Etelä-Savossa väestön väheneminen on hidastunut selvästi viimeisen viiden vuoden aikana.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan väkimäärä väheni vuosina 2018 ja 2019 reilusti yli parilla tuhannella asukkaalla vuodessa.
Esimerkiksi vuonna 2018 Etelä-Savon väkiluku väheni lähes 2400 asukkaalla.
Vuodesta 2020 lähtien laskuvauhti näyttää kuitenkin hidastuneen. Esimerkiksi viime ja edellisvuonna Etelä-Savossa väkiluku laski runsaalla tuhannella hengellä vuodessa.
Silti maakunnan väkiluku on edelleen laskusuunnassa.
Muuttoliikkeessä myöteisiä merkkejä
Valonpilkahduksia maakunnan väestötilanteeseen tuo kuitenkin muuttoliike, joka on parin viime vuoden aikana on ollut hienoisesti positiivinen.
Alkuvuoden aikana Etelä-Savo onkin lukeutunut niihin maakuntiin, jotka ovat saaneet muuttovoittoa. Määrällisesti eniten maakuntien välisen muuton voittoa oli Uudellamaalla, 956 henkeä. Maakuntien välisessä muutossa muuttovoittoa saivat myös Pirkanmaa, Päijät-Häme ja Ahvenanmaa.
Esimerkksi vuoden 2023 ennakkotietojen mukaan Etelä-Savossa kokonaisnettomuutto on ollut tammi-maaliskuun ajan hieman plussalla kaikissa seutukunnissa. Esimerkiksi Mikkelin seutukunnassa kokonaisnettomuutto oli alkuvuonna oli +94, Savonlinnan seutukunnassa +71 ja Pieksämäen seutukunnassakin +4.
Etelä-Savon väkiluku oli viime vuoden lopussa hieman yli 130 000 henkilöä.