– Ennen tuntui siltä, että kaikki raha meni rehufirmoille, sanoo Sodankylän Syväjärvellä asuva poromies Risto Kangas.
Hän syötti poroille kahden vuoden aikana noin 38 000 kiloa väkirehua sekä omilta pelloilta niitettyä säilörehua.
Sitten väkirehun hinta nousi “pilviin”. Risto Kangas päätti lähteä mukaan tutkimukseen, jossa hän vähensi väkirehun ostoa noin 30 prosenttia ja korvasi sitä hyvälaatuisella tuorerehulla. Mukaan lähti myös viisi muuta porotilallista.
Kankaan mukaan tulokset ovat olleet erittäin hyvät.
– Hyvin on kyllä homma pelannut. Aivan saman kuntoisia ovat vaatimet kuin ennen sillä väkirehun syöttämisellä, Kangas kertoo.
Myös taloudellisesti päätös on ollut kannattava. Kangas arvioi, että rahaa on säästynyt väkirehujen ostamisesta talvessa noin 6100 euroa. Osa siitä on mennyt tosin naapurille korvauksena ostetusta säilörehusta.
Mukana yli 500 vaadinta
Porojen ruokinta ja ravitsemus muuttuvassa ilmastossa -hankkeen päätoteuttaja on Lapin ammattikorkeakoulu. Mukana on myös Helsingin yliopisto.
Tutkimukseen osallistuvat porotilat sijaitsevat toisistaan noin 70 kilometrin säteellä Keski-Lapissa.
– Yritimme saada porotilat hyvin läheltä toisiaan, jotta sijainti vaikuttaisi mahdollisimman vähän lähtötilanteeseen ja tulokseen, kertoo projektipäällikkö Laura Post Lapin ammattikorkeakoulusta.
Tiloilla seurattiin, miten toimintatavat eroavat toisistaan ja minkälaisia vaikutuksia ruokinnalla on saatu aikaiseksi muun muassa porokarjan kuntoon, vasontaan ja teuraspainoihin.
Tutkimuksessa on ollut mukana yhteensä 509 vaadinta. Niille tehtiin alkuvaiheessa kunto- ja tiineystarkastus sekä erilaisia mittauksia. Tutkimuksen edetessä vaatimille tehtiin uudet kokeet, joiden avulla selvitettiin, miten ruokinta on vaikuttanut vaatimien kuntoon ja veriarvoihin.
Porotilojen lisäksi tutkimushankkeessa on ollut mukana Kaamasen koeporotarha. Siellä on toteutettu erillisiä osakokeita vakioiduissa olosuhteissa pienemmillä vaadinryhmillä. Koetarhan vaatimilta mitattiin samat arvot kuin muilta mukana olleilta tutkimusporoilta.
Papanat kertovat väkirehun ja säilörehun oikean suhteen
Tutkimustulosten perusteella on selvinnyt muun muassa se, että poroille syötetään kallista väkirehua herkästi turhaan tai liikaa.
– Yliruokinta ei missään nimessä ole taloudellisesti järkevää, eikä vaatimille ole hyväksi olla keväällä liian lihava. Niin käy helposti, jos väkirehua annetaan liikaa, Post kertoo.
Kaamasen koetarhalla oli esimerkkejä siitä, että liian lihavia vaatimia jouduttiin avustamaan synnytyksessä, koska vasat olivat liian suuria.
Normaalisti vasa painaa syntyessään 4–6 kiloa, mutta väkirehulla syötettyjen vaatimien vasat olivat jopa 8–9-kiloisia. Ylisuuren vasan synnytys aiheuttaa niin suuren stressin niin vaatimelle kuin vasallekin, koska vasa ei välttämättä mahdu syntymään ilman apua. Molempien menehtymiseen on suuri todennäköisyys.
Post kannustaa poronhoitajia muuttamaan toimintatapoja niillä porotiloilla, jossa ruokinta kestää pitkään eli useampia kuukausia.
– Jos omistaa peltoja, panostaisin oman säilörehun tekemiseen ja huolehtimaan, että se on huippulaatuista ja siitä saadaan ravinteet irti.
Post neuvoo selvittämään säilörehun ravintoainepitoisuuden. Väkirehua tulisi lisätä vain sen verran kuin se on välttämätöntä ravintoaineiden saamiseksi.
– Ei kannata noudattaa orjallisesti sitä kilo per päivä ohjetta, koska sillä voi saavuttaa suuriakin säästöjä. Ylikuntoon lihottamisella ei ole havaittu olevan hyötyä porolle tai porokarjan vasatuotolle.
Postin mukaan väkirehun oikean määrän voi arvioida myös poron ulosteen perusteella.
– Säilörehun ja väkirehun määrä on lähellä oikeaa niin kauan, kun poro kakkaa papanoita. Heti kun se muuttuu pökäleeksi, on se merkki siitä, että väkirehua syötetään liikaa ja säilörehun hyväksikäyttö heikkenee.
Yhteistyö tuo säästöjä ja vähentää rahtaamista
Säilörehun kasvattaminen omilla pelloilla on myös ympäristöystävällistä. Post kannustaa poromiehiä yhteistyöhön peltojen hoitamisessa.
– Kaikkien ei kannata hankkia kallista traktoria, niittokonetta, karhotinta tai paalaajaa, jos sellainen jo löytyy naapurista.
Omia peltoja kannattaa myös uusia aika ajoin, että satotaso säilyy hyvänä.
– Kun panostetaan heinän laatuun ja peltojen kuntoon, niin noin 3,5 peltohehtaarin tuottamalla rehumäärällä voidaan ruokkia noin sata poroa.
Tästä on helppo laskea, että suhteellisen pienelläkin peltomäärällä pystytään ruokkimaan jopa kaikki paliskunnan porot, kunhan pelto on hyvässä kunnossa ja heinä ravinteikasta.
1 000 poron paliskunta selviäisi jopa 35 hehtaarin peltoalalla. Kun kaikki paliskunnat tuottaisivat rehunsa itse, se vähentäisi muualta rahdattavan väkirehun tai säilörehun määrää ja säästöt jäisivät lähialueelle.