Vuoden 2019 lopussa Yle uutisoi: Valmennuskurssille osallistuminen on helppoa, jos hakijalla on rahaa ja koti kaupungissa – Monella ei ole, ja se eriarvoistaa hakijoita. Jutun pointti oli, ettei yliopistokaupunkien ulkopuolella olevien ollut helppoa, eikä etenkään halpaa, osallistua valmennuskursseille.
Tilanne on muuttunut muutamassa vuodessa totaalisesti.
Esimerkiksi yksi suurimmista valmennusyrityksistä, Valmennustiimi Eximia, aloitti viimeiset lähiopetuskurssit keväällä 2020. Ne jouduttiin siirtämään verkkoon pika-aikataululla, kun kokoontumisrajoitukset tulivat voimaan koronan takia. Yrityksellä oli ollut jo aiemmin pyrkimyksiä etäopetukseen, mutta paljon pienemmällä volyymillä.
– Piti nopeasti keksiä, miten palvellaan jo maksaneita asiakkaita. Ei missään nimessä olisi uskallettu siirtyä etätoimintaan niin nopeasti, ellei olisi ollut pakko, sanoo Valmennustiimi Eximian markkinointipäällikkö Mikael Öhman.
Rajoitukset jatkuivat syksyllä, ja kun etävalmennus onnistui hyvin, koko tarjonta jätettiin verkkoon. Ainoa fyysinen asia Eximian valmennuksessa on nyt kotiin lähetettävä opetuspaketti, kaikki muu toiminta on verkossa.
– En sanoisi niin, ettei paluuta ole, koska kyselyjä lähiopetuksesta tulee.
Jos lähiopetusta Eximialle tulee, se todennäköisesti tarkoittaa Öhmanin mukaan yhtä tai kahta tapaamista per kurssi, ei sen enempää. Eximia järjestää valmennuskursseja yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääsykokeisiin sekä abikursseja.
Maksullisille kursseille on vaihtoehto
Ilmaista valmennusta tarjoavan Varjovalmennuksen tarjonta on myös lähes kokonaan verkossa. Ainoa lähitapaaminen on joihinkin kursseihin sisältyvä simuloitu pääsykoe, mutta senkin voi halutessaan tehdä myös etänä. Simulaation tarkoitus on poistaa opiskelijalta turha stressi, kun varsinaisessa pääsykokeessa ei tarvitse turhaan jännittää itse koetilaisuutta.
Varjovalmennuksen hallituksen puheenjohtaja Jotham Berhanu sanoo, etteivät he edes varmasti tiedä, mistä päin heidän valmennettavansa tulevat.
– Se ei ole mitenkään merkittävä tieto valmennuksen kannalta.
Varjovalmennuksen toimintafilosofia poikkeaa valmennusta tarjoavien yritysten filosofiasta perin juurin. Yhdistys ei pyri voittoon, eikä valmennus ole kaupallista toimintaa. Sen työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen. Varjovalmennus järjestää valmennuskursseja yliopistojen pääsykokeisiin.
– Tarjoamme vaihtoehdon maksullisille valmennuskursseille, emmekä toimi siellä, missä valmennuskurssimarkkinoita ei ole.
Eximian Öhman sanoo, että teknistyminen on vähentänyt myös heidän opiskelijoidensa kustannuksia. Matkustaminen on jäänyt pois, valintakoekirjoja ei tarvitse hankkia niin paljoa, kun iso osa materiaalista on saatavilla verkosta.
– Aiemmin saattoi valmennettava joutua vuokraamaan asunnon, kun matkaa tuli satoja kilometrejä, sanoo Öhman.
Samalla verkkoon siirtyminen laajensi valmennuksen Suomen rajojen ulkopuolelle: esimerkiksi jos perhe on työkomennuksella ulkomailla, samalle kurssille voi osallistua Suomussalmelta tai Sambiasta, kunhan on verkkoyhteys.
– Ja kauempaakin, jos haluja on, sanoo Öhman.
Voit keskustella aiheesta 20. toukokuuta klo 23 saakka.