Maanantaina ja tiistaina on ollut Rovaniemellä mahdollista nähdä päiväkoti-ikäisille lapsille tarkoitettu miniooppera Taikahuilu. Se perustuu Wolfgang Amadeus Mozartin samannimiseen oopperaan.
Kulttuuritalo Wiljamissa sitä ovat esittäneet muun muassa oopperalaulajat Johanna Isokoski ja Tiitus Ylipää teemalla ”vauhtia ja vaarallisen huvittavia tilanteita”.
– Minä olen tosi iloinen, että me saimme tulla kiertueelle näiden lastenoopperoiden kanssa ja tarjota myös lapsille elämyksiä. Pääkaupunkiseudulla on enemmän tarjontaa myös tämän ikäisille, ja sen takia minusta tuntuu tosi merkitykselliseltä, että me saimme tulla tänne, sanoo Johanna Isokoski.
Kaksikon mukaan lapsille on aina hauskaa esiintyä, sillä palaute on nopeaa ja välitöntä.
– Minä rakastan tätä työtä, koska lapsilta se palaute on välitön, eli sieltä tulee heti, että tykätäänkö vai eikö tykätä. Meidän esitys on myös vuorovaikutteinen, eli lapset saavat osallistua esityksen kulkuun. Meillä on kontakti yleisöön, mikä on meillekin tosi erilaista ja virkistävää ja antaa ihan hirveästi energiaa, Isokoski sanoo.
Taikahuilussa kaikki yleisön ohjeet eivät aina johda välttämättä toivottuun lopputulokseen. Esimerkiksi maanantain esityksessä esiintyjillä ja yleisöllä oli erimielisyyttä siitä, montako sydänemojia naputeltiin – viisikymmentä vai seitsemän.
– Se on ihan herkullinen kohta. Parhaimmillaan tulee kunnon huutokuoroja, koska lavalla emme tajua tiettyjä asioita. Ja totta kai lapset kertovat meille, että ”Se on tuolla! Mikset sä näe sitä?!”, kertoo Tiitus Ylipää.
”Mahtavaa antaa lapsille ensimmäinen kokemus oopperasta”
Kaksikko ei panisi pahitteeksi, vaikka tällaisia kiertueita tulisi useamminkin tulevaisuudessa.
– No siis ehdottomasti. Minun mielestäni tuntuu tosi tärkeältä, että myös täällä lapset pääsevät lastenoopperan pariin ja tähän taidemuotoon tutuksi, sanoo Johanna Isokoski.
– On tosi mahtavaa, että päästään antamaan lapsille se ensimmäinen kokemus oopperasta. Mikäli tämmöttisiä tulisi lisää, niin sehän olisi tosi nastaa, toteaa Tiitus Ylipää.
Lapissa varmaan myös monet aikuiset arvostavat mahdollisuutta kokea oopperaa ilman, että pitää matkustaa esimerkiksi Helsinkiin. Tällaiset maakuntakiertueet varmasti vähentävät myös oopperan mainetta turhankalliina taidemuotona.
– Suomessa saattaa olla klassisella musiikilla, varsinkin oopperalla, vielä elitistinen maine tai leima, mutta tämä on hyvin lähestyttävää ja hauskaa oopperaa. Esimerkiksi tässä mini-Taikahuilussa aikuisetkin ovat räkättäneet mukana lasten kanssa, sanoo Tiitus Ylipää.
Taikahuilu-minioopperan lisäksi Suomen kansallisoopperan ja baletin kiertueella on tarjolla myös vauvojen taidetuokioita. Niiden musiikki ja sisältö liittyvät balettiin Romeo ja Julia.
Kiertueen päätapahtumassa esitetään parhaita paloja tunnetuista oopperoista ja baleteista. Siinä on mukana kaikkiaan 175 esiintyjää.