Vasemmistoliiton entinen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Juho Kautto, 51, on tehdaspaikkakunnan kasvatti Keski-Suomesta, Äänekoskelta.
Kauton elämänpolku on ollut mutkainen, vaikka aikuistumisvaiheessa se näytti selkeältä. Ammattikoulusta paperiprosessinhoitajaksi valmistunut nuori mies pääsi töihin kotipaikkakunnan kartonkitehtaalle 90-luvun alussa.
Kipinä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen syntyi työelämässä.
– Ajauduin aika suulaana kaverina luottamusmiestehtäviin ja ammattiosaston erilaisiin hommiin, Kautto toteaa.
Osaksi kyse oli myös verenperinnöstä: Kauton isoisä oli aikanaan aktiivinen vasemmistolainen toimija Laukaassa.
Vuonna 1999 Juho Kautosta tuli Vasemmistoliiton jäsen, ja seuraavan vuoden kuntavaaleissa hänet valittiin Äänekosken valtuustoon.
Kuntapolitiikka ja kartonkitehdas saivat jäädä, kun Paperiliitto kutsui suulaan luottamusmiehen työehtosihteerin tehtävään vuonna 2004.
Kahdeksan vuoden työrupeaman jälkeen Kautto otti liitosta kahden vuoden opintovapaan ja opiskeli puutarhuriksi erikoistuen piharakentamiseen.
– Halusin tehdä jotain ihan muuta, Kautto toteaa. Nykyisin hän pitää taitoja yllä lähinnä omaksi ilokseen.
Kolmas kerta toden sanoi eduskuntavaaleissa
Vuosi 2016 oli Juho Kautolle suurten muutosten aika. Vuoden aikana hänen avioliittonsa päättyi, hän irtisanoutui Paperiliitosta ja hänet valittiin Vasemmistoliiton toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Vuoden lopulla Kautto muutti takaisin synnyinseuduilleen ja osti ”töllin” maalta Äänekoskeen kuuluvasta Sumiaisista.
Paperiliiton vuosinaan Juho Kautto oli kaksi kertaa puolueensa ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2011 hän ylsi varakansanedustajaksi, mutta 2015 vaaleissa vasemmistoliitto jäi vaalipiirissä vaille kansanedustajaa.
Äänekoskelle asetuttuaan Kautto lähti taas paikallispolitiikkaan ja pääsi puolueensa ääniharavana kaupunginvaltuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa.
Vuoden 2019 vaaleissa, kolmannella yrittämällään, Juho Kautto pääsi eduskuntaan Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän jatkoi myös luottamustoimessaan Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Kansanedustajuus muutti kaiken
Kautto sanoo, että kansanedustajuus muutti kaiken - ei vain työtilannetta vaan myös siviilielämän.
– Kansanedustajana olet aina töissä ja oletetaan, että olet aina käytettävissä.
Kautto koki stressaavaksi myös sen, että medialle piti aina olla valmiina kommentoimaan asioita hyvinkin nopeasti, vaikka niihin ei vielä olisi ehtinyt perehtyä.
– Jotkut ovat varmaan luontaisesti sellaisia, että he haluavat olla esillä, mutta itseäni se jollain lailla häiritsee.
Sen sijaan valiokuntatyö teki tuoreeseen kansanedustajaan vaikutuksen ja vahvisti hänen uskoaan siihen, että Suomessa eduskunta tekee päätöksiä perusteellisen pohdinnan ja monipuolisten asiantuntijakuulemisten pohjalta.
Julkinen moka vei kohti toipumista
Vaalikautta leimasi alussa koronapandemia ja lopussa Ukrainan sota. Luottamustoimia, myös eduskuntatyötä, tehtiin pitkälti etänä.
Juho Kautolle vuosien varrella kehittynyt henkilökohtainen ongelma tuli karulla tavalla julkiseksi maaliskuussa 2021.
– Olin mökillä ja vedin kaupunginvaltuuston kokouksen suomeksi sanottuna kännissä.
Kautto sanoo tajunneensa jo aiemmin, että hänen alkoholinkäyttönsä ei ollut hallinnassa. Julkinen moka pakotti hänet tekemään asialle jotakin.
– Tunsin valtavaa häpeää, mutta samalla ajattelin, että tässä voi olla siemen muutokseen.
Apu löytyi yksityisestä hoitokeskuksesta
Työterveyshuolto opasti Kauttoa kohtuukäyttöön, mutta vuoden 2021 loppuun mennessä alkoholinkäyttö oli taas ryöstäytynyt käsistä.
– Yhtenä aamuna överiksi menneen yön jälkeen sanoin vaimolle, että nyt se loppui.
Kautto lähti saman tien Lapualle yksityiseen päihdehoitokeskukseen neljän viikon intensiivijaksolle.
Kautto on sittemmin eduskunnassa perännyt parannusta suomalaiseen päihdehuoltoon. Hän arvostelee sitä, että maksukykyiselle tarjolla on nopeasti yksityistä hoitoa, mutta julkisella puolella päihdehoitoon on vaikea päästä.
Juho Kautto sanoo, että syyllisyys ja häpeä estävät monen alkoholistin hoitoonhakeutumisen. Puhumalla julkisesti omasta päihdeongelmastaan hän haluaa poistaa häpeä-leimaa satojatuhansia suomalaisia koskettavalta sairaudelta.
– Se on sairaus, ei luonteenheikkoutta, hän toteaa.
Uusi elämä odottaa Mikkelissä
Juho Kautto sanoo luopuneensa eduskunnasta vapaaehtoisesti monestakin syystä.
Yksi syy on politiikan ilmapiiri.
– Politiikan teosta on tullut mielikuvapolitiikkaa, ja äänenpainot ovat koventuneet tavalla, jonka koen vieraaksi.
Ilmapiiriä ruokkii sosiaalinen media, esimerkkinä Twitterin nokkelat ja ilkeät kommentit.
Toinen syy on oma elämäntilanne: toukokuun alusta alkaen Kautto on virallisesti mikkeliläinen, ja hän on jo jättänyt eronpyyntönsä Äänekosken kaupunginvaltuustolle.
Mikkeliin miehen on tuonut vaimo, mutta myös uudet työhaasteet, joista tärkein on todennäköinen kesätyö vankilassa vartijana.
Tarkoituksena on myös työskennellä sivutoimisesti kuntosalivalmentajana. Kautto on hankkinut viime vuosina personal trainerin pätevyyden.
Hän on kouluttautunut myös kokemusasiantuntijaksi, ja haluaisi käyttää taitojaan esimerkiksi alkoholismin hoitoon liittyvien palvelujen kehittäjänä.
Elämä on Kauton mukaan nyt ”pelottavan hyvää”.
– Haluan vanhempana katsoa elämää taaksepäin niin, että edes tässä iässä uskallan tehdä asioita, joista olen joskus vain haaveillut.