Jarmo kekäläinen katsoo kameraan.
Jarmo Kekäläinen on tehnyt huiman uran Pohjois-Amerikassa ja palkattu ensimmäisenä eurooppalaisena seuran GM:ksi. Kekäläisen johtamalta Columbukselta odotetaan kuitenkin jo tuloksia. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle
Jääkiekko

”Kauheaa tuskaa”

Jarmo Kekäläinen sanoo ottavansa vastuun Columbuksen mahalaskusta. Hän ei ole kuitenkaan huolissaan asemastaan seuran johdossa.

  • Tommi Seppälä

Yle näyttää viikonloppuna kaksi ottelua NHL:n konferenssifinaaleista. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 03.00 näytetään Carolinan ja Floridan ottelusarjan toinen kamppailu.

Sunnuntai-iltana klo 22.00 on vuorossa Vegasin ja Dallasin sarjan toinen mittelö. Molemmat ottelut tulevat suorina lähetyksinä TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Jarmo Kekäläisen johtaman Columbus Blue Jacketsin kaudesta NHL:ssä tuli totaalinen pannukakku. Seura tuntuu ajautuneen ikuiseen haaveilun tilaan, missä katse on liiaksikin aina huomisessa.

Kevät 2019 oli poikkeus. Tuolloin seuran toimitusjohtaja Kekäläinen löi ensimmäisen – ja toistaiseksi ainoan – kerran kaikki merkit keskelle.

Venäläistähdet Sergei Bobrovski ja Artemi Panarin eivät olleet halukkaita jatkamaan seurassa, joten Kekäläinen tiesi ytimen hajoavan kesällä.

Tavallisesti tässä tilanteessa seura kauppaa pelaajat toisaalle saadakseen näistä edes jonkinlaisen korvauksen.

Kekäläinen ei kuitenkaan ollut valmis tyytymään tavanomaiseen. Myymisen sijaan Kekäläinen hyökkäsi ja vahvisti joukkuetta kevättä ajatellen.

Kaikki tai ei mitään.

Keväällä alkoikin tapahtua, kun Columbus tarjoili yhden modernin NHL:n kovimmista yllätyksistä. Se lähetti runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen Tampa Bay Lightningin lomille suoraan neljässä ottelussa.

Tästä Jarmo Kekäläinen NHL:ssä muistetaan – joku voisi jo sanoa, että valitettavasti.

Artemi Panarin och Sergej Bobrovskij firar segern mot Tampa Bay i vårens första slutspelsmatch.
Sergei Bobrovski (oik.) ja Artemi Panarin – venäläistähdet, jotka halusivat pois Columbuksesta. Bobrovski siirtyi Floridaan ja Panarin New York Rangersiin. Kuva: Andrew Bershaw/Icon Sportswire/AOP

Missä kehitys?

Columbuksella oli päävalmentaja John Tortorellan alaisuudessa kolmen vuoden pudotuspeliputki (2017–2019). Neljästä pudotuspelisarjasta kolme päättyi kuitenkin tappioon.

Sen jälkeen Columbusta ei ole pudotuspeleissä nähty. Kekäläinen onkin profiloitumassa seurajohtajaksi, joka on jatkuvassa prosessissa: katse on aina jossakin, mihin kukaan ei vielä näe ja sen kautta arvioidaan tätäkin päivää.

Relevantti aidon mestaruuskamppailun suhteen Kekäläisen – tai kenenkään muunkaan – alaisuudessa Columbus ei vielä koskaan ole ollut. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että Kekäläinen on johtanut seuraa jo kymmenen vuotta.

Näiden vuosien pisteprosentti (53,1) riittää sijalle 22 NHL:ssä.

Vain Vancouverilla, Arizonalla, New Jerseyllä, Buffalolla ja vuonna 2021 liigaan liittyneellä Seattlella on kymmenen viime vuoden aikana vähemmän pudotuspeliotteluita kuin Columbuksella.

Todd Richards.
John Tortorella.
Brad Larsen.

Todd Richards valmensi Columbusta 2012–2015. Kekäläinen tuli seuraan 2013.

John Tortorella oli Kekäläisen ensimmäinen oma valmentajapalkkaus. Tortorella luotsasi Blue Jacketsia 2015–2021.

Tortorellaa seurasi tämän apuvalmentajana toiminut Brad Larsen, joka sai potkut huhtikuussa 2023.

On kiistatonta, ettei Kekäläinen ole kyennyt kymmenessä vuodessa viemään seuraa uudelle tasolle. Pari vuotta sitten käynnistyi jo kolmas jonkin sortin uudelleenrakennusprojekti Kekäläisen alaisuudessa.

– Näin tämä menee. Rakentaminen kestää ja on tuskaista. On aika kornia, että minulle ja meille tulee eniten kritiikkiä Suomesta, kun taas Pohjois-Amerikassa ihmiset ymmärtävät prosessia, Kekäläinen sanoo.

– Ymmärrän tietysti, ettei ihmisillä ole kärsivällisyyttä odottaa liian kauan. Patience (kärsivällisyys) on vaarallinen sana.

Columbus ei ole ollut valmis vajoamaan NHL:n pohjaan kunnolla ensimmäisen varausvuoron toivossa. Vielä kauden alla Kekäläinen puhui, miten seura hakee Johnny Gaudreaun ja Patrik Laineen johdolla uutta nostetta.

Tavoite oli pudotuspeleissä, ei pienessä varausvuorossa. Kaudesta tuli kuitenkin täydellinen mahalasku.

Brad Larsenin valmentaman joukkueen pelissä ei ollut syyskaudella alkeellistakaan ajatusta ja kausi paketoitiin käytännössä jo marraskuussa Tampereen NHL-tapahtuman yhteydessä.

– Sen jälkeen joukkuetta oli turha enää parantaa. Kausi oli kärsittävä loppuun. Loppukausi oli kauheaa tuskaa, Kekäläinen kuvailee.

Columbus oli runkosarjan toiseksi heikoin joukkue. Joukkue pelasi huonosti ja oli läpi kauden kuriton. Lisäksi se paini loukkaantumissumassa.

– Eivät loukkaantumiset puolustele millään tavalla meidän alkua, Kekäläinen vastaa.

Colorado Avalanche voitti Columbus Blue Jacketsin molemmissa Tampereen NHL-illoissa. Patrik Laine antoi tulikivenkatkuisia kommentteja.

Erikoisia valintoja

Päävalmentaja Larsen sai kauden jälkeen odotetusti kenkää. Kekäläisen vastuusta ei kuitenkaan puhuttu.

Voisi kuvitella, että Kekäläinen tiesi, millainen persoona ja valmentaja Larsen on. Larsen toimi seitsemän vuotta Blue Jacketsin apuvalmentajana. Potkut vain kahden päävalmentajavuoden jälkeen eivät saa Kekäläisen valintaa hyvään valoon.

– Totta kai se menee ihan täysin minun piikkiini, Kekäläinen myöntää.

– Minä olen vastuussa siitä, ketkä meillä pelaavat tai valmentavat. Olen valinnut hyviä valmentajia ennenkin, mutta eivät he kaikki ole onnistuneet. Ei se tee heistä huonoja valmentajia. Larsen kävi nyt tällaisen prosessin läpi ja se voi tehdä hänestä vahvemman.

Syitä erottamiselle Kekäläinen ei halua avata.

– Ne ovat meidän sisäisiä asioitamme. Tämä ratkaisu oli välttämätöntä tehdä.

Uutta valmentajaa Kekäläinen ei ole vielä palkannut.

Jääkiekkovalmentaja Brad Larsen istuu lehdistötilaisuudessa vastaamassa median kysymyksiin. Larsenin ilme on vakava.
Brad Larsen, 45, ei onnistunut viemään Columbusta pudotuspeleihin kahdella päävalmentajakaudellaan. Sitä ennen hän oli seitsemän vuotta seuran apuvalmentajana. Kuva: Jari Pestelacci / Eurasia Sport Images / Getty Images

Pelaajapuolella suomalaispomolla on muutamia näyttäviä onnistumisia. Talvella 2016 Kekäläinen taikoi veltosta ykkössentteri Ryan Johansenista ensin vaihtokaupan tähtipuolustaja Seth Jonesiin. Jonesin hän vaihtoi lopulta puolustajalahjakkuus Adam Boqvistiin sekä kahteen ykkös- ja yhteen kakkoskierroksen varasvuoroon. Se oli mestariteos.

Samaa sarjaa oli pelaajakauppa, jossa nipulla keskinkertaisuuksia Kekäläinen hankki Stanley Cup -voittaja Brandon Saadin Chicagosta ja vaihtoi tämän myöhemmin päikseen venäläistähti Panariniin.

Toisaalta aivan viime vuosina suunta tuntuu muuttuneen.

Kekäläinen on saanut paljon kritiikkiä tähtipelaajien haluttomuudesta sitoutua Columbukseen. Suomalaistoimari ei epäröinyt ladata takaisin kriitikoilleen menneenä kesänä, kun 115 tehopistettä Calgaryssa takonut Gaudreau tarttui haaviin.

Columbuksella on Kekäläisen mukaan edelleen imua, koska kaupunki on hieno, eläväinen ja kotiareena ”helvetin hieno”.

Patrik Laine seisoo Johnny Gaudreaun takana kaukalossa. Kaksikko käy keskustelua ja pureskelevat hammassuojiaan.
Johnny Gaudreaulta ja Patrik Laineelta odotettiin enemmän Columbuksen riveissä tällä kaudella. Kuva: Ben Jackson / NHLI / Getty Images

Kysyä silti sopii, ovatko Gaudreau ja Laine pelaajaprofiililtaan ja johtajuusominaisuuksiltaan mestariehdokkaan kulmapalasia.

Kekäläinen itse tunnetaan tinkimättömästä työmoraalistaan ja armottoman kovasta vaatimustasostaan. Hän on tuonut viime vuosina kuitenkin sisään Max Domin, Jack Roslovicin, Gaudreaun ja Laineen kaltaisia pelaajia.

Menneellä kaudella kalliit ”supertähdet” Gaudreau ja Laine vajosivat muun porukan mukana pohjaan jo syyskaudella. Laine teki lopulta kohtalaiset tehopisteet, mutta kokonaiskuvan maalaaminen kauniiksi ei onnistu.

Laine on lisäksi profiloitumassa loukkaantumisherkäksi pelaajaksi. Kekäläinen sanoi Ilta-Sanomille, etteivät Laineen urheilullisuus ja fysiikkataso riitä sentterinä pelaamiseen.

Ylelle Kekäläinen luonnehtii seitsemän NHL-kauden Lainetta, 25, nuoreksi pelaajaksi.

– Minulle riittää, että hän laittaa jokaisessa pelissä ja harjoituksessa itsensä likoon ja kehittyy sitä kautta. Jokaisella täällä on vielä siinä kehitettävää. Asenteesta, millä tullaan jokaiseen peliin ja harjoitukseen, ei voi tinkiä ikinä, Kekäläinen linjaa.

Jarmo Kekäläinen.
Jarmo Kekäläinen antoi Patrik Laineelle viime kesänä nelivuotisen ja 34,8 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen. Kuva: Jason Mowry / Icon Sportswire / All Over Press

Juuri asenteesta joukkueen tärkeimmät pelaajat Gaudreau ja Laine toisinaan tällä kaudella tinkivät. Tämän korjaaminen on myös Kekäläisen vastuulla.

Laineen seura palkitsi viime kesänä jatkosopimuksella, joka takaa tälle 8,7 miljoonan dollarin vuositulot neljän vuoden ajan.

– Kun mietitään Laineen vuosia NHL:ssä, siinä mielessä hän ei ole enää mikään junnu. Hän on varmasti nähnyt tarpeeksi NHL-maailmaa ja huippupelaajia, jotka tekevät asioita oikein. On ollut mahdollista sisäistää ja oppia. Ainakin keskusteluissa hänen kanssaan on tullut esiin se, että hänellä on halu olla paras.

– Toki usein, kun haastattelee vaikka 18-vuotiasta pelaajaa, että onko hän valmis tekemään kaiken ollakseen maailman paras, vastaus on usein kyllä. Kun päivittäistä tekemistä seurataan, selkärangassa ei usein ole käsitystä, mitä se tarkoittaa. Se on valmennuksen, kuntovalmentajien ja GM:n tehtävä ohjata pelaajaa oikeaan suuntaan, Kekäläinen muotoilee.

Patrik Laine tuulettaa maalia tunteella.
Patrik Laineen maalimäärät NHL:ssä ovat olleet viime vuosina laskussa. Samoin hän on kärsinyt useista loukkaantumisista, mikä on verottanut pelimääriä. Kuva: Tomi Hänninen

Onko huominen parempi?

Patrik Laine heijastaa Columbuksen tilannetta laajemminkin. Palkka tulee supertähtikategorian mukaan, vaikka supertähtitasolla Laine operoi tällä haavaa vain Instagramin muotikuvissa. Palkassa on paremman huomisen lisää.

Tätä Columbus on ollut jo kymmenen vuotta: huomisen joukkue.

Parempaan sillä on toki kaikki edellytykset, sillä Kekäläisellä on käsissään yksi NHL:n parhaista nuorten pelaajien laareista. Pelaajatarkkailijaosasto on tehnyt Ville Sirénin johdolla työnsä ja varausvuorojen lähentyessä kärkeä yhä paremmin.

NHL:n puolella ollaan jo nähty Cole Sillingerin ja Kent Johnsonin kaltaisia lupauksia. David Jiricek, Corson Ceulemans, Stanislav Svozil ja Jordan Dumais ovat lisäksi pinnan alla operoivia nuoria nimiä, jotka kannattaa painaa mieleen.

Ja kesällä seura varaa taas ahkerasti: seitsemän kertaa neljällä ensimmäisellä kierroksella.

Jarmo Kekäläinen ja Jarkko Ruutu NHL:n varaustilaisuudessa 2022.
Kekäläinen ja Columbuksen Euroopan kehitysvalmentajana työskentelevä Jarkko Ruutu. Kuva: NHLI / Getty Images

Moni miettii silti, milloin Kekäläisen prosessi tulee pisteeseen, jossa joukkue olisi aidosti kilpailukykyinen. Kekäläinen sanoo, että mestaruusjoukkueen voi rakentaa vain kärkisijoilta huippuja varaamalla. Hän nostaa esimerkeiksi muun muassa Tampan ja Coloradon.

– Onhan pitkissä prosesseissa riskinsä. Jos kestää liian kauan, toisesta päästä alkaa vanheta jätkiä. Nyt on kärsittävä, että voidaan rakentaa mestarijoukkueen runko. Se, että ollaan pudotuspeleissä ja pudotaan heti, ei tyydytä ketään. Meidän tavoite on Stanley Cup ja sen vuoksi pitää uskaltaa kärsiä heikkoja vuosia, Kekäläinen painottaa.

Omasta asemastaan Kekäläinen ei ole huolissaan.

– Olen ollut 28 vuotta mukana jääkiekossa ja aina saanut jatkosopimuksen. Jos sitä ei jossakin kohtaa tule, siirryn seuraavaan haasteeseen.

Kekäläinen on tehnyt kymmenen vuoden aikana paljon oikeita asioita ja ensimmäisenä eurooppalaisena GM:nä vielä avannut oven muillekin eurooppalaisille. Vancouver palkkasi taannoin omaksi GM:kseen ruotsalaisen Patrik Allvinin.

Yhtä lailla selvää on, että Kekäläisen johtaman seuran tuloskunto on laahannut jo pitkään. Huomisen on konkretisoiduttava täksi päiväksi. Eikä aikaa ole kauaa.

Tuoreimmassa Ikan änärin jaksossa Ismo Lehkonen kertoi, mitkä joukkueet etenevät finaaleihin. Suomalaisittain asetelma on poikkeuksellisen herkullinen. Kaikki keinot sallittu -tyyppinen peli on nostanut taas päätään, kun karmeasta viikateiskusta sai vaivaisen yhden ottelun pelikiellon. Entä onko puolustaminen mennyt pois muodista? Kaikki Ikan änäri -jaksot Areenasta tästä linkistä.

Taistelu finaalipaikoista alkaa – ”Siellä voi tapahtua jotain kauheaa”

Päivitetty kello 19.06. Lisätty Buffalo listaan joukkueista, joilla Columbusta vähemmän pudotuspeliotteluita kymmenen vuoden jaksolta. Tarkennettu, että Columbus ei ole ollut relevantti mestaruuskamppailun suhteen Kekäläisen alaisuudessa.