Oulun ammattikorkeakoulun ensihoidon yliopettaja Petri Roivainen on valittu vuoden ensihoitajaksi.
49-vuotias Roivainen väitteli viime vuonna tohtoriksi. Hänen tutkimuksensa koski puhelimitse tehtävää kiireettömien ensihoitotehtävien hoidon tarpeen arviointia.
- Meidän ensihoitajien on tutkittava omaa alaamme, kukaan muu ei tee sitä puolestamme, Roivainen sanoo tiedotteessa.
Roivaisen väitöstutkimuksen mukaan turhat ensihoitokäynnit vähenevät, kun potilaat saavat apua jo puhelimessa.
Näin ensihoidon kustannusten nousua voidaan hillitä samalla kun ambulanssi- ja päivystystyön ruuhkaa voidaan vähentää.
Roivaisen väitöstutkimuksen pilottitutkimus toteutettiin Kainuussa vuonna 2018. Sen jälkeen puhelinsairaanhoitajan palveluja on otettu käyttöön ainakin Etelä-Karjalassa, Kuopiossa, Päijät-Hämeessä ja Oulussa.
Roivainen on työskennellyt pitkään akuuttihoidossa. Hän aloitti uransa ambulanssi-, päivystys- ja teho-osastotyössä ja työskenteli 14 vuotta lääkärihelikopterissa, Sepessä ja FinnHEMS 50:ssa.
Akuuttihoitotyön jälkeen hän on työskennellyt Oulun ammattikorkeakolun opettajana ja yliopettajana.
Roivainen sai tunnustuksen Jyväskylässä 21.4.2023 Suomen Ensihoitoalan liiton opintopäivillä.
Vuoden ensihoitaja on valittu vuodesta 2011 lähtien. Vuoden ensihoitajan valitsevat ensihoitolääkärit, ensihoidon opettajat, Suomen ensihoitolan liitto, Tehy ja Pelastustieto-lehti.