisa Palo.
Gauriloff ylistää kolttasaamelaisten näyttelijöiden roolisuorituksia.
– Olen todella iloinen lopputuloksesta heidän osaltaan. Kaikki olivat aivan upeita kameran edessä, heittäytyivät ja uskalsivat, ja saivat ehkä olla myös niin omia itsejään kuin se tällaisessa elokuvassa on mahdollista.
Elokuvan tekemisessä on ollut mukana myös iso liuta kolttasaamelaisia avustajia, ja lähes koko kylä osallistui kuvauksiin viime kesänä Sevettijärvellä.
Saamelaiselokuvissa korostuvat traumat ja identiteettikysymykset
Viimeisten kymmenen vuoden aikana saamelaisissa elokuvissa on käsitelty paljon saamelaisten traumoja ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Ruotsin eteläsaamelaisen Amanda Kernellin Saamelaisveressä (2016) on samantapainen alkuasetelma kuin Jeʹvida-elokuvassa. Saamelaisten kipukohtia käsitellään myös norjalaisen Ole Giæverin tänä vuonna ilmestyneessä Anna joen virrata -elokuvassa.
Katja Gauriloffin mukaan traumat ja identiteettikysymykset ovat aiheita, jotka nousevat usein esiin saamelaisohjaajien ensimmäisissä saamelaisuutta käsittelevissä elokuvissa.
– Assimilaatio on yksi suuri trauma koko meidän kansalle enkä ihmettele yhtään, että näitä tarinoita tulee. Joka perheessä on varmasti enemmän tai vähemmän kokemuksia tästä koko kansaa koskettavasta vaiheesta.
Gauriloff kuvaa elokuvaa saamelaisten tärkeimmäksi tämän päivän taidemuodoksi. Hän pitää elokuvaa hyvänä keinona käsitellä saamelaisten kokemia traumoja ja allekirjoittaa myös sen, että elokuvien avulla voidaan lisätä valtaväestön tietoisuutta saamelaisuudesta.
– En itse koe, että haluan olla opettamassa valtaväestöä meidän historiasta. Mutta onhan se yksi pointti, että tuodaan laajempaan tietoisuuteen niitä meidän asioita, jotka vahvasti vaikuttavat nykypäivään.
