Jääkaapissa lukee sitaatti Mahatma Gandhilta. Puheissa kuuluvat johtamisopit Marimekon edesmenneeltä toimitusjohtajalta Kirsti Paakkaselta. Johtajat keittävät alaisilleen aamupuuron, kuten yksi esikuva tekee.
Pirkkalalaisessa maalausfirmassa toiminta lähtee käytännön arvoista. Muun muassa tästä syystä LummeCo palkittiin torstaina Suomen parhaana työpaikkana keskisuurten yritysten kategoriassa. Maalausfirman tiimissä on 80 henkeä, ja sen liikevaihto on yli kaksi miljoonaa.
Samassa Great place to work -kisassa on menestynyt aiemmin esimerkiksi Vincit ja Saana Tynin tunnetuksi tekemä Koti puhtaaksi -siivousyritys.
Parikymppiset yrittäjät
LummeCon syntytarina on epätavallinen. 24-vuotias toimitusjohtaja Arvi Lumme on yrityksen vanhin johtaja. Viisi yrittäjää on nyt 21–24-vuotiaita, ja he opiskelevat työn ohessa korkeakoulussa tekniikkaa tai taloutta.
Yritys perustettiin vuonna 2019, kun Arvi Lumme oli Haminassa Reserviupseerikoulussa. Hän oli opiskellut lukion ohella lentokonemekaanikoksi, mutta teki toiminimellä töitä maalarina.
Lumme haki pankista 25 000 euron lainaa maalaustarvikkeita varten.
– Pankissa vähän ensin ihmetteli, uskaltaako lainaa antaa.
Arvi Lumme lainasi pikkuveljelleen Juholle ja Leo Pelkoselle auton myyntireissulle, ja nämä tulivat mukaan yritykseen. Molemmat olivat silloin abiturientteja Pohjois-Pohjanmaalla.
Myöhemmin mukaan yrittäjiksi tulivat opiskelukaverit, myyntijohtaja Antti Katainen, 24, ja henkilöstöjohtaja Alvar Perttunen, 22.
Toimitusjohtaja maalaa itse
Yritys on halunnut muuttaa rakennusalaa. Arvi Lumpeen mukaan asiakastyytyväisyys laskee helposti yrityksen kasvaessa.
– Laadusta on haluttu pitää kiinni alusta asti. Tärkeintä on, että asiakas on tyytyväinen, koska sana kiirii.
Toimitusjohtaja on esimerkiksi itse lentänyt Ouluun maalaamaan asiakkaan kattoa, kun tämä oli tyytymätön maalarien työhön. Firmalle ei tästä euroja jäänyt.
Viidensadan maalauskohteen joukossa hankalat kohteet ovat harvinaisia, mutta nekin pitää hoitaa.
– Menen vaikka itse maalaamaan, kunhan asiakas on tyytyväinen.
Jokaisen työntekijän pitää käyttää ainakin yksi päivä vuodessa maalaamiseen, vaikka olisi myyjä tai pomo. Näin pysyy mielessä, mistä yrityksen raha tulee.
Palautteet käsitellään heti
Alvar Perttusen mukaan maalaaminen ulkona on mukavaa vastapainoa tietokoneella olemiselle. Hänen kokemuksensa mukaan kotikasvatus ja työkokemus vaikuttavat asenteeseen, iästä se ei ole kiinni.
– Työmaalla se asenne mitataan. Vanhimmat maalarit ovat keski-iässä ja nuorimmat 18–19-vuotiaita.
Maalausalalla on työvoimapula, mutta toistaiseksi työntekijöitä on saatu riittävästi. Yritys luottaa nopeaan palautteeseen, ja asiakkaiden reklamaatiot käsitellään heti. Työntekijöille pidetään aina maanantaisin tapaaminen, joten heidänkin palautteensa voidaan käsitellä ketterästi.
”Emme pääse koskaan eläkkeelle”
21-vuotias Juho Lumme sanoo, ettei aina ole helppoa yhdistää tuotantotalouden opintoja, yrityksen markkinointia ja vapaa-aikaa. Tämä vaatii itsensä johtamista.
– Tärkeämpää kuin työ ovat ihmissuhteet. Ihmissuhteet voivat myös tukea työtä ja siinä onnistumista. Tyttökaverille iso käsi sparraamisesta.
Henkilöstöjohtaja Alvar Perttunen meni juuri naimisiin. Hänkin sanoo saaneensa vaimolta apua pohdinnoissa.
– Löytyi sellainen kumppani, joka ymmärtää, että joskus saattaa mennä iltatöiksi, hän kiittää.
Leo Pelkonen sanoo, että moni kaveri on kannustanut yrittäjäksi. Lama-ajan kokeneet vanhemmat ikäluokat saattavat hänen mukaansa olla varauksellisempia. Hänestä on tärkeää olla mukava työpaikka, koska nuoret ovat töissä todennäköisesti pitkään.
– Uskon, että emme pääse koskaan eläkkeelle.
Arvi Lumme uskoo yrittäjyyteen, kun ikäluokat Suomessa pienenevät.
– Perusluonteelta kun on optimisti ja vähän hullukin, se auttaa.