STT:n tietojen mukaan peruskoulujen kännykkäkielto on ollut esillä hallitusneuvotteluissa. Hallitusneuvotteluja käyvät puolueet ovat pyytäneet aiheesta lisätietoja asiantuntijoilta.
Taustalla on todennäköisesti tarve lain tasolla täsmentää ja rajata vahvemmin oppilaiden oikeutta käyttää kännykkää koulupäivän aikana.
STT:llä ei ole tiedossaan, ketkä neuvottelijoista tukevat kännykkäkieltoa kouluihin, mutta ajatus oli esillä perussuomalaisten koulutuspoliittisissa vaalilinjauksissa. Puolueen linjauksen mukaan puhelimien pitäisi pysyä repussa koko koulupäivän.
Perussuomalaisten mukaan monet lapset ovat addiktoituneita puhelimiin ja muihin laitteisiin.
– Tämä pitää ymmärtää, ja koulutyö rauhoittaa muille metodeille. Vähemmän pelillisyyttä, vaaliteeseissä sanotaan.
Muiden hallitusneuvotteluja käyvien puolueiden eli kokoomuksen, RKP:n ja kristillisdemokraattien vaaliohjelmissa ei oteta kännykkäkieltoon kantaa.
Myös kansalaisaloitteella yritetään saada muutosta
Koulut voivat nykylainsäädännönkin puitteissa kieltää järjestyssäännöissään kännykän häiritsevän käytön oppituntien aikana. Oppilas voidaan määrätä pitämään kännykkä pois näkyvistä esimerkiksi repussa äänettömällä.
Koko koulupäivän kattavaa kieltoa ei voi kuitenkaan nykyisen lainsäädännön nojalla asettaa. Opetushallitus (OPH) on tehnyt kouluille ohjeet kännyköiden käyttöön liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista koulussa.
OPH:n mukaan välitunneilla mobiililaitteen käyttöä ei voida kokonaan kieltää. Koulu voi suosittaa, että välitunnilla tehdään jotain muuta kuin käytetään mobiililaitetta.
Jos koulu rajoittaa kännykän käyttöä välitunnilla, koulun on huolehdittava, että oppilaalla on tarvittaessa mahdollisuus esimerkiksi ottaa yhteyttä huoltajaansa tai hoitaa henkilökohtaisia asioitaan, joita ei voi siirtää myöhemmäksi. Nykyisen lain nojalla koulu ei voi esimerkiksi velvoittaa oppilaita laittamaan puhelimia koko päiväksi kännykkäparkkiin.
Kansalaisaloite.fi-palvelusta löytyy myös aloite, joka tähtää älypuhelimien käytön rajoittamiseen peruskouluissa. Oppilaiden puhelimet pidettäisiin suljettuina oppituntien ja välituntien aikana, poikkeustilanteita lukuun ottamatta.
Aloitteessa ehdotetaan myös nykyistä yhtenäisempiä kännykkäsääntöjä kouluille. Kansalaisaloitetta on tähän mennessä kannattanut reilut 26 000 suomalaista.
Li Andersson: Mitä lisää sillä tuotaisiin?
Myös toimitusministeristön opetusministeri Li Andersson (vas.) huomautti, että kännyköiden esilläpito voidaan kieltää järjestyssäännöissä jo nyt. Lisäksi opettaja voi ottaa kännykän pois oppilaalta, jos se on säännöistä huolimatta esillä ja häiritsee opetusta, Andersson sanoi.
– Minulle ei ole ihan täysin avautunut, että mitä lisää he ovat tuomassa sillä lainsäädännöllä, hän vastasi tiedotustilaisuudessa lauantaina kysymykseen asiasta.
Hän totesi myös, että jos asiaa halutaan viedä lainsäädännöllä eteenpäin, olisi hyvä pohtia valvontaan liittyviä kysymyksiä.
– Kuka valvoo? Onko se opettajien työtä? Mitä tapahtuu, jos joku sitten rikkoo sitä lakia?
Juttua täydennetty kello 16.17 Li Anderssonin kommenteilla.
Juttua muokattu kello 17.30. Tarkennettu, että järjestyssäännöissä voidaan nykylainsäädännön puitteissa kieltää kännykän häiritsevä käyttö oppituntien aikana.
Lue lisää: