Kaahari ajoi poliisia karkuun 120 kilometrin tuntivauhdilla kolmenkympin alueella Vantaalla

Poliisia paennut kuljettaja aiheutti lukuisia vaaratilanteita Vantaan Koivukylässä ja Havukoskella.

Moottoripyöräpoliisi.
Takaa-ajossa oli mukana myös moottoripyöräpoliiseja. Kuvituskuva. Kuva: Yle/Rebecka Rahikainen
  • Rosa Lehtokari

Poliisilla oli takaa-ajo Vantaan Koivukylän ja Havukosken välillä viikko sitten keskiviikkona eli 10. toukokuuta.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun iltayhdeksän aikaan Itä-Uudenmaan poliisin partio havaitsi vastaan tulleen auton kuuluvan ajokiellossa olevalle henkilölle.

Poliisi kääntyi kyseisen auton perään, ja tehtävälle liittyi useita lisäpartioita sekä Itä-Uudenmaan että Helsingin poliisilaitoksilta.

Pakoon kaahannut kuski ajoi poliisin mukaan suurella nopeudella tiiviisti asutulla alueella heti takaa-ajon alkuvaiheessa. Välimatka poliisiin kasvoi alussa koko ajan.

Poliisin mukaan todellinen vaaratilanne oli käsillä, kun kuljettaja oli vähällä törmätä poliisimoottoripyörän keulaan.

Matka jatkui vaaratilanteiden siivittämänä Asolanväylältä Rekolantielle.

Siellä 30 kilometrin nopeusalueella kuljettaja kaahasi kovimmillaan 122 kilometrin tuntivauhtia.

– Partio käytti poliisiauton hälytysääniä varoittaakseen jalankulkijoita ja muita tienkäyttäjiä, Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Markku Lylykangas sanoo tiedotteessa.

Pakomatka päättyi Havukosken Peltoniemenkujalle, jossa poliisipartio kiilasi pakoautoon kiinni.

Poliisi otti kiinni kuljettajan sekä kolme muuta autossa ollutta henkilöä, joista yksi yritti vielä karkuun. Paikalla olleet poliisimoottoripyöräpartiot saivat hänet kuitenkin pian kiinni.

Pakoautosta sekä yhden kiinniotetun henkilön hallusta löytyi epäiltyä huumausainetta, jotka poliisi takavarikoi.