Wärtsilä kehittää yhä Vaasan toimintojaan – uusi koulutuskeskus on energia-alan ja merenkulun osaamisen kansainvälinen keskittymä

Wärtsilä kouluttaa omia asiakkaitaan ja henkilöstöään Vaasaan perustetussa koulutuskeskuksessa. Koulutukseen saapuu vuosittain tuhansia henkilöitä eri puolilta maailmaa, mikä lisää matkailutuloa.

Kouluttajat kertovat työstään Wärtsilän koulutuskeskuksessa Vaasassa.
Tom Dahl (keskellä) ja Markus Raunio (taustalla) kouluttavat voimalaitos- ja laivamoottorien käyttäjiä tuotannon yhteyteen rakennetussa koulutustilassa. Käytössä on kuusi erilaista koulutusmoottoria. Kuva: Kim Blåfield / Yle
  • Raila Paavola

Wärtsilän Vaasaan avaama uusi koulutuskeskus kantaa nimeä Wärtsilä Land and Sea Academy.

Koulutuskeskuksen toiminta on päässyt Vaasan Vaskiluodossa jo vauhtiin viimeisten kuukausien aikana. Tänään torstaina keskus otettiin virallisesti käyttöön ja sitä esiteltiin oppilaitosten edustajille ja medialle.

Muun muassa moottoreita laivoihin ja voimalaitoksiin valmistava Wärtsilä on viime aikoina kehittänyt vahvasti Vaasan yksikköään. Koulutuskeskus on osa uutta, Vaskiluotoon rakentunutta teknologiakeskusta eli Sustainable Technology Hubia.

Wärtsilä Suomen toimitusjohtaja Hannu Mäntymaan mukaan hiilettömyyteen siirtyminen sekä energia- että merenkulkualalla vaatii tutkimusta ja kehitystä.

– Tarpeet oppimiselle ja koulutukselle tulevat entisestään kasvamaan, ja tämä koulutuskeskus on siinä tärkeässä roolissa, Mäntymaa sanoo.

Wärtsilä Land and Sea Academy, Vasa 11.05.2023
Sukellus konehuoneeseen. Olli Tuure näyttää, miten asiakkaita koulutetaan virtuaalisesti ja nettipohjaisten simulaattorien avulla. Kuva: Kim Blåfield / Yle

Wärtsilän viime kesänä Vaasassa avaama teknologiakeskus on Mäntymaan mukaan lähtenyt hyvin liikkeelle. Yrityksen tutkimuksen, tuotekehityksen ja tuotannon läheinen yhteistyö on kiinnostanut myös vierailijoita.

Mäntymaa kertoo, että teknologiakeskuksessa käy jopa tuhat vierasta kuukaudessa: asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja opiskelijoita.

Wärtsilä avasi Vaasaan maailmanlaajuisesti isoimman koulutuskeskuksensa
Päivi Rautanen kävi tutustumassa uuteen koulutuskeskukseen.

– Kaikilla on halu oppia ja siihen tämä koulutuskeskus tuo lisäarvoa, Mäntymaa sanoo.

Wärtsilä Land and Sea Academy, Vasa 11.05.2023
Isak Lindén (vas.), Niklas Donner, Hannu Mäntymaa ja Mikael Nykvist kertovat, miten Wärtsilän etävalvomo toimii osana Vaasan koulutuskeskusta. Etävalvomosta seurataan tuhansien laiva- ja voimalaitosmoottoreiden toimintaa eri puolilta maailmaa. Kuva: Kim Blåfield / Yle

Wärtsilän mittakaavassa merkittävä koulutuskeskus

Wärtsilällä on Vaasassa tuotanto-, suunnittelu-, tuotekehitys- ja tutkimustoimintaa sekä testauksia, huoltopalveluja, etävalvomo ja koulutuskeskus. Ne työllistävät yhteensä noin 3 000 henkeä.

Uudessa koulutuskeskuksessa työskentelee 22 henkilöä. Heistä kymmenen toimii Turusta käsin. Koulutuskeskus toimi siellä aiemmin.

Vaasan koulutuskeskuksen perustamisen jälkeen Wärtsilällä on kaikkiaan yhdeksän koulutuskeskusta eri puolilla maailmaa. Muut sijaitsevat Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Intiassa, Etelä-Koreassa, Alankomaissa, Italiassa, Indonesiassa ja Kiinassa.

Näissä koulutetaan vuosittain yhteensä 10 000 henkeä.

Vaasan keskus on näistä modernein ja suurin. Siellä arvioidaan vuosittaisen koulutusmäärän olevan 3 000 henkeä.

Wärtsilä Land and Sea Academy, Vasa 11.05.2023
Koulutuskeskuksen päällikkö Minna Lähteenmäki innostaa Vaasan seudun yrittäjiä huomioimaan Wärtsilän kasvavat asiakasmäärät alueella. Kuva: Kim Blåfield / Yle

Matkailullisia mahdollisuuksia

Uuden koulutuskeskuksen arvioidaan tuovan Vaasan seudulle lisää matkailutuloa.

Koulutuskeskuksen päällikkö Minna Lähteenmäki laskee, että eri puolilta maailmaa Suomeen koluttautumaan saapuvat asiakkaat tarvitsevat pelkästään viitisentuhatta hotelliyötä Vaasan seudulta.

– Se on kiinnostava mahdollisuus matkailulle ja alueen yrityksille. Koulutettavat ovat täällä usein viikosta jopa kolmeen viikkoon. Iltaisin ja viikonloppuisin he ovat vapaalla, syövät, kaipaavat tekemistä ja kuljetuspalveluja, kuvailee Lähteenmäki.